The Police:Live!
Toukokuun lopussa 1995 A&M:n julkaisemana cd:nä ja kasettina ilmestynyt Live! on The Policen ensimmäinen yhtyeen aktiivikauden aikana taltioitu livealbumi. Vuonna 2007 The Policen jäähyväiskiertueelta julkaistiin Certifiable:Live in Buenos Aires. Andy Summersin mukaan idea The Policen livealbumista ajoittui niinkin kauas kuin vuoteen 1982. Tuota ennen ainoastaan muutamia livenä taltioituja kappaleita oli julkaistu The Policen singlejen b-puolina. Ghost in the Machine ja Synchronicity-pitkäsoittojen välissä oli tarkoitus julkaista uusi albumi, joka miksattiin ja masteroitiin Kanadassa, mutta se jäi lopulta vaille julkaisua. Synchronicity-kiertueen jälkeen suunniteltiin jälleen uutta albumia, mutta sekään ei toteutunut ja sitä vastoin julkaistiin kokoelma-albumi Every Breath You Take:The Singles. Vuonna 1995 cd-formaatin tarjoamat mahdollisuudet tekivät The Policen livelevystä ajankohtaisen ja Summers kutsuttiin sen tuottajaksi. Kyseinen tuplacd sisältää materiaalia kahdelta kaudelta The Policen uralla. Ykköscd:ltä löytyy lähes kokonainen, yhtyeen 27. marraskuuta 1979 Orpheum Theatressa, Bostonissa soittama konsertti. Kahden The Policen ensimmäisen pitkäsoiton, Outlando's D' Amourin ja Reggatta De Blancin kappaleiden lisäksi mukana on alun perin ainostaan singlejen b-puolilla julkaistuja kappaleita, kuten Fall Out ja Landlord. Bostonilainen fm-radioasema WBCN oli lähettänyt mainitun konsertin. Liven kakkoscd sisältää näytteitä toinen ja kolmas marraskuuta 1983 Atlantassa, Georgiassa soitetuista konserteista, joissa The Policen triokokoonpanoa täydensi kolme taustavokalistia. Mainitut keikat olivat levinneet bootleg-äänityksinä yhtyeen diggareiden keskuudessa. Myös vuonna 1984 julkaistu VHS-video ja vuonna 2005 ilmestynyt dvd sisälsivät materiaalia Synchronicity-kiertueelta. Kappaleen Tea in the Sahara liveversio oli ilmestynyt jo vuonna 1984 King of Pain-singlen b-puolella. Live! nostatti osaltaan The Policen suosiota noin kymmenen vuotta yhtyeen toiminnan loppumisen jälkeen. Tuossa vaiheessa kaikilla yhtyeen jäsenillä oli omat soolouransa. Kyseessä oli pätevä todiste yhtyeen keikkakunnosta ja esimerkiksi Roxannen ja Walking on the Moonin kaltaisista yhtyeen klassikkokappaleista oli tarjolla kiinnostavia ja pidennettyjä sovituksia. Can't Stand Losing Youn editoitu versio julkaistiin singleformaatissa ja se saavutti brittilistalla sijan 27. Itse Live!-tupla nousi kahta sijaa ylemmäksi. Live! saavutti yleisesti myönteiset arvostelut. Q-lehden David Sinclairin mukaan albumi toi yhtyeen levytettyyn perintöön tärkeän ulottuvuuden ja muistutti, miksi The Police oli eräs aikansa suurimmista livebändeistä. Encore Magazineen kirjoittaneen Paul Colbertin mukaan The Policen livelevyä kannatti odottaa, sillä se vangitsi kaksi keskeistä ajanjaksoa yhtyeen historiassa. Andrew Abrahams painotti keikkojen välistä eroa. Bostonissa musisoi nälkäinen rockyhtye ja Atlantassa ennustettavampi, kuuluisuuteen ja kaupalliseen hyväksyttävyyteen asettunut superyhtye. Q-lehdelle antamassaan haastattelussa Sting mainitsi muistaneensa ensimmäisen kiertueen konsertit selkeästi stadionkeikkoja paremmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti