sunnuntai 23. elokuuta 2015

Maanantain mainio:Legendaarisen kokoonpanon debyytti


Uriah Heep:Demons and Wizards

Uriah Heepin ensimmäinen vuoden 1972 pitkäsoitto Demons and Wizards esitteli yhtyeen legendaarisimman kokoonpanon, johon kosketinsoittaja Ken Hensleyn, solisti David Byronin ja kitaristi Mick Boxin lisäksi kuuluivat rumpali Lee Kerslake ja basisti Gary Thain. Kiekko käynnistyy upean kitaraintron kruunaamalla singlalong-henkisellä ja myös hitiksi muodostuneella kappaleella The Wizard. Traveller in Time ja Poet’s Justice edustavat albumin raskainta, kitaravetoisinta antia, jota Byronin sävykäs vokalisointi sopivasti keventää. Ykkössiivun tunnetuin biisi on tietty Heepin suurhitteihin lukeutuva Easy Living, mutta levypuoliskon unohdetun klassikon tittelin ansaitsee kuitenkin upean melodian, vivahteikkaan laulusuorituksen ja pätevän kitaratyöskentelyn tyylikäs yhdistelmä Circle of Hands. Kakkospuolen avaa Hensleyn kosketinsoitintaiturointia mainiosti hyödyntävä Rainbow Demon. All My Life on hauska välipala, mutta akustisvoittoisesta Paradisesta ja kosketinsoitinten hallitsemasta The Spellistä muodostuva medley päättää pitkäsoiton varsin tyylikkäästi. Demons and Wizardsin aikoihin Uriah Heep myös vieraili ensi kertaa Suomessa ja oli tuolloin Ruisrockin pääesiintyjänä. Levytysten osalta viimeistään kakkospitkäsoitto Salisburysta alkanutta klassikkolevyjen sarjaa jatkoi vielä samaisen vuoden lopussa ilmestynyt The Magician’s Birthday. Seuraavan vuoden alussa taltioitiin brittiläisestä hardrockmaisemasta erinomaisen kuvan antanut konserttiäänitys, tupla Uriah Heep Live. Vuoden 1973 saldoon lukeutui myös pitkäsoitto Sweet Freedom, jonka huippuhetkiä ovat erityisesti singlehitti Stealing sekä nimiraita Sweet Freedom.

Ken Hensley 70 vuotta 24. elokuuta 2015
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti