Lauantain pitkä:Pitkäkestoisen ja merkittävän uran tehnyt pubrockin edustaja

18. marraskuuta 1950 syntynyt Graham Parker on englantilainen laulaja ja lauluntekijä, joka identifioituu Graham Parker & The Rumour – yhtyeen johtohahmoksi. Vaikka hän on saavuttanutkin ainoastaan kohtuullista suosiota, Parkerin luokkatietoiset tekstit etenkin vuonna 1976 ilmestyneellä debyyttipitkäsoitollaan Howlin Wind sekä huomattavan energiset live-esiintymiset enteilivät osaltaan punkrockin ja uuden aallon nousua. Imagonsa osalta Parker on toiminut esikuvana esimerkiksi Elvis Costellolle, The Jam-yhtyeen johtohahmolle Paul Wellerille sekä Joe Jacksonille. Lontoossa syntynyt Parker kävi kouluaan Surreyssa. Britti-invaasion jälkeen hänen suurimpiin musiikillisiin diggauskohteisiinsa lukeutui soul; erityisesti Otis Redding. Parker lähti koulusta 16-vuotiaana ja työskenteli Surreyssa eläinten virustutkimusinstituutissa. 18-vuotiaana hän muutti Guernseyhin, missä työskenteli useantyyppisissä töissä. Siellä ollessaan Parker opetteli kitaransoittoa ja kirjoitti kappaleita, joiden teksteihin vaikutti voimakkaasti kyseisen aikakauden psykedeelinen musiikki. Parker palasi Englantiin vuodeksi. Vuonna 1971 hän lähti Pariisiin, mistä liftasi Espanjan kautta Marokkoon. Noin vuotta myöhemmin Parker muutti Gibraltarille, missä hän toimitti ruokaa supermarketteihin. Tässä vaiheessa Parkerin taidot kitaristina ja biisintekijänä olivat kehittyneet jo melkoisesti ja esiinnyttyään paikallistasolla baareissa hän pääsi paikallisen television iltapäivälähetykseen, missä esitti muutaman kappaleensa. Parker liittyi psykedeelistä rockia edustaneeseen yhtyeeseen Pegasus. Se keikkaili Gibraltarilla ja Marokossa. Parker alkoi olla saanut tarpeekseen psykedeelisestä rockista ja hän opetti yhtyeelle nuoruudessaan diggaamiaan soulklassikoita tyyliin Wilson Pickettin Midnight Hour. Parkerin kehotuksesta yhtyeen nimeksi vaihtui Terry Burbot’s Magic Mud.

  Loppuvuodesta 1972 Parker palasi Englantiin aikomuksenaan luoda uransa muusikkona ja hän treenasi ahkerasti sekä biisintekoa että kitaransoittoa. Loppuvuodesta 1974 Parker laittoi ilmoituksen Melody Makeriin soittokavereiden löytämistä varten. Yksi ilmoitukseen vastanneista oli Etelä-Lontoossa asunut kitaristi Noel Brown. Tämä esitteli Parkerin Paul ”Bassman” Rileylle, joka oli kuulunut pubrockyhtyeeseen Chilly Willy and the Red Hot Peppers. Rileyn ansiosta Parker tapasi Dave Robinsonin, joka oli toiminut Brinsley Schwartz Bandin managerina. Robinsonilla oli pieni studio Islingtonissa ja hän alkoi tuottaa Parkeria, joka esiintyi joskus soolona ja joskus joidenkin muusikoiden taustoittamana. Yksi Parkerin äänittämistä kappaleista oli Between You and Me, joka päätyi artistin esikoisalbumille Howlin Wind juuri demoasussaan, sillä The Rumour ei tavoittanut demon luontevaa tunnetta. Toinen kappale Nothing’s Gonna Pull Us Apart soitettiin Charlie Gilletten ohjelmassa BBC Londonilla. Kappaleen kuultuaan Phonogram Recordsin Nigel Crainge otti yhteyttä Gilletteen tiedustellen laulajan henkilöllisyyttä. Tähän mennessä Robinsonista oli tullut Parkerin manageri ja sopimus Phonogramin kanssa syntyi nopeasti. Robinson hankki Parkerin musiikillisiksi yhteistyökummpaneiksi tulevia The Rumourin muusikoita ja äänitykset esikoispitkäsoittoa Howlin’ Wind varten alkoivat talvella 1975 Nick Lowen toimiessa tuottajana. Lowe ja Robinson äänittivät muutamia demokappaleita Lontoossa ja pian jälkimmäinen perusti Stiff Recordsin. Robinson toimi myös linkkinä Parkerin ja The Rumourin välillä. Parkerin kappaleista Back to Schooldays pääsi mukaan kokoelmalevylle A Bunch of Stiff Records. The Rumourin muodostivat soolokitaristi Brinsley Schwartz, kosketinsoittaja Bob Andrews, aikaisemmin Ducks Deluxessa soittanut rytmikitaristi Martin Belmont, basisti Andrew Bobnar ja rumpali Steve Goulding.

  Osaksi brittiläistä pubrockskeneä miellettyä yhtyettä täydensi silloin tällöin The Rumour Horns, eli saksofonistit John ”Irish” Earle ja Ray Beavis, trumpetisti Dick Hanson sekä pasunisti Chris Gower. Howlin’ Wind julkaistiin huhtikuussa 1976 ja se saavutti hyvät arviot. Sitä seurasi edeltäjäänsä nähden samantyyppistä musiikillista ilmaisua hyödyntänyt Heat Treatment. Kyseiset albumit sisälsivät vaikutteita Parkerin keskeisiltä musiikillisilta vaikuttajilta, kuten Motown, Stones, Dylan sekä Van Morrison ja monista niiden kappaleista, kuten Soul Shoes, Fools Gold, Black Honey ja Lady Doctor muodostui konserttien keskeistä tuotantoa. Don’t Ask Me Questions nousi singleformaatissa top 40:ään. Graham Parker & The Rumour loi maineensa ennen muuta live-esiintymisillään ja yhtyeen ensimmäinen konserttitaltiointi Live at the Marlble Arch ilmestyikin seuraavaksi. Graham Parkerin on todettu tarjonneen inspiraatiota kahdelle häntä hieman myöhemmin levytysuransa aloittaneelle artistille, eli Elvis Costellolle ja Joe Jacksonille. Vaikka Graham Parker & The Rumourin kahden ensimmäisen pitkäsoiton arvostelumenestykset eivät vielä erityisen voimakkaasti heijastuneet levymyyntiin. Pink Parker ep:ltä poimittu näkemys The Champsin kappaleesta Hold Back the Night oli sentään top 30-menestys maaliskuussa 1977. Kyseisen vuoden pitkäsoitollaan Stick to Me Parker alkoi muuttaa laulunkirjoitustyyliään pyrkimyksenään murtautuminen Amerikan-markkinoille. Parker ja The Rumour saavuttivat suosiota Australiassa runsaan radiosoiton ansiosta. Ensimmäisen kiertueensa siellä yhtye teki paikallisen The Sports-yhtyeen kanssa. Sports taas toimi Parkerin ja kumppaneiden lämmittelijänä Britannian-kiertueella alkuvuodesta 1979. Samaisen vuoden lopussa oli vuorossa toinen kiertue Australiassa. Vuonna 1978 ilmestyi virallinen livealbumi Parkerilla, jonka neljästä levypuoliskosta kolme koostui konserttitaltioinneista.

 Kyseessä oli sopimustekninen julkaisu, jonka jälkeen Parker oli vapaa Mercury Recordsilta ja solmi uuden sopimuksen Aristan kanssa. Heinäkuun puolivälissä 1978 Graham Parker & The Rumour oli yksi neljästä Bob Dylanin lämmittelyesiintyjästä Blackbushessa. Tuottaja Jack Nietzhen kanssa Parker kirjoitti suurimman osan seuraavan pitkäsoittonsa Squeezing Out Sparksin kappaleista. Kyseisellä albumilla puhallinsektion osuus oli tavanomaista runsaampi ja sitä pidetään yleisesti jopa Parkerin parhaaana työnä. Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Squeezing Out Sparks saavutti sijan 335. Alkuvuodesta 1987 Rolling Stone listasi parhaat albumit vuosien 1967 ja 1987 väliltä. Tuolloin Squeezing Out Sparks oli 45. ja Howlin’ Wind saavutti sijan 54. Konserttitaltiointi Live Sparks lähetettiin yhdysvaltalaisille radioasemille. Puhallinsektio oli lisäksi mukana esimerkiksi The Clashin klassikkoalbumilla London Calling, tosin tuolloin nimellä Irish Horns sekä Katrina & The Wavesin 80-luvun puolivälin suurhitillä Walking on Sunshine. Bob Andrews jätti Rumourin alkuvuodesta 1980. Hänen tilalleen ei virallisesti otettu ketään, mutta seuraavalla pitkäsoitolla koskettimissa kuultiin Nicky Hopkinsia ja The E Street Bandin Danny Federiciä. Mainittuna vuotena ilmestynyt pitkäsoitto The Up Escalator oli Parkerin suurin menestys kotimaassaan. Jimmy Iovinen tuottamalla albumilla taustavokaaleissa kuultiin Bruce Springsteeniä. Albumin etukannessa mainitaan ainoastaan Graham Parker, ei The Rumouria. Kyseessä oli Parkerin viimeinen albumi The Rumourin kanssa. Kitaristi Brinsley Scwartz tosin palasi yhteistyöhön vuonna 1983 ollen mukana useimmilla artistin kyseisen vuosikymmenen loppupuolella ilmestyneillä albumeilla. Basisti Andrew Bordnar palasi Parkerin matkaan vuonna 1988 ja pysytteli mukana 90-luvun puoliväliin saakka.

 Steve Goulding oli mukana Parkerin vuoden 2001 albumilla Deepcut to Nowhere. Kanadassa kyseinen pitkäsoitto saavutti kultaa puolen miljoonan kappaleen myynnillään. Vuonna 1982 ilmestynyt albumi Another Grey Area nousi kotmaassaan sijalle 40. ja sillä olivat mukana Nicky Hopkins ja Hugh McCracken. Vuonna 1983 ilmestyneellä albumilla The Real Macaw mukana olivat Squeezen rumpali Gilson Lawis ja yhtyeeseen paluun tehnyt Brinsley Schwatz. Nimellä Graham Parker & The Shot 80-luvun puolivälissä julkaistu Steady Nerves oli kohtuullinen menestys ja siltä poimittu single Wake Up (Next to You) Parkerin ainoa top 40-menestys Yhdysvalloissa. Nelihenkisen The Shotin muusikot olivat olleet mukana jommallakummalla Parkerin edellisistä pitkäsoitoista. Parker solmi sopimuksen RCA Recordsin kanssa ja tuotti itse seuraavan albuminsa The Mona Lisa’s Sister, jolla Schwartzin ja Bodnarin lisäksi olivat mukana kosketinsoittajat James Halliwell ja Steve Nieve sekä rumpali Terry Williams. The Mona Lisa’s Sister saavutti sijan 97. Rolling Stonen sadan 80-luvun parhaan albumin listalla. Vuonna 1990 ilmestyi pitkäsoitto Human Soul ja seuraavana vuonna Struck by Lightning, jolla olivat mukana The Bandin Garth Hudson sekä Lovin’ Spoonfulin John Sebastian. Vuonna 1992 ilmestyi Capitol Recordsin julkaisemana albumi Burning Questions.

 Amerikkalainen independent-yhtiö Razor & Tie julkaisi Parkerilta pitkäsoitot 12 Haunted Episodes sekä Acid Bubblegum, joista jälkimmäisellä oli mukana Blondien kosketinsoittaja Jimmy Destri. 90-luvun loppupuolella Parker ei julkaissut uusia albumeita, mutta hän jatkoi aktiivista keikkailuaan. Taustayhtyeenä toiminut The Figss muistutti siinä mielessä The Rumouria, että se julkaisi pitkäsoittoja myös omissa nimissään. Parker palasi vuonna 2001 albumilla Deepcut to Nowhere. Vuonna 2004 ilmestyneen Your Countryn julkaisi chicagolainen Bloodshot Records. Kyseinen albumi äänitettiin ja miksattiin kahdessa viikossa. Vuonna 2005 ilmestyi The Figgsin kanssa levytetty Songs of Consequence. Seuraava täyspitkä oli maaliskuussa 2007 ilmestynyt Don’t Tell Columbus, tosin sitä oli edeltänyt edellisenä vuonna julkaistu, The Figgsin kanssa tehty livelevy, jonka konsertti oli aikaisemmin kuultu FM Radiolla. Jo vuonna 1980 Parker oli julkaissut science fiction – novellin The Great Trouser Mystery. Kesäkuussa 2000 vuorossa oli novellikokoelma Carp Fishing Valium. Syyskuussa 2003 seurasi vielä novelli The Other Life of Brian. Alkuvuodesta 2011 Parker lyöttäytyi yhteen originaalien The Rumourin muusikoiden kanssa tavoitteenaan uusi albumi. Marraskuussa 2012 ilmestynyt Three Chords Good oli arvostelumenestys. Kuukautta myöhemmin ilmestyi Judd Apatowin elokuva This is 40, jossa Graham Parker & The Rumour esittää itseään. Parkerin ja The Rumourin reunion jatkui vuonna 2015. Tuolloin ilmestyi uusi albumi Mystery Glue, jonka tiimoilta tehtiin myös kiertue. Huhtikuussa 2018 Parker solmi levytyssopimuksen 100% Recordsin kanssa. Uutta singleä Dreamin' seurasi syyskuussa albumi Cloud Symbols. Uudessa taustayhtyeessä The Goldtopsissa vaikuttivat Martin Belmont  (kitara), Geraint Watkins (koskettimet), Simon Edwards (basso) ja Roy Dodds (rummut). Albumin työstämiseen osallistui lisäksi The Rumour Brass, joka oli edellisen kerran esiintynyt Parkerin vuoden 1977 kakkosalbumilla Stick to Me sekä vuonna 1979 Squeezing Out Sparksin tiimoilta tehdyllä kiertueella. Tuottajana albumilla aloittanut Neil Brockbank edesmeni ennen nauhoitusten loppumista. Niinpä tuotantotyön viimeistelivät Tuck Nelson ja Parker itse. 13. huhtikuuta 2019 Parker julkaisi soolona levyttämänsä akustisen 40-vuotisjuhlaversion Squeezing Out Sparksista. Se sisältää myös varsinaiselta albumilta löytymättömän singlekappaleen Mercury Poisoning.