Tiistain tukeva.Eräs rockin kiistattomista pioneeriartisteista

11. helmikuuta 1935 syntynyt ja 12. lokakuuta 1971 menehtynyt Vincent Eugene Craddock, joka opittiin tuntemaan taiteilijanimellään Gene Vincent, oli amerikkalaismuusikko, joka lukeutui sekä rock and rollin että rockabillyn todellisiin pioneereihin. Hänen The Blue Caps-yhtyeen kanssa vuonna 1956 levyttämänsä Be Bop A Lula lukeutuu malliesimerkkeihin varhaisesta rockabillysta. Vincent on päässyt sekä Rock and Roll Hall of Fameen että Rockabilly Hall of Fameen. Craddock syntyi Norfolkissa, Virginiassa. Hänen musiikillisiin vaikutteisiinsa lukeutuivat country, rhythm and blues ja gospel. Ensimmäisen kitaransa Craddock sai 12-vuotiaana ystävältään. Hän jätti koulun 17-vuotiaana vuonna 1952 ja liittyi Yhdysvaltain laivastoon. Heinäkuussa 1955 Craddock joutui kotiseudullaan moottoripyöräonnettomuuteen, jossa hänen vasen jalkansa katkesi pysyvästi. Craddock ei suostunut amputoimaan jalkaansa. Hän vietti aikaa Porsmouthin laivaston sairaalassa ja vapautui laivastosta pian tämän jälkeen. Craddockista tuli osa paikallista musiikkiskeneä. Hän otti käyttöön taiteilijanimen Gene Vincent ja perusti yhtyeen The Blue Caps, johon kuuluivat rytmikitaristi Willie Williams, pystybasisti Jack Neal, rumpali Dickie Harrell ja soolokitaristi Cliff Gallup. Yhtyeen nimeksi muotoutui Gene Vincent and His Blue Caps. Vincent teki myös musiikillista yhteistyötä Louisianasta kotoisin olleen nousevan muusikon Jay Chevalierin kanssa. Gene Vincent and His Blue Caps keikkaili ahkerasti kotiseutunsa countryclubeissa ja voitti paikallisen radio dj:n ”Sheriff” Tex Davisin järjestämän kykykilpailun. Vuonna 1956 Vincent kirjoitti kappaleen Be Bop a Lula, jonka Rolling Stone listasi sijalle 103. 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listallaan. Sheriff Tex Davis järjesti Vincentille demosession, joka taas varmisti hänelle levytyssopimuksen Capitol Recordsin kanssa.

Julkaisusopimuksen Vincent solmi Bill Loweryn luotsaaman Lowery Groupin kanssa. Be Bop A Lula ei ollut mukana Vincentin esikoisalbumilla ja Capitolin tuottajana toiminut Ken Nelson löysi kyseisen kappaleen Vincentin debyyttisinglen b-puolelta. Ennen sen julkaisua a-puolena Nelson lähetti kappaleesta promoja radioasemille ympäri maata. Capitolin julkaistua singlen se oli jo saavuttanut huomiota radioasemilla ja yleisön keskuudessa. Be Bop A Lula vastaanotti runsasta radiosoittoa ja teki Vincentistä tähden. Kappale nousi viidenneksi sekä Billboardilla että Cashboxissa. Vincent ja Blue Caps eivät kyenneet jatkamaan vastaavanlaista kaupallista menestystä, mutta julkaisivat useita arvostettuja singlejä, kuten Race with the Devil ja Blue Jean Bop, joista jälkimmäinen myi yli miljoona kappaletta. Gallup jätti yhtyeen loppuvuodesta 1956 ja uusi kitaristi Russell Williford konsertoi Vincentin kanssa Kanadassa. Gallup palasi kitaristiksi seuraavalle pitkäsoitolle, kunnes Russell korvasi hänet jälleen. Russellin paikan otti lopulta Johnny Meeks. Vincent ja Blue Caps saavuttivat toisen suuren hitin vuonna 1957 kappaleella Lotta Lovin’, joka nousi parhaimmillaan Billboardin listalla sijalle 13. Be Bop A Lula ja Lotta Lovin’ myivät kumpikin kultalevyiksi. Samana vuonna Vincent esiintyi Little Richardin ja Eddie Cochranin kanssa Australian itärannikolla. Sydneyn stadionilla soitettuja konsertteja saapui kuuntelemaan 72 000 ihmistä. Vincent oli lisäksi mukana Jayne Mansfieldin tähdittämässä elokuvassa The Girl Can’t Help It, jossa Vincent Blue Capsin kanssa esittää harjoitustilassa Be Bop A Lulan. Lokakuussa Capitol julkaisi singlenä kappaleen Dance to the Bop. Marraskuussa Vincent ja Blue Caps esittivät kappaleen Ed Sulivan Showssa ja seuraavan vuoden tammikuussa kyseinen single nousi Billboardilla sijalle 23. Kyseessä oli Vincentin viimeinen singlehitti Yhdysvalloissa ja kappale pääsi myös mukaan elokuvaan Hot Rod Gang.

Vincent ja Blue Caps esiintyivät myös useita kertoja Town Hall Partyssa, Kalifornian laajimmissa countrymusiikkiin painottuneissa latotansseissa, jotka järjestettiin Comptonin Town Hallissa. 1200 tanssijaa vetänyt show lähetettiin myös tunnin mittaisena NBC Radio – kanavalla. Vincentin ensimmäinen esiintyminen Britanniassa oli joulukuun puolivälissä 1959 Jack Goodin tv-ohjelmassa Boy Meets Girl. Tv-esiintymistä seurasi kiertue Ranskassa, Alankomaissa, Saksassa ja Britanniassa.  16. huhtikuuta 1960 Englannin-kiertueen aikana Vincent, Eddie Cochran ja lauluntekijä Sharon Sheeley joutuivat auto-onnettomuuteen, joka maksoi seuraavana päivänä Cochranin hengen. Vincentin murtunut jalka heikkeni entisestään ja hän palasi Yhdysvaltoihin. Promoottori Don Arden sai Vincentin palaamaan seuraavana vuonna takaisin Englantiin. Hän teki siellä laajan kiertueen Chris Wayne & The Echoesin kanssa. Menestyksen myötä Vincent muutti Britanniaan vuonna 1963. Häntä säestänyt yhtye Sounds Incorporated, johon kuului kolme saksofonistia, kitaristi, basisti ja rumpali, oli myöhemmin mukana Beatlesien Shea Stadiumin konsertissa. Vincentin vuoden 1963 kiertueella hänen säestysyhtyeeseensä The Outlawsiin kuului muun muassa tuleva Deep Purplen kitaristi Ritchie Blackmore. Yhdysvalloissa Vincent levytti vuosina 1966 ja 1967 Challenge Recordsille. Taustalla kuultiin aikaisemmin The Champsissa sekä Glenn Campbellin kanssa soittaneita muusikoita. Challenge julkaisi Vincentltä kolme singleä ja UK London kaksi. Lisäksi jälkimmäinen yhtiö kasasi Vincentin levytyksistä artistin nimeä kantaneen pitkäsoiton. Vaikka arvostelut olivat myönteisiä, kyseiset levytykset eivät myyneet hyvin. Vuonna 1969 Vincent levytti pitkäsoiton I’m Back and I’m Proud pitkäaikaisen diggarinsa John Peelin Dandelion-yhtiölle. Kyseisen pitkäsoiton tuottajana oli Kim Fowley ja taustavokaaleista vastasi Linda Ronstadt.

Kama Sutra-yhtiölle Vincent levytti kaksi albumia. Vincentin kyseisen vuoden brittikiertueella häntä säesti The Wild Angels, joka oli työskennellyt Royal Albert Hallissa Bill Haley and His Cometsin ja Duane Eddyn kanssa. Viimeiset levytyksensä Yhdysvalloissa Vincent teki muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa. Kyseiset neljä kappaletta hän levytti Rockin’ Ronny Weiserin Rollin’ Rock – yhtiölle. Myöhemmin hän levytti vielä lokakuussa 1971 neljä kappaletta Britanniassa. Kyseiset kappaleet julkaistiin vuosia myöhemmin nimellä The Last Session. Vincentiä säestivät The Blue Capsin Richard Cole sekä Kansas Hook. BBC:n studioilla Lontoossa nauhoitettiin vielä viisi kappaletta Johnnie Walkerin tv-ohjelmaa varten. Vincent palasi Yhdysvaltoihin ja kuoli muutamaa päivää myöhemmin ollessaan vierailulla Kaliforniassa isänsä luona. Hänet haudattiin Newhallin Eternal Valley Memorial Parkiin. Vincent oli ensimmäinen Rockabilly Hall of Fameen sen perustamisen jälkeen vuonna 1997 päässyt artisti. Seuraavana vuonna hän pääsi Rock and Roll Hall of Fameen. Vincentillä on tähtensä Hollywood Walk of Famella. Vuonna 2012 myös Vincentin taustayhtye The Blue Caps pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.