maanantai 14. marraskuuta 2022

Tiistain tukeva:Ikurin rockkoneen toinen suurmenestysalbumi

 Popeda:Harasoo


29. lokakuuta 1984 Poko Rekordsin julkaisemana ilmestynyt Harasoo on Popedan kuudes studioalbumi ja samalla toinen suuri menestyslevy melko tarkalleen vuotta aikaisemmin ilmestyneen yhtyeen läpimurtoalbumin Kaasua jälkeen. Harasoo työstettiin kokoonpanolla, jossa solisti Pate Mustajärven, kitaristien Arwo Mikkosen ja Costello Hautamäen, basisti Jyrki Melartinin ja kosketinsoittaja Safka Pekkosen lisäksi vaikutti veljensä Kai Holmin tilalle rumpaliksi vaihtunut Kari Holm. Harasoosta Popeda vastaanotti uransa ensimmäisen kultalevyn. Albumin paras listasijoitus oli kolmantena ja listaviikkoja pitkäsoitolle kertyi kaikkiaan 20. Harasoon kappaleista suureksi hitiksi muodostunut, Hautamäen säveltämä ja Mikkosen tekstittämä Matkalla Alabamaan oli ilmestynyt singleformaatissa jo vuoden 1984 keväällä. Muilta osin Harasoo nauhoitettiin mainitun vuoden kesällä MSL-studiolla keikkailun lomassa Mustajärven, Mikkosen, Hautamäen sekä Mika Sundqvistin toimiessa tuottajina. Albumin toiseksi singlehitiksi muodostui viime hetkellä syntynyt Sukset (vaikeata tämä hiihtäminen). Harasoon kymmenestä raidasta kuusi edusti Hautamäen ja neljä Mikkosen sävellystuotantoa. Costellosta oli siis Harasoo-albumiin mennessä muodostunut yhtyeen keskeisin biisintekijä. Syksyllä 1985 ilmestyneellä Popedan seuraavalla albumilla Pohjantähden alla Costello vastasi jo lähes koko pitkäsoiton sävellysannista. Harasoon avauskappaleesta Beibi on Y.L.P.E.E. muodostui pitkäaikainen keikkasuosikki ja  Popedan konserttien vakiokalustoon albumilta päätyivät lisäksi Palle & The Boys sekä Olen valmis. Harasoon a-puolen päättävä tango Aamulla jatkaa Kaasua-pitkäsoiton kappaleesta Armahdus alkanutta tuskatrilogiaa. Täysin Mikkosen käsialaa olevista kappaleista Raz, dva trin on mainittu edustavan hänen tuotantoaan laadukkaimmillaan, Pullaristo ihmemaassa kertoo Melartinia edeltäneestä yhtyeen basistista Eepo Lehtisestä ja päätöskappale Telakalle töihin on jäänyt Popedan diskografiassa melko vähäiselle huomiollle. Mainittua biisiä sekä Whiskey-raitaa Popeda onkin soittanut keikoillaan varsin niukasti. Harasoon kansikuva käytiin kuvaamassa Moskovassa Punaisella torilla. Idea oli  Mustajärven ja Holmin ja se syntyi vuoden 1984 Tuuliajolla-risteilyllä. Epe Helenius näytti vihreää valoa ja kuvausmatka tapahtui syyskuun alussa samaisena vuonna. Kuvat otti Jouko Järvinen. Harasoo julkaistiin aluksi vinyylinä ja kasettina. Ensimmäinen cd-versio albumista ilmestyi vuonna 1993, mutta samainen cd sisälsi lisäksi Popedan vuoden 1986  tuotantoa edustavan ja varsin onnistuneen livelevyn Huilut suorina. Vuonna 2014 Harasoosta julkaistiin digipackina 30-vuotisjuhlapainos, jonka bonuskappaleina oli sinkkujen pitkäsoitolla julkaisemattomat b-puolet, yksi BBC:llä taltioitu versio sekä kolme aikaisemmin julkaisematonta livebiisiä 2000-luvun lopusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti