Bon Jovi:Bon Jovi
Bon Jovin nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi 21. tammikuuta 1984. Tony Bongiovin ja Lance Quinnin tuottama pitkäsoitto on yhtyeen tuotannossa siinä mielessä harvinaislaatuinen, että sen kappaleista She Don't Know Me on kokonaan yhtyeen ulkopuolisten tahojen kirjoittama. Bon Jovin debyytti saavutti Billboardin listalla sijan 43. Runaway-hittiä lukuun ottamatta albumin kappaleita on soitettu keikkakontekstissa hyvin harvoin sen jälkeen, kun Jovi julkaisi lopullisen läpimurtoalbuminsa, vuonna 1986 ilmestyneen kolmannen pitkäsoittonsa Slippery When Wet. Vuoden 2010 Circle Tourilla esikoisalbumilta olivat silti ohjelmistossa Roulette, Get Ready ja Shot Through the Heart. Kappaleista viimeksi mainittua ei pidä sekoittaman hittiin You Give Love a Bad Name. Ilmestymisvuonnaan Bon Jovin esikoisalbumi valittiin Kerrang!:in äänestyksessä vuoden 11:ksi parhaksi. Vuonna 1980 Jon Bongiovi teki useita demoja Manhattanin Power Station-studioilla, mutta levy-yhtiöt eivät olleet vielä tuossa vaiheessa kiinnostuneita. Vuonna 1982 Jon meni paikalliselle radioasemalle The Applelle. Dj Chip Hobard kuunteli hänen työstämiään demoja, ihastui Runaway-kappaleeseen ja päätti sisällyttää sen radioaseman paikallisia kykyjä esittelevälle kokoelma-albumille. Runawayssa soittavat studiomuusikot muodostivat niin kutsutun The All Star Crewn ja heihin lukeutuivat kitaristi Tim Pierce, kosketinsoittaja Roy Bittan, rumpali Frankie LaRocka, basisti Hugh McDonald sekä taustavokalistit David Grahmme ja Mick Seeley. Runawayn kosketinsoitinriffi on heistä viimeksi mainitun käsialaa. McDonald korvasi myöhemmin Alec John Suchin Bon Jovin basistina. Runaway alkoi saavuttaa radiosoittoa ympäri New Yorkia ja Bongiovi solmi levtyssopimuksen Merucy Recordsin kanssa. Maaliskuussa 1983 Bongiovi otti yhteyttä kosketinsoittaja David Bryaniin (Rashbaum). Tämä löysi rytmiryhmän, jonka muodostivat edellä mainittu basisti John Such ja kokenut rumpali Tico Torres. Bon Jovin originaali soolokitaristi oli sittemmin yhtyeen Skid Row perustanut Dave Sabo. Hänen paikkansa oli pian ottava Richie Sambora. Vuonna 2007 Jon Bon Jovi mainitsi, että Bon Jovista tuli hyvä yhtye vasta kolmannen albuminsa Slippery When Wetin aikaan. Yhtyeellä oli silti alusta alkaen todella hyvä rumpali ja kyseistä seikkaa ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Bon Jovin debyytti saavutti suhteellisen myönteiset arvostelut. Vaikka sen kappaleet olivat melko pelkistettyjä ja ajoittain jopa kliseisiä, niillä oli tarjottavaaan vakuuttavaa hardrockhyökkäystä, intohimoista soitantaa ja hyviä melodioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti