Wilko Johnson & Roger Daltrey:Going Back Home
25. maaliskuuta 2014 ilmestynyt Going Back Home on ensisijaisesti Dr. Feelgoodin kitaristina muistetun Wilko Johnsonin ja The Whon solistin Roger Daltreyn yhteinen albumi. Johnsonin käsialaa olleiden kappaleiden lisäksi se sisältää näkemyksen Bob Dylanin kappaleesta Can You Please Crawl Out Your Window. Brittien albumilistalla Going Back Home saavutti parhaimmillaan kolmannen sijan. Dr. Feelgoodin livealbumi Stupidity oli vuonna 1976 ollut listaykkösenä ja Daltrey oli viimeksi ollut listakakkosena The Whon albumilla Face Dances vuonna 1981. Daltrey ja Johnson tutustuivat seremoniassa vuonna 2010 ja heidän suurimmaksi yhteiseksi musiikilliseksi diggauskohteekseen osoittautui Johnny Kid & The Pirates. Going Back Home nauhoitettiin viikon aikana Uckfieldin Yellow Fish-studiossa marraskuussa 2013 ja albumille valikoituneet kappaleet päätettiin seuraavan vuoden helmikuussa. Tunnetuimpia poimintoja Dr. Feelgoodin ohjelmistosta albumilla edustavat nimikappaleen lisäksi Sneaking Suspicionin nimiraita sekä All through the City. Biisivalintojen joukossa oli myös harvinaisempia paloja tyyliin Ice on the Motorway ja I Keep It to Myself. Pitkäsoitolla musisoineista muusikoista mainittakoon The Blockheadsin jäsenet Dylan Howe ja Norman Watt-Roy sekä The Style Councilin kosketinsoittaja Mick Talbot. Going Back Home saavutti kriitikoiden taholta myönteiset arviot ja albumi vastaanotti keskimäärin neljä tähteä viidestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti