lauantai 19. tammikuuta 2019

Sunnuntain extra.Myös uutta tuotantoa sisältänyt Kiss-kokoelma

Kiss:Killers

Kesäkuun puolivälissä 1982 ilmestynyt Killers on Kissin toinen kokoelma-albumi. Se julkaistiin alun perin ainoastaan Yhdysvaltojen ulkopuolella, mutta ilmaantui myös sinne import-versiona. Albumin 12 kappaleen joukossa on neljä uutuutta; I'm a Legend Tonight, Down on Your Knees, suorastaan erinomainen Nowhere to Run sekä Partners in Crime. Ne nauhoitettiin Phonogram Recordsin kehotuksesta, sillä Kissin edellinen studioalbumi, sinänsä pätevä Music from the Elder ei ollut kaupallisesta aspektista tarkasteltuna menestys. Vaikka originaalikitaristi Ace Frehley nähtiin vielä Killersin kannessa, kitaraosuuksista neljällä uudella kappaleella vastasi Bob Kulick, jota oltiin Kissin riveissä kuultu aiemmin jo vuonna 1977 ilmestyneen Alive II:n studioraidoilla. Tuossa vaiheessa Kulickia oli pyydetty imitoimaan Frehleyn tyyliä, mutta Killersin uutuuksilla hänellä oli lupa hyödyntää omia soittotekniikoitaan. Vaikka Kissiltä oli jo entuudestaan ilmestynyt useita kokoelma-albumeita, Killers menestyi suhteellisen hyvin. Norjassa sen listasijoitus oli parhaimmillaan kuudes, Australiassa 21:s ja Britanniassa 42:s. Debyytiltä Killersillä on mukana Cold Gin, Alivelta Rock And Roll All Nite, Destroyerilta Detroit Rock City, God of Thunderin alkuintron pois jättävä versio ja Shout It Out Loudin singleversio. Love Gunilta mukana on nimikappale ja Dynastylta I Was Made for Loving You ja Sure Know Something. Killersin Japanin-painoksella ovat lisäksi mukana paikalliselta Elderin painokselta puuttuva Escape from the Island sekä Unmaskedin singlemenestys Shandi. Viimeksi mainittu kappale ja alun perin niin ikään Unmaskedilta löytyvä Talk to Me on lisätty Killersin Australian-painokselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti