Tiistain tukeva:Runsaasti hittejä työstänyt classic rock -artisti

26. helmikuuta 1928 syntynyt Antoine ”Fats” Domino Jr oli yhdysvaltalainen pianisti ja laulaja/lauluntekijä. Jo ennen vuotta 1955 hänellä oli plakkarissaan viisi miljoonamyyntiin yltänyttä pitkäsoittoa. Kotimaassaan hän sai aikaan 35 top 40:ään noussutta singlehittiä. Dominon musiikillinen tyyli pohjautuu traditionaaliseen rhythm and bluesiin ja instrumenttivalikoimaan kuuluu kitaran, basson, rumpujen ja pianon lisäksi saksofoni. Domino syntyi ja kasvoi New Orleansissa, Louisianassa. Hänen isänsä oli tunnettu viulisti ja Domino osoitti itse kiinnostusta soittamiseen. Dominon musiikillisena menttorina toimi hänen enonsa, tunnettu jazz-kitaristi Harrison Verrett. New Orleansista kotoisin ollut yhtyeenjohtaja Billy Diamond löysi Dominon hyväksyttyään kutsun tulla kuuntelemaan nuorta pianistia kesällä 1947. Pianistin soitto vakuutti Diamondia siinä määrin, että tämä pyysi Dominoa mukaan yhtyeeseensä The Solid Sendersiin neworleansilaisessa Hideaway-clubissa. Diamond antoi hänelle lempinimen Fats, sillä Domino muistutti pianisteja Fats Walleria ja Fats Pitchonia. Domino saavutti aluksi huomiota vuonna 1950 Imperial Recordsin julkaisemalla kappaleella The Fat Man. Kyseessä oli varhainen rock and roll-levytys, jonka tunnusomaisia elementtejä olivat rullaava piano, Fatsin wah wah-vokalisointi ja voimakas backbeat. Vuoteen 1953 mennessä The Fat Man oli myynyt yli miljoona kappaletta. Domino julkaisi sarjan singlehittejä tuottaja ja biisintekijä Dave Bartholomewin, saksofonistien Herbert Hardestyn ja Alvin ”Red” Tylerin, basisti Frank Fieldsin ja rumpalien Earl Palmerin ja Smokey Johnsonin kanssa. Muita merkittäviä ja pitkään Dominon yhtyeessä vaikuttaneita muusikoita olivat saksofonistit Reggie Houston, Lee Allen ja Fred Kemp, joista viimeksi mainittu oli Dominon uskottu yhtyeenjohtaja. Dominosta tuli popin valtavirtaa vuonna 1955 julkaistun ja top teniin nousseen singlen Ain’t That A Shame myötä.

 Pat Boonen kevyempi cover kyseisestä kappaleesta nousi listakärkeen, mutta Domino työsti kaikkiaan 37 top 40-hittiä. Hänen esikoispitkäsoittonsa Carry on Rockin’ ilmestyi marraskuussa 1955. Jo seuraavana vuotena albumista julkaistiin uusintapainos nimellä Rock and Rollin’ with Fats Domino. Se sisälsi sekä hittejä että singleformaatissa julkaisemattomia kappaleita. Uusintapainos tavoitti poplistoilla sijan 17. Kyseisenä vuotena ilmestynyt näkemys Vincent Rosen, Al Lewisin ja Larry Stockin kappaleesta Blueberry Hill nousi poplistalla kakkoseksi ja R&B-listan kärkeen yhdentoista viikon ajaksi ollen samalla Fats Dominon suurin hitti. Se myi viisi miljoonaa kappaletta ja Blueberry Hillin varhaisemmista levyttäjistä mainittakoon Louis Armstrong ja Gene Autry. Dominon muista 50-luvun hittisingleistä nostettakoon esiin I’m Walkin’, Valley of Tears, It’s You I Love, Whole Lotta Loving, I Want to Walk You Home ja Be My Guest, jotka kaikki olivat top ten – menestyksiä. Domino oli mukana kahdessa vuonna 1956 julkaistussa elokuvassa; Shake Rattle & Rock sekä The Girl Can’t Help It. 18. joulukuuta 1957 Dominon hitti The Big Beat oli mukana Dick Clarkin American Bandstandissa. Domino työsti hittejä Imperial Recordsille alkuvuoteen 1962 saakka. Niistä mainittakoon Walking to New Orleans ja My Girl Josephine. Kun Imperial myytiin alkuvuodesta 1963, Domino jätti yhtiön. 40 hänen kyseiselle yhtiölle levyttämäänsä kappaletta nousi R&B-listoilla top teniin ja singleistä 22 oli kaksipuoleisia hittejä. Kyseisenä vuotena Domino siirtyi ABC Paramount Recordsille. Hänen uudeksi tuottajakseen tuli Felton Jarvis ja sovittajakseen Bill Justis. Kaksikko muutti Dominon soundia. Artisti julkaisi ABC-Paramountilla 11 singleä, mutta ainoa top 40-hitti oli vuoden 1963 satoa edustanut Red Sails in the Sunset. 

Vuoden 1964 loppuun mennessä britti-invaasio oli muuttanut levyjä ostavan yleisön musiikkimakua, ja tämä merkitsi hittilevyjen loppumista myös Fats Dominon osalta. Vaikka listamenestyksiä ei enää ilmaantunut, Domino jatkoi levytyksiä tiiviisti vuoteen 1970 saakka. Hän jätti ABC-Paramountin vuoden 1965 puolivälissä ja levytti useille muille yhtiöille, kuten Mercury Recordsille ja Repriselle. Cover The Beatlesin levytysvaiheessa tuoreesta Lady Madonnasta saavutti sijan 100. vuonna 1968. Domino jatkoi silti suosittuna live-esiintyjänä vuosikymmenten ajan. Hän oli mukana vuonna 1979 kuvatussa ja seuraavana vuonna julkaistussa elokuvassa Any Which Way You Can, jolta poimittiin countryhitti Whiskey Heaven. 80-luvulla Domino päätti, ettei hän enää muuttaisi pois New Orleansista. Keikkailu ei enää kiinnostanut ja rojalteista tuli riittävästi tuloja. Domino tekee kuitenkin vuosittaisia esiintymisiä New Orleansin Jazz & Heritage – festivaaleilla ja muissa paikallisissa tapahtumissa. Vuonna 1987 Domino vastaanotti Grammyn elämäntyöstään. Vuonna 1995 hän teki vielä kolmen viikon kiertueen Euroopassa. Vuonna 1998 presidentti Clinton lahjoitti Dominolle taiteiden kansallismitalin. Vuonna 2004 Domino saavutti sijan 25. Rolling Stonen sadan kaikkien aikojen artistin listalla. Elvis Presleytä lukuun ottamatta Dominolla on classic rock – artisteista eniten listoille nousseita hittikappaleita. Hän menehtyi kotonaan Harveyssa, Louisianassa 24. lokakuuta 2017 pitkäaikaisen sairauden jälkeen.