keskiviikko 19. elokuuta 2015

Torstain terävä:Aikaisempaa seesteisempi Zeppelin


Led Zeppelin:III

Kaikkien aikojen suosituimman brittiläisen rockyhtyeen akustisvoittoinen kolmas pitkäsoitto oli kriitikoille vuonna 1970 yllätys. Led Zeppelinin vuoden 1969 debyytti on eräs kaikkien aikojen rocklevyistä jo sellaisten originaalien kuin Communication Breakdown, Good Times Bad Times, Your Time is gonna Come sekä tietenkin monumentaalisen Dazed and Confused ansiosta. Samaisen vuoden syksyllä ilmestynyt kakkosalbumi pisti vielä paremmaksi. Whole Lotta Loven singleversiosta muodostui suuri hitti ja muutenkin levy oli melko revittelevä kokonaisuus a-puolen päättänyttä Thank You-kaunokkia lukuun ottamatta. Zeppelinin kolmas täyspitkä käynnistyy sen rankimmalla biisillä ja samalla singleksi valitulla Immigrant Songilla, joka tekstiltään viikinkiaiheisena rockkappaleena on harvinaisuus. A-puolen ainoa akustinen biisi on seuraavana kuultu Friends. Celebration Dayn kitarasoolossa Jimmy Page räimii makoisasti. Out on the Tiles jyrää upean riffin  kera, mutta levyn ykköspuolen ja ehkäpä koko albumin huipputeos on kuitenkin pitkä ja vaikuttava bluesballadi Since I Have Been Loving You. Täysin akustisvoittoinen levyn kakkospuoli käynnistyy ärhäkällä traditionaalilla Gallows Pole. That’s The Way, Bron Y Aur ja Tangerine muodostavat todella upean biisikolmikon ja niistä viimeksi mainittu ansaitsee kevyesti Zeppelin-klassikon tittelin. Levyn päättävä, Roy Harperia kunnioittava Hats off to (Roy) Harper on sen ainoa hieman täytteenomaisempi raita. Led Zeppelin III:a seurannut Four Symbols sisälsi loistavan a-puolen ja tasokkaan b-puolen. Tunnetuimpien klassikoidensa ohella levyltä nousevat erityisesti esiin akustiset huippuhetket Battle of Evermore sekä Going to California. Vaikka nelosalbumin jälkeiset Zeppelinin levyt rutattiinkin kriitikoiden taholta melko pahasti, sisälsi Houses of the Holy mestarillisia kappaleita, kuten Song Remains the Same, Rain Song, Over the Hills and Far Away ja No Quarter ja tupla Physical Graffiti on monipuolisuudessaan todellinen aarreaitta. Ykköslevyn pitkät teokset huippunaan Kashimir ja tunnelmapalat Down by the Seaside ja Ten Years Gone ovat kenties upean tuplan parhaista parhaat. Vuoteen 1975 saakka Led Zeppelinin voinee todeta olleen sektorillaan lyömätön.

Robert Plant 67 vuotta 20. elokuuta 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti