perjantai 5. heinäkuuta 2019
Lauantain pitkä:Merkittävä yhdysvaltalaissolisti ja biisintekijä
Kahdeksas heinäkuuta 1962 syntynyt Joan Elisabeth Osborne on yhdysvaltalainen solisti, lauluntekijä ja musiikin tulkitsija, joka on levyttänyt useita amerikkalaisen musiikin genrejä, kuten poppia, soulia, R&:tä, bluesia ja countrya. Hänen tunnetuin levytyksensä on cover Eric Brazilianin kappaleesta One of Us. Osborne on konsertoinut Motownin taustamuusikoiden Funk Brothersin kanssa ja on mukana heistä kertovassa elokuvassa Standing in the Shadows of Motown. Kentuckyn Antchoragesta, Louisvillen alakaupungista kotoisin ollut Osborne muutti New Yorkiin 80-luvun lopussa. Oman levy-yhtiönsä Womanly Hipsin kautta hän julkaisi muutamia levytyksiä. Solmittuaan sopimuksen Mercury Recordsin kanssa Osborne julkaisi ensimmäisen albuminsa Soul Show:Live at Delta '88 vuonna 1991. Vuonna 1995 ilmestynyt kakkosalbumi Relish oli Osbornen debyytti suurelle levy-yhtiölle ja One of Us -singlen siivittämänä albumista muodostui menestys. Right Hand Man ja Saint Teresa olivat mainitun pitkäsoiton pienempiä hittejä ja myös Spider Web saavutti radiosoittoa. Vuonna 2001 Osborne oli mukana tv:n musiikkiohjelmassa Austin City Limits esittäen ensisijaisesti vuonna 2000 ilmestyneen kakkosalbuminsa Righteous Love kappaleita. Jakson lopussa nähdyssä haastatteluosuudessa Osborne kertoo olevansa iloinen päästyään pois 90-luvun tähteytensä parrasvaloista. Standing in the Shadows of Mountainin ja sen tiimoilta tehtyjen konserttien jälkeen Osborne osallistui kesällä 2003 Dixie Chicks-yhtyeen kiertueeseen ja oli myös vokalistina veteraanijamittelurockareille, eli Jerry Garciaa vajaasta Grateful Deadista muodostuneelle The Dead-yhtyeelle. Syyskuussa 2002 ilmestynyt Osbornen neljäs albumi How Sweet It Is sisälsi covereita legendaarisista soul- ja rockkappaleista. Vuosina 2005 ja 2006 Osborne esiintyi useita kertoja Phil Lesh and Friendsin kanssa. Hänen vokalisointinsa albumilla Live at Warfield muodostui varsin merkittäväksi. Osborne on jatkanut esiintymisiään Phil Lesh and Friendsin kanssa. Helmikuussa 2007 Osborne esiintyi Grand Ole Opry-nimisessä nashvillelaisessa countrymusiikkiin erikoistuneessa stageshowkonsertissa. Toukokuussa 2007 ilmestynyt ja Tor Hyamsin tuottama albumi Breakfast in Bed merkitsi tyylillisesti paluuta soulmusiikin pariin. Albumin kappaleista Heatwave ja What Becomes of the Broken Hearted olivat olleet mukana elokuvassa Standing in the Shadows of Motown. Samana vuonna Osborne vieraili Transatlantic Sessions tv-sarjan kolmannen kauden jaksossa esittäen kappaleet Saint Teresa, Holy Water ja Please Don't Tell Me How the Story Ends. Osborne oli leadvokalistina Vivian Campbellin sooloalbumilta Two Sides of It löytyvässä coverissa Willie Dixonin bluesklassikosta Spoonful. Häntä kuultiin solistina myös joissakin kappaleissa Spearheadsin vuoden 1997 albumilla Chocolate Supa Highway. Vuonna 2003 ilmestyneellä ja Dolly Partonille työstetyllä tribuuttialbumilla Just Because I'm a Woman:Songs of Dolly Parton Osborne versioi kappaleen Do I Ever Cross Your Mind. Osbornen seuraava albumi oli syyskuussa 2008 ilmestynyt Little Wild One. Hän vieraili Cheap Trickin vuonna 2009 ilmestyneellä cd:llä ja dvd.llä Sgt. Pepper Live. Vuonna 2010 Women's Project Theater palkitsi Osbornen. Vuonna 2011 artisti esiintyi The Waybacksin kanssa Merlefestissä The Allman Brothers Bandin esittäessä Eat a Peach-albumiaan Hillside Album Hourin aikaan. Maaliskuun lopussa 2012 ilmestynyt albumi Bring It on Home sisältää soul- ja bluescovereita. Samaisen vuoden syyskuussa Osborne oli mukana kampanjassa 30 Songs/30 Days, joka kannatti Half the Sky-nimistä, naisten oikeuksia ajavaa multimediaprojektia. Osborne on yksi syyskuun lopussa 2014 esikoisalbuminsa julkaisseen yhtyeen Trigger Hippy jäsenistä. Lokakuun lopussa 2015 Osborne esiintyi Mavis Staplesin kanssa Washington DC:ssä George Washington yliopiston kuuntelija-auditoriumissa osana kiertuettaan Solid Soul.
Vuonna 2014 Osbornelta ilmestyi originaalituotannosta koostuva pitkäsoitto Love and Hate ja vuonna 2017 coveralbumi Songs of Bob Dylan. Uuden ja omasta tuotannosta koostuvan albumin Trouble and Strife ilmestyi syyskuussa 2020 ja livekokoelma Radio Waves vuonna 2022.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti