perjantai 25. marraskuuta 2022

Maanantain mainio:Hendrixin laadukas postuumi tuplacd

 Jimi Hendrix:The Jimi Hendrix Experience


Vuonna 2000 MCA:n julkaisemana ilmestynyt The Jimi Hendrix Experience on brittiläis-yhdysvaltalaisen rockyhtyeen The Jimi Hendrix Experiencen tuplacd, joka koostuu vaihtoehtoisista nauhoituksista, livebiiseistä ja muutamista harvinasuuksiksi luokiteltavissa olevista kappaleista. Vaikka suuri osa mainitun tuplakon kappaleista oli julkaistu Hendrixin varhaisemmilla kokoelmilla, mukana on myös ennenjulkaisemattomia kappaleita, joihin lukeutuvat esimerkiksi liveversiot Killing Floorista ja The Wind Cries Marysta. Vaihtoehtoisiin nauhoituksiin lukeutuu joitakin kappaleita Hendrixin studioalbumeilta, kuten First Rays of the New Rising Sunilta. Mainittuun sarjaan lukeutuvat muiden joukossa Purple Haze, Highway Chile, Little Wing, Gypsy Eyes ja Stone Free. The Jimi Hendrix Experience-boxilla julkaistut liveversiot ovat Monterey Popista, The Royal Albert Hallista ja Isle of Wightista. Mukana on lähes kokonaisuudessaan alun perin vuonna 1972 ilmestyneellä albumilla Hendrix in the West julkaistu tuotanto. Juuri mainituissa kappaleissa soundia on paranneltu, mutta lopputulos ei silti eroa ratkaisevasti originaaleista masternauhoista. 28. marraskuuta 2005 Universal Music Group julkaisi The Jimi Hendrix Experience-boxista  dvd:n sisältävän version. Siihen sisältyy muun muassa puolen tunnin mittainen dokumentti Hendrix and the Blues, joka oli alun perin osa sarjaa Martin Scorsese Presents the Blues. Dvd:llä on lisäksi useita livebiisejä. Niistä Johnny B Goode oli nauhoitettu Berkeley Community Theatressa 30. toukokuuta 1970 ja In from the Storm sekä Red House 30. heinäkuuta 1970 Isle of Wightin festivaaleilla Britanniassa. Elokuussa 2013 The Jimi Hendrix Experience-boxista ilmestyi neljä bonuskappaletta sisältävä uusintapainos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti