tiistai 22. marraskuuta 2022

Keskiviikon klassikko:Fab Fourin vuoden 1968 menestyksekäs tupla-albumi

 The Beatles:The Beatles


The Beatlesin tupla-albumi The Beatles, joka tunnetaan lisäksi nimellä White Album, on yhtyeen yhdeksäs studioalbumi ja samalla ainoa tuplalevy. Se ilmestyi 22. marraskuuta 1968. Albumin kansiratkaisu on varsin pelkistetty, sillä se sisältää ainoastaan yhtyeen nimen valkoisella pohjalla. Mainittua ratkaisua voinee pistää vastakohtana Fab Fourin edellisen albumin, kesäkuun alussa 1967 ilmestyneen Sergeant Pepper's Lonely Hearts Club Bandin kansitaiteen rönsyilevyydelle. The Beatles on tyylillisesti varsin monipuolinen albumi sisältäen folkia, brittiläistä bluesia, skata, music hall-perinnettä, varhaista heavy metallia sekä avant gardea. Jotkut ovat tulkinneet The Beatlesin postmoderniksi työksi. Se on kohotettu erääksi kaikkien aikojen arvostetuimmista albumeista. The Beatles sisältää 30 kappaletta, joista 19 kirjoitettiin maalis-huhtikuusssa 1968 yhtyeen ollessa transendentaalisella meditaatiokurrsilla Rishikeshissä, Intiassa. Ainoa saatavilla ollut länsimainen instrumentti oli akustinen kitara ja The Beatles sisältääkin useita akustisia kappaleita. Niistä muodostui yhtyeen jäsenten soolonumeroita, tai levytyksessä oli mukana ainoastaan osa yhtyeen jäsenistä. Tuotantonsa osalta The Beatlesiä voi pitää yhtyeen kahta edellistä albumia, eli Revolveria ja Sergeant Pepperiä pelkistetympänä. The Beatlesillä voi todeta myös rikottaneen traditioita, sillä mainitulla albumilla yksittäinen biisi saattoi sisältää elementtejä useammasta eri musiikkigenrestä. Albumin nauhoitukset käynnistyivät Lontoossa EMI-studioilla toukokuun lopussa 1968 ja jatkuivat mainitun vuoden lokakuun puoliväliin. Nauhoitusten aikaan luovat eroavuudet aiheuttivat riitoja yhtyeen jäsenten välillä, samoin kuin mukana studiossa ollut Yoko Ono. Tuottaja George Martin piti yllätysloman ja ääni-insinööri Geoff Emerick lähti studiosta kesken nauhoitusten. Jopa rumpali Ringo Starr erosi yhtyeestä kahden viikon ajaksi elokuussa 1968. Jatkuneet erimielisyydet johtivat lopulta yhtyeen toiminnan loppumiseen. The Beatles vastaanotti suurimmaksi osaksi myönteisiä arvioita. Tupla-albumilta ei poimittu singlejä, mutta elokuussa 1968 ilmestynyt nelivitonen Hey Jude/Revolution oli kotoisin samoista nauhoituksista. The Beatles nousi listakärkeen sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Tupla-albumi on saavuttanut 24 kertaisesti platinaa. Vuonna 2018 The Beatlesistä julkaistiin remasteroitu ja laajennettu versio, jolla juhlistettiin albumin 50-vuotista olemassaoloa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti