Huhtikuussa uuden albuminsa Another World julkaissut Erja Lyytinen lukeutui odotetusti tämänkesäisen ja loppuunmyydyn Joensuun Ilovaarin artistikattaukseen. Tarkalleen tunnin mittaisessa setissä kuultiin uutukaisen kappaleiden lisäksi näytteitä Lyytisen diskografiassa mainittua pitkäsoittoa edeltäneeltä albumilta Stolen Hearts. Sellaisiin lukeutuivat keikan iskevästi käynnistänyt Lover's Novels sekä sitä seurannut teemansa tunnelman upeasti vanginnut Black Ocean. Uuden pitkäsoiton tuotantoon siirryttiin tyylillisesti Carlos Santanan inspiroimalla kappaleella Hard as Stone. Kesällä 2018 Lyytinen lämmitteli Santanaa Helsingin Kaisaniemessä ja pääsi myös jamittelemaan Carloksen kanssa. Uuden albumin nimikappale, jo hieman pitempään keikkasetissä mukana ollut Another World oli eräs setin huippuhetkistä. Sitä seurasi Stolen Hearts -albumin pitkä ja vakuuttava hidas bluesrevittely Slowly Burning, jolla oli kitarasooloilunsa lisäksi tarjottavanaan Lyytisen antaumuksellista bluestulkintaa, joka oli ammentanut vaikutteita alan ulkomaisilta naiskollegoilta. Tuoreen albumin tuotantoon palattiin jälleen iskevän Wedding Dayn muodossa ja varsinaisen setin päätti hieman iäkkäämpiin iskusävelmiin lukeutuva Rocking Chair. Tunnin mittaisessa setissä oli aikaa vielä yhdelle encorekappaleelle ja Another Worldin tuotannosta valinta kohdistui Snake in The Grassiin. Lyytisen kitarasoundeja kehuttiin ansaitusti ja myös hänen taustayhtyeensä on mitä ammattitaitoisin. Ulkomaankeikkojen osalta Lyytisellä on alkusyksystä luvassa esiintymisiä esimerkiksi Kanadassa ja Ranskassa.
Erja Lyytinen Ilovaarissa kuudes heinäkuuta 2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti