Jerry Garcia:Reflections
Helmikuussa 1976 ilmestynyt Reflections on Grateful Deadin johtohahmona tunnetun Jerry Garcian kolmas sooloalbumi. Kesken mainitun pitkäsoiton levytystä Garcia lopetti äänitykset sooloyhtyeensä kanssa ja toi muut Grateful Deadin muusikot studioon. Heitä kuullaan neljällä albumin kappaleista; raidoilla Comes a Time, They Love Each Other, It Must Have Been the Roses ja Might as Well. Kappaleista viimeksi mainittu pääsi mukaan livesettiin vasta vuonna 1976, mutta ensimmäinen oli debytoinut keikkakontekstissa jo vuonna 1971, toinen vuonna 1973 ja kolmas sitä seuranneena vuonna. Rivakkaa avausraitaa Might As Well lukuun ottamatta albumin ykköspuoli koostuu melodisista kaunokeista, joista I'll Take A Melody on Allen Toussaintin käsialaa. Kakkospuolen avaavasta ja Grateful Deadin hovitekstittäjän Robert Hunterin työstämästä It Must Have Been the Rosesista muodostui standardi sekä Garcian että Grateful Deadin keikkaohjelmistoon. Hank Ballardin käsialaa oleva Tore Up Over You tekee paluun rivakampaan, mutta edelleen varsin svengaavaan musiikilliseen ilmaisuun. Catfish Rising jatkaa upean melodisesti ja taustavokalisteina mainitussa ulkopuolista sävellysmateriaalia edustavassa kappaleessa kuullaan Grateful Deadin jäsenistöstä Donna Godhauxia sekä Bob Weiriä. Garcian ja Hunterin yhteistyötä edustava Comes a Time päättää Reflectionsin balladivoittoisesti. Reflections vakuuttaakin ensisijaisesti upean melodisen ja erinomaisia vokaaliharmonioita hyödyntävän slovarituotantonsa osalta. Suuri osa kyseisen pitkäsoiton kappaleista päätyi myös Jerry Garcia Bandin ohjelmistoon. Huhtikuussa 2004 Reflections julkaistiin uudelleen osana Jerry Garcian kuudesta cd:stä koostuvaa boxia All Good Things:The Jerry Garcia Studio Sessions. Kyseinen albumin uusintajulkaisu sisältää myös viisi bonuskappaletta, joista kaksi on studiojameja. Grateful Deadin muuta jäsenistöä bonuksista kuullaan yli 16-minuuttisessa päätöskappaleessa Orpheus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti