The Beatles:Please Please Me
22. maaliskuuta 1963 Parlophonen julkaisemana ilmestynyt Please Please Me on The Beatlesin esikoisalbumi, joka kiirehdittiin julkaisemaan pikaisesti Please Please Me ja Love Me Do -singlejen saavuttaman menestyksen vanavedessä. Pitkäsoitto pysytteli Record Retailerin albumilistan kärjessä 30 viikon ajan, mikä oli noihin aikoihin ennenkokematon saavutus poplevylle. Beatlesin esikoisen 14 kappaleesta kahdeksan oli John Lennonin ja Paul McCartneyn käsialaa. Vuonna 2012 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Please Please Me saavutti sijan 39. Pitkäsoiton kappaleista kaksi pääsi mukaan samaisen musiikkilehden 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalle. Avausraita I Saw Her Standing There saavutti sijan 140. ja nimikappale Please Please Me sijan 186. Neljän aikaisemmin singleformaatissa julkaistun kappaleen lisäksi pitkäsoitolle tarvittiin kymmenen biisiä lisää ja sellaisina päädyttiin hyödyntämään Beatlesin tuonaikaista keikkasettiä. Nauhoitukset Lontoon Abbey Road- studioilla alkoivat 11. helmikuuta 1963. 13 tuntia kestäneissä nauhoituksissa viimeisenä nauhalle tarttui yhdellä otolla äänitetty näkemys The Isley Brothersin kappaleesta Twist and Shout. McCartney dubbasi lauluosuutensa A Taste of Honeyssa, There's a Placeen lisättiin Lennonin huuliharppu ja Miseryyn tuottaja George Martinin soittama piano. Tyttöyhtyeiden originaaleista levytetyillä coverversioilla on Please Please Mellä vankka edustuksensa. Niistä mainittakoon Gerry Goffinin ja Carole Kingin käsialaa oleva ja The Cookiesin alun perin levyttämä Chains sekä The Shirellesin ohjelmistosta poimitut Baby It's You ja Boys, joista jälkimmäisen leadvokalisoi Ringo Starr. Nauhoituksissa mukana ollut Hold Me Tightin varhainen versio jäi pois Please Please Meltä. Kappale nauhoitettiin uudelleen 12. syyskuuta yhtyeen kakkosalbumille With The Beatles, jolla tuoreempi näkemys myös julkaistiin. Debyyttisinglen kappaleista Love Me Do ja P. S. I Love You ei milloinkaan julkaistu stereoversioita. Vuonna 2013, jolloin Please Please Men julkaisusta oli kulunut 50 vuotta, eri yhtyeet ja artistit levyttivät albumista tribuutin päivässä, siis samassa ajassa, jossa myös originaali albumi oli nauhoitettu. Mainitulla tribuuttilevyllä I Saw Her Standing Theren versiosta vastasi Stereophonics. BBC Radio 2 lähetti tribuuttilevyn kappaleet ja sen työstämisestä kertova dokumentti nähtiin BBC:llä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti