The Band:Stage Fright
17. elokuuta 1970 Capitol Recordsin julkaisemana ilmestynyt Stage Fright on rockin historian keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan kanadalaisen The Band -yhtyeen kolmas studioalbumi. Sen tunnetuimpaan klassikko-osastoon ja keikkastandardeihin lukeutuvat The Shape I'm In sekä nimikappale, joista ensin mainitussa leadvokalistina on kosketinsoittaja Richard Manuel ja jälkimmäisessä basisti Rick Danko. Stage Fright on tulkittavissa voimakkaiden vastakohtien albumiksi. Hyväntuulisten rockkappaleidensa lisäksi pitkäsoitto sisältää tummasävyisiä tekstejä, jotka käsittelevät esimerkiksi rauhaa, pakoa, melankoliaa, levottomuutta ja väsymystä. Lopputuloksena albumi saavutti kahta ylistettyä edeltäjäänsä, pitkäsoittoja Music from the Big Pink ja The Band ristiriitaisemmat arviot. Mainittuun seikkaan vaikuttivat todennäköisesti ne tavat, joilla Stage Fright erosi mainituista albumeista sekä kyseiseen pitkäsoittoon kohdistettuihin odotuksiin nähden ilmennyt määrätynlainen pettymys. Musiikillisesti Stagefright saavutti joka tapauksessa myönteisen vastaanoton heti ilmestyttyään. Esimerkiksi Robbie Robertsonin intensiivistä kitaratyöskentelyä ja basisti Rick Dankosta ja rumpali Levon Helmistä muodostuneen rytmiryhmän funktyyliä kehuttiin. Sitä vastoin albumin kappaleiden yleinen yhteenkuuluvuus ei kriitikoiden mukaan ollut paras mahdollinen. Myöhemmissä arvioissa Stage Fright on saavuttanut lopullisen arvostuksensa ja The Bandin on todettu työskennelleen edelleen huippuvireessä. Tyylillisesti Stage Frightia voi pitää voimakkaammin rockorientoituneena albumina kahteen edeltäjäänsä verrattuna. Niiden voimakkaista lauluharmonioista oli siirrytty selkeämmin oman aikakautensa rocktyyliin. Jo edellisiltä albumeilta tutuksi tullut instrumenttien vaihtelu jatkui Stage Frightilla kunkin The Bandin jäsenen vastatessa vähintään kahdesta eri instrumentista. Kaksi albumin kappaleista; Sleeping ja Just Another Whistle Stop olivat viimeiset, joiden kirjoittamiseen Richard Manuel osallistui. Kummatkin niistä edustivat yhteistyötä kitaristi Robbie Robertsonin kanssa. Tämä jatkoi The Bandin keskeisimpänä biisintekijänä yhtyeen vuoteen 1976 ajoittuneeseen hajoamiseen saakka. Billboardin listalla Stage Fright saavutti parhaimmillaan viidennen sijan ohittaen edeltäjiensä menestyksen. Music from the Big Pinkin sijoitus Billboardilla oli 30. ja The Bandin yhdeksäs. Viimeksi mainitun albumin ja livealbumi Rock of Agesin tavoin Stage Fright saavutti kultalevyn yli puolen miljoonan kappaleen myynnillään. Stage Frightilla The Band vaikutti itse ensi kertaa albuminsa tuottajana ja ääni-insinöörinä oli Todd Rungren. Stage Frightin suoremmat rockkkappaleet, joita edustivat Strawberry Wine, Time to Kill ja Just Another Whistle Stop, funkhenkisempi The W. S. Walcott Medicine Show sekä Robertsonin hallitseva kitaratyöskentely loivat mielikuvan hyväntuulisesta rockalbumista. The Rumorin ja Daniel and The Sacred Harpin kaltaiset kappaleet käsittelivät silti sielun menettämistä maineen ja kuuluisuuden keskellä. Albumin ainoa selkeän positiivissävyinen kappale on Robertsonin unilaulu All La Glory, jossa Levon Helm tarjoaa erään lempeimmistä ja emotionaalisimmista laulusuorituksistaan.Stage Frightista tehtiin Britanniassa kaksi miksausta. Toisesta vastasi Rundgren ja toisesta Glyn Johns. Joidenkin raporttien mukaan Johnsin miksausta käytettiin albumin originaalilla albumijulkaisulla ja kaikilla Capitolin uusintajulkaisuilla vuonna 2000 ilmestynyt remasteroitu versio mukaan lukien. Rungrenin Relix-lehdelle antaman haastattelun mukaan kenelläkään ei ole täsmällistä tietoa siitä, mitkä miksauksista originaaliin julkaisuun valittiin. Johnsin mukaan kumpikin kaksikosta teki omat miksauksensa itsenäisesti ilman yhtyeen jäseniä, mutta tietoa siitä, kenen miksauksia ja missä määrin hyödynnettiin, ei ole. Stage Frightin tuoreemmissa arvioissa Paul Casey nostaa albumin The Bandin henkilökohtaisimmaksi albumiksi ja kohottaa sen joidenkin tärkeiden aspektien osalta jopa yhtyeen kahden ensimmäisen albumin yläpuolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti