Rush:2112
Ensimmäinen huhtikuuta 1976 Anthem Recordsin julkaisemana ilmestynyt 2112 on kanadalaisen progressiivisen hardrockyhtyeen Rushin neljäs studioalbumi. Yhtyeen edellinen pitkäsoitto Caress of Steel ei ollut menestynyt erityisen hyvin ja Rushin kansainvälinen levy-yhtiö Mercury Records harkitsi yhtyeen tiputtamista palkkalistoiltaan. Manageri Ray Dannielsin kanssa käydyn neuvottelun seurauksena Rushille tarjoutui tilaisuus levyttää Mercurylle vielä yksi pitkäsoitto.212:n yhtye nauhoitti Torontossa helmikuussa 1976 tuottaja Terry Brownin kanssa. Albumin ykköspuolen täyttää sen 20- minuuttinen ja futuristinen nimikappale. Kakkospuolella on viisi yksittäistä biisiä. 2112 saavutti kriitikoiden keskuudessa myönteiset arvostelut ja levymyynnissä albumi ylitti yhtyeen edellisten pitkäsoittojen saavuttamat myyntiluvut. Yhtyeen kotimaassa Kanadassa 2112 nousi viidenneksi ja Billboardin albumilistalla sen paras sijoitus oli 61. Albumi onkin tulkittavissa Rushin läpimurtolevyksi Yhdysvalloissa. 2112:n tiimoilta Rush konsertoi Yhdysvalloissa, Kanadassa ja ensi kertaa myös Euroopassa. Kaiken kaikkiaan kyseinen rundi kesti helmikuusta 1976 seuraavan vuoden kesäkuuhun. 2112 on säilyttänyt asemansa Rushin toiseksi parhaiten myyneenä albumina. Yhdysvalloissa mainittua pitkäsoittoa on myyty kolme miljoonaa yksikköä. 2112 on päässyt mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Rolling Stonen äänestyksessä lukijoiden suosikkiprogealbumeista 2112 sijoittui kakkossijalle. Albumista on otettu useita uusintapainoksia. Vuonna 2016 ilmestyneessä 40-vuotisjuhlapainoksessa on mukana aikaisemmin julkaisematonta materiaalia ja albumin kappaleista coverversioita esittävät esimerkiksi Dave Grohl ja Alice in Chains.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti