keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Torstain terävä:Jäsen kahdessa keskeisessä progressiivisen rockin yhtyeessä

Kymmenes marraskuuta 1947 syntynyt ja seitsemäs joulukuuta 2016 edesmennyt Gregory Stuart Lake oli brittiläinen solisti, basisti, kitaristi, biisintekijä ja levytuottaja. Ensisijaisesti hänet muistetaan progressiivista rockia edustaneiden yhtyeiden King Crimson ja Emerson, Lake and Palmer perustajajäsenenä. Dorsetissa syntynyt ja varttunut Lake aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana ja samanikäisenä hän kirjoitti myös ensimmäisen kappaleensa Lucky Manin. Täysiainen muusikko Lakesta tuli seitsemäntoista ikäisenä. Hän soitti useissa yhtyeissä, kunnes niin ikään Dorsetista kotoisin ollut Robert Fripp pyysi Lakea King Crimson-yhtyeensä solistiksi ja basistiksi. Yhtye saavutti kaupallista menestystä vuonna 1969 ilmestyneellä esikoisalbumillaan In the Court of the Crimson King. Lake jätti yhtyeen seuraavana vuonna ja jatkoi menestyksekästä uraansa muusikkona Emerson, Lake and Palmerin riveissä mainitun yhtyeen solistina, kitaristina, basistina ja tuottajana. ELP:n tuotannosta listoille sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa kohosivat kappaleet Lucky Man ja From the Beginning. Laken sooloura käynnistyi 70-luvun puolivälissä julkaistulla kappaleella I Believe in Father Christmas, joka nousi Britanniassa singlelistan kakkossijalle. Greg Lake Bandin, jonka kitaristina vaikutti Gary Moore, kanssa Lake julkaisi kolme albumia, joista kaksi oli studiolevyjä ja yksi konserttitaltiointi. 80-luvun aikana Lake esiintyi useiden yhtyeiden ja artistien kanssa. ELP teki ajoittaisia reunioneja 80-luvun aikana sekä vuonna 2010. 2000-luvulla Lake konsertoi säännöllisesti sooloartistina. Hän toimi myös tuottajana muille artisteille ja auttoi heitä levytyssopimusten solmimisessa. Lake menehtyi Lontoossa seitsemäs joulukuuta 2016 69-vuotiaana haimasyöpään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti