maanantai 7. marraskuuta 2022

Tiistain tukeva:Greg Davisin luotsaama pitkäikäinen cowpunk-yhtye

 Blood on the Saddle on yhdysvaltalainen, Los Angelesista, Kaliforniasta kotoisin oleva country-punkyhtye, jonka tyyliä kutsutaan usein cowpunkiksi. Solisti/kitaristi Greg Davis perusti yhtyeen alkuvuodesta 1983. Blood on the Saddlen originaalin lineupin muodostivat muilta osin basisti/pystybasisti Ron Botelho ja rumpali/solisti Herman Senac. Solisti/kitaristi Annette Zilinskas täydensi yhtyeen kokoonpanon kesän 1983 aikana. Blood on the Saddle julkaisi kolme albumia, yhden ep:n ja kokoelma-albumilla julkaistuja kappaleita, kunnes yhtyeen mainittu kokoonpano lopetti toimintansa vuonna 1987. Blood on the Saddlen johtohahmo Greg Davis on jatkanut yhtyeen kanssa yhtä taukoa lukuun ottamatta. Tuolloin hän työskenteli The Vandalsin ja Candye Kanen kanssa. Yhtye julkaisi vielä kuusi albumia ja kaksi ep:tä. Kolme albumeista julkaistiin virallisesti vuosina 1993, 1995 ja 2001. Neljäs pitkäsoitto The Mud, The Blood & The Beer nauhoitettiin vuonna 2008 ja julkaistiin digitaalisesti vuonna 2020. Viides albumi True Blood nauhoitettiin vuonna 2013 ja julkaistin digitaalisesti vuonna 2019. Idean tasolla Greg Davis kehitti Blood on the Saddlen vuonna 1981 vaikuttaessaan hollywoodilaisessa punkyhtyeessä Dead Hippie. Hän todensi Gun Clubin soittavan The Crampsin ja X:n kanssa ja inspiroitui voimakkaasti Delta Bluesin ja punkrockin yhdistelmästä. The Blastersin konsertissa Davis tapasi Annette Zilinskasin ja kaksikko alkoi esittää Johnny Cash-June Carter-tyyppisiä duettoja. Annette vaikutti tuolloin basistina 60-lukuvaikutteisessa yhtyeessä The Bangs, jonka jäsenet kuuntelivat dj Rodney Bingenheimeria, joka soitti heidän voimakkaasti diggaamiaan yhtyeitä KROQ-radioshowssaan. Vuonna 1982 Davis muutti New Orleansiin ja soitti dobroa blue grass-duossa. Zilinskas jatkoi suosiotaan kasvattaneen The Bangsin basistina. Nashvillessa Davis omaksui traditionaalia countrya ja muutti sitten takaisin Hollywoodiin pyrkimyksenään perustaa yhtye, joka yhdistäisi traditionaalista yhdysvaltalaista musiikkia punkrockiin. Alkuvuodesta 1983 Davis alkoi treenata Hully Gully-studioilla Blood on the Saddlen originaalikokoonpanon kanssa. Yhtyeen nimeäminen traditionaalin cowboykappaleen mukaan oli rumpali Senacin idea. Bändi alkoi soittaa keikkoja Zilinskasin vaikuttaessa nimensä Banglesiksi muuttaneessa yhtyeessä. Kesällä 1983 Zilinskasista tuli Blood on the Saddlen jäsen ja Bangles solmi samoihin aikoihin levytyssopimuksen CBS:n kanssa basistinaan L A:n rockskenessä jo tuossa vaiheessa veteraanista käynyt Michael Steele. Blood on the Saddlessa Annette Zilinskas vaikutti solistina, kitaristina ja huuliharpistina. Yhtye soitti keikkoja ympäri Los Angelesia ja KROQ soitti sen kappaleita radiossa. Alkuvuodesta 1984 yhtye levytti kaksi kappaletta Enigma Recordsin julkaisemalle kokoelma-albumille Hell Comes to Your House. Minutemen's New Alliance julkaisi Blood on the Saddlen nimeä kantavan esikoisalbumin, jonka tuotannosta vastasi osittain The Fleshheaters-yhtyeen Chris D. Davis ja Zilinskas solmivat julkaisusopimuksen Peer/Southerin kanssa ja loppuvuoden The Blood on the Saddle konsertoi ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa. Vuonna 1985 Blood on the Saddle solmi levytyssopimuksen MCA Recordsin kanssa, mutta puolta vuotta myöhemmin yhtyeen demo tuli hylätyksi. Blood on the Saddle jatkoi konsertointiaan Kaliforniassa ja nauhoitti toisen albuminsa Poison Love. Sen julkaisijana Yhdysvalloissa oli alkuvuodesta 1986 Chameleon, Britanniassa Stiff ja Euroopassa New Rose Records. Vuoden 1986 aikana seurasivat kiertueet Yhdysvalloissa, Kanadassa, Britanniassa ja Euroopassa. Alkuvuodesta 1987 yhtye nauhoitti Dan Matovinan ja Ethan Jamesin kanssa originaalin lineupin joutsenlauluksi jääneen kolmannen albumin Fresh Blood. Sen vähäinen kaupallinen menestys johti yhtyeen hajoamiseen. Davis perusti The Driversin ja Senac liittyi The Loafin' Hyenasiin. Hänen myöhäisempiin yhtyeisiinsä lukeutuivat Crowbar Salvation ja The Guilty Hearts. Botelho työskenteli seuraavaksi Bobby Brattin kanssa. Davis jatkoi Blood on the Saddlen kanssa eri lineupeissa vuoden 1988 loppuun saakka. Vuodet 1989-1990 yhtye oli tauolla Davisin vaikuttaessa The Vandalsissa ja keikkaillessa Candye Kanen kanssa. Vuonna 1990 Davis muodosti Blood on the Saddlen uuden lineupin basisti Chris Engelin ja rumpali Danny Ricardin kanssa. Engel edesmeni vuonna 1991. Seuraavana vuonna muodostui uusi lineup basisti Michael Hatelyn ja rumpali John Stephensonin kanssa. Jo vuonna 1992 basisti Caesar Viscarra soitti bändin kanssa keikkoja Los Angelesissa. Vuonna 1993 Davis levytti rumpali Eric Davisin ja basisti Billy Koepken kanssa albumin More Blood, jonka julkaisijana Euroopassa oli Schemer Records. Albumin tiimoilta Blood on the Saddle konsertoi Euroopassa. Vuonna 1994 basisti John Stephenson ja rumpali Dave Frappier liittyivät yhtyeeseen uudelleen ja se konsertoi Euroopassa. Kill Rock Stars julkaisi Blood on the Saddlelta ep:n 4 Song 7 sekä kappaleita various-kokoelma-albumilla Some Songs. Elokuussa 1994 yhtye nauhoitti Amsterdamissa kappaleita, jotka julkaistiin albumilla New Blood ep:n kappaleiden kanssa. Julkaisijana oli Euroopassa Last Call Records ja Saksassa Rebel Records. Mainittu lineup konsertoi Euroopassa jälleen loppuvuodesta 1994 ja seuraavana vuonna. Vuonna 1997 basisti Ed Marshall liittyi yhtyeeseen ja se levytti neljä kappaletta saksalaisen One Million Dollar Recordsin julkaisemalle kokoelma-albumille It Came from the Barn. Jose Levato vaikutti livebasistina vuosina 1998-1999. Vuonna 1999 Davis, Frappier ja Marshall levyttivät One Million Dollar Recordsin vuonna 2001 cd:nä ja vinyylinä julkaiseman albumin Flesh & Blood. Vuosina 2001-2002 seurasi jälleen keikkailua Euroopassa uuden basisti/solistin Kevin Kellerin kanssa. Vuosina 2002 ja 2006 Annette Zilinskas soitti yhtyeen riveissä useita konsertteja Yhdysvalloissa. Vuonna 2007 basisti Al Garcia liittyi yhtyeeseen ja se soitti konsertteja länsirannikolla sekä Kanadassa. Vuonna 2010 Davis muodosti Blood on the Saddlen uudelleen basisti/solisti Robby Travaresin ja rumpali Eddie Rojasin kanssa. Vuonna 2012 uusi rumpali Keith Comey liittyi yhtyeeseen ja seuraavana vuonna se nauhoitti yhdeksännen albuminsa True Blood Thomas Yearsleyn tuottamana. Vuonna 2018 rumpali David Frappier ja basisti John Stephenson tekivät paluun yhtyeen riveihin. Ceasar Viscarra teki paluun basistiksi vuonna 2019 ja yhtyeen nykyinen nelikielisen taitaja on Al Garcia. Vuonna 2019 julkaistiin digitaalisesti Blood on the Saddlen kolme ensimmäistä albumia, vuoden 1995 New Blood ja vuoden 2012 True Blood. Seuraavana vuonna ilmestyi digitaalisesti aikaisemmin julkaisematon albumi The Mud, The Blood and the Beer.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti