Lauantain pitkä:Monipuolinen 70-luvun brittiyhtye

Steve Harley & Cockney Rebel on englantilainen, 70-luvun alussa perustettu rockyhtye. Musiikillisesti sen tyylilajien kirjo ulottuu popista aina progressiiviseen rockiin. Vuosien kuluessa yhtyeen pitkäsoitoista viisi ja singleistä jopa 12 on noussut brittilistalle. Steve Harley varttui Lontoon New Crossin alueella ja kävi siellä koulunsa. Hänen musiikillinen uransa alkoi 60-luvun lopussa, kun hän esittäytyi John alias Jean-Paul Crockerin kanssa katuosoittajina ja esitti omia kappaleitaan, joista osa päätyi myöhemmin Cockney Rebelin levytysohjelmistoon. Harley toimi välillä musiikkitoimittajana ja Cockney Rebel sai alkunsa Harleyn lyöttäydyttyä yhteen viulua, mandoliinia ja kitaraa soittaneen Crockerin kanssa vuonna 1972. Crockerin lyhyt pesti folkyhtye Treesin kanssa oli juuri päättynyt ja kaksikko koesoitatti rumpali Stewart Elliottia, basisti Paul Jeffreysiä ja kitaristi Nick Jonesia. Kyseinen line up soitti erään Cockney Rebelin ensimmäisistä keikoista Lontoon Roundhousessa 23. heinäkuuta 1972 The Jeff Beck Groupin lämmittelijänä. Jonesin tilalle tuli pian kitaristiksi Pete Newnham, mutta Steven mielestä Cockney Rebelin soundi ei tarvinnut sähkökitaraa ja niinpä päädyttiin ratkaisuun, jossa leadinstrumentteina olivat Crockerin sähköviulu ja kosketinsoittaja Milton Reame-Jamesin Fender Rhoads - piano. Yhtye solmi levytyssopimuksen EMI:n kanssa soitettuaan viisi keikkaa. Cockney Rebelin singlestä Sebastian muodostui välittömästi menestys Euroopassa, vaikka se ei noussut Britannian singlelistalle. Yhtyeen esikoisalbumi The Human Menagerie ilmestyi vuonna 1973. Siitä ei vielä muodostunut menestystä, mutta Cockney Rebel saavutti jo kulttikannatusta Lontoossa. Kakkossinglestä Judy Teen muodostui suuri hitti ja sitä seurasi Cockney Rebelin ensimmäinen Englannin-kiertue, joka huipentui konserttiin Lontoossa 23. kesäkuuta.

Sitä seurasi kakkosalbumi Psychomodo. Sen ensimmäisenä singlenä julkaistiin nimikappale ja toinen single Mr Soft oli myös hitti. Amerikassa promootiotarkoituksessa singleformaatissa julkaistiin myös Tumblin Down. Tässä vaiheessa ongelmat yhtyeen sisällä olivat jo sitä luokkaa, että kiertueen päätyttyä kaikki yhtyeen jäsenet Elliottia lukuun ottamatta erosivat. Crocker jatkoi biisien kirjoittamista ja esiintymistä muodostaen duon veljensä kanssa. Oltuaan hyvän aikaa mukana yhtyeessä Be -Bop Deluxe Reame-James ja Jeffreys muodostivat yhtyeen Chartreuse vuonna 1976. Tästä eteenpäin Cockney Rebel oli ensisijaisesti Harleyn sooloprojekti. Vuonna 1974 ilmestyi vielä albumi The Best Years of Our Lives, jonka tuotti myös Beatlesin äänitysinsinöörinä tunnetuksi tullut Alan Parsons. Albumi sisälsi Harleyn ainoan listaykkösen, helmikuussa 1975 kärkeen nousseen singlen Make Me Smile, (Come Up and See Me), jolla taustavokaaleissa kuultiin Tina Charlesia, joka tuli itse saavuttamaan seuraavana vuona listaykkösen singlellä I Love to Love. Tässä vaiheessa yhtyeen nimeksi oli vaihtunut Steve Harley & Cockney Rebel ja se tuli kokemaan useita miehistönvaihdoksia. Vuoden 2002 tv-haastattelussa Harley kertoi kappaleen tekstin olleen suunnattu hänen entisille yhtyetovereilleen, joiden Harley koki hylänneen hänet. Kappaleen iloisen kertosäkeen huomioiden kyseinen seikka ei ole itsestään selvä. Bill Nelson, jonka yhtyeeseen Be-Bop Deluxe Jeffreys ja Reame-James olivat siirtyneet, vahvistaa tarinan paikkansapitävyyden. Albumilta julkaistu toinen single Mr Raffles nousi sekin top 20:een, kuten myös seuraava pitkäsoitto Timeless Flight. Make Me Smilen veroista suosiota oli vaikea toistaa ja lopulta Cockney Rebel hajosi. Vuonna 1976 ilmestyi pitkäsoitto Love’s a Prima Donna. Cockney Rebelin hajottua Harley julkaisi 70-luvun lopussa kaksi kaupallisesti vähälle huomiolle jäänyttä sooloalbumia; vuonna 1978 ilmestyneen pitkäsoiton Hobo with a Grin sekä seuraavana vuonna ilmestyneen albumin The Candidate.

Jälkimmäiseltä poimittu single Freedom’s Prisoner muodostui pieneksi hitiksi. Vuonna 1983 ilmestynyt pieni hitti Ballerina (Prima Donna) julkaistiin Cockney Rebelin nimellä. Vuonna 1986 Harley julkaisi RAK:n kautta kaksi singleä; Irresistible ja Heartbeat Like Thunder. 80-luvun lopusta eteenpäin Harley esitti jälleen keikoillaan Cockney Rebelin tuotantoa. Huhtikuussa 1990 Harley ja useat Cockney Rebellin kakkoskokoonpanon muusikot kokosivat rivinsä nimellä Raffles United ja heittivät neljä peräkkäistä keikkaa Lontoon Sudburyssa. Harleyn julkaisemia sooloalbumeita ovat vuoden 1992 Yes You Can, vuoden 1996 Poetic Justice ja tuoreimpana vuoden 2005 Quality of Mercy. Nykyinen kiertuebändi tottelee nimeä Cockney Rebel III, vaikka ainoat originaalijäsenet ovat Harley ja Elliott. Vuonna 2004 ilmestyi livealbumi Anytime. Harley toimi BBC Radio 2 ohjelman Sound of the '70's juontajana vuodesta 1999 vuoteen 2008. Vuonna 2006 EMI julkaisi cd-boxin The Cockney Rebel A Steve Harley Anthology, joka sisälsi sekä emoyhtyettä että Harleyn soolotuotantoa. Heinäkuussa 2007 yhtye esiiintyi Varsovassa, Puolassa ja Pietarissa, Venäjällä toimien kummassakin konsertissa Rolling Stonesin lämmittelijänä. Vuonna 2010 ilmestyi uusi studioalbumi Stranger Comes to Town, jonka julkaisun jälkeen Cockney Rebel konsertoi Britanniassa, Irlannissa ja Pohjois-Irlannissa. Lokakuussa 2012 julkaistiin neljän cd:n boxi Cavaliers An Anthology 1973–1974, joka kronikoi originaalin kokoonpanon levytysuran. 24. marraskuuta 2012 yhtye Swanin orkesterin ja kuoron vahvistamana esitti ensi kertaa keikkakontekstissa kokonaisuudessaan kaksi Cockney Rebelin ensimmäistä pitkäsoittoa The Human Menagerie ja The Psychomodo. Lokakuussa 2013 kyseisestä konsertista julkaistiin tuplacd ja dvd nimellä Birmingham. Vuosien 1998 ja 1999 kiertueet Stripped to the Bare Bones ja Stripped Again olivat osoittautuneet menestyksekkäiksi ja Harley jatkoi konsertointia akustisessa formaatissa. Aluksi mukana oli Jim Cregan ja valikoidusti muita Cockney Rebelin jäseniä vuoden 2002 aikana. Seuraavana vuonna ilmestyi albumi Acoustic and Pure:Live. Vuosina 2003-2004 konsertoi viisimiehinen kokoonpano, joka työsti vuonna 2004 ilmestyneen albumin Anytime! (A Live Set.) Mukana olivat Lascelles perkussioissa, Gladwell soolokitarassa, Wickens viulussa/kitarassa ja Anderson pystybassossa. Vuosina 2005-2006 Andersonia vajaa kokoonpano kokoonpano konsertoi Hollannissa ja Belgiassa promotoiden vuonna 2005 ilmestynyttä albumia The Quality of Mercy. Joistakin albumin kappaleista kuultiin voimakkaasti levytysversioistaan eronneita sovituksia, jollaisia ei milloinkaan soitettu Britanniassa. Vuosien 2010-2019 välillä  Harleysta, Wackensista ja  Lascellesista koostunut trio jatkoi keikkailuaan. Heistä viimeksi mainittu vastasi tällä kertaa koskettimista ja perkussioista. Vuonna 2020 Harleyn uutta albumia Uncovered promosi hänestä, Wickensistä, soolokitaristi David Delarresta ja pystybasisti Oli Hayhurstista koostunut nelimiehinen kokoonpano. Sattuneesta syystä konserteista ainoastaan yhdeksän ensimmäistä toteutui. Syyskuun lopussa 2020 soitettiin kaksi akustista konserttia, joista jälkimmäisessä Hayhurst täydensi triokokoonpanoa.