maanantai 10. joulukuuta 2018
Tiistain tukeva:Merkittävä brittiläinen laulaja/lauluntekijä
Yhdeksäs joulukuuta 1950 syntynyt Joan Armatrading on brittiläinen
laulaja/lauluntekijä ja kitaristi. Hänen levytysuransa alkoi vuonna 1972
ja tähän mennessä Armatrading on julkaissut 19 studioalbumia ja lisäksi
livelevyjä ja kokoelmia. Hän syntyi Karibialla, mutta muutti seitsemän
vuoden ikäisenä perheensä kanssa Britanniaan. 14-vuotiaana hän kirjoitti omia
kappaleitaan pianolla ja pian tämän jälkeen Armatrading sai ensimmäisen
kitaransa, jota hän opetteli soittamaan itsenäisesti. Debyyttikeikkansa hän
soitti 16-vuotiaana Birminghamin yliopistossa. Vaikka Armatrading tunsi
parhaiten omat kappaleensa, hän esitti coverina veljensä pyynnöstä Simonin & Garfunkelin
Sounds of Silencen. Paikallistasolla Armatrading esitti omia kappaleitaan duona
ja soitti clubeissa bassoa ja rytmikitaraa. Vuonna 1968 Armatrading oli
mukana eräässä Hair-musikaalin versioista. Kahta vuotta myöhemmin hän
tapasi tekstintekijä Pam Nestorin, jonka kanssa hän työsti esikoisalbuminsa
Whatever's for Us kappaleet. Cube Records julkaisi kyseisen pitkäsoiton vuonna 1972.
Nestor vastasi albumin kappaleiden teksteistä kolmea lukuun ottamatta ja
Armatrading kaikesta muusta. Yhteistyö loppui, sillä Cube piti Armatradingia kaksikosta hittipotentiaalisempana ja 28. marraskuuta 1972
Armatrading esiintyi John Peelin BBC Radio Onella. Hän säesti itseään
sekä kitaralla että pianolla. Vuonna 1973 julkaistu single
Lonely Lady ei menestynyt. Armatrading solmi uuden sopimuksen A&M
Recordsin kanssa ja seuraavana vuonna hän esiintyi jälleen John Peelin
radio-ohjelmassa. Tällä kertaa häntä säesti trio, jonka tunnetuin
muusikko oli kitaristi Snowy White. Vuonna 1975 Armatrading julkaisi
uuden levy-yhtiönsä kautta albumin Back in the Night ja teki sen
tiimoilta kiertueen kuusihenkisen jazz-popyhtye The Moviesin kanssa.
Albumin tuottajana oli Elkie Brooksin aviomies Pete Cage. Glyn Jonesin
tuottamasta Joan Armatradingin nimikkoalbumista muodostui suurempi
menestys ja se sisälsi top teniin nousseen singlen
Love and Affection. Kyseinen albumi yhdisti akustisia elementtejä
jazzvaikutteiseen materiaaliin ja mainittu tyylisuunta jatkui seuraavina
vuosina ilmestyneillä ja niin ikään Jonesin tuottamilla albumeilla Show
Some Emotion ja To the Limit. Kyseiset albumit sisältävät useita
Armatradingin livekonserttien keskeisiä kappaleita, joihin lukeutuivat
esimerkiksi Willow, Tall in the Shade, Down to Zero ja Kissin' and a
Huggin. Näihin aikoihin Armatrading myös kirjoitti ja esitti kappaleen
The Flight of the Wild Geese, joka pääsi mukaan vuonna 1978
valmistuneeseen elokuvaan The Wild Geese ja sen soundtrackille. Vuonna
1979 Armatradingilta julkaistiin livelevy Steppin' Out. Vuosien 1972 ja
1976 välillä Armatrading esiintyi John Peelin ohjelmassa kahdeksasti.
Hänestä muodostui ensimmäinen tummaihoinen brittiläinen kansainvälistä
suosiota saavuttanut naisartisti. Armatrading esiintyi 14. toukokuuta
1977 lähetetyssä Saturday Night Liven jaksossa. Vuonna 1980 Armatrading
muutti voimakkaasti tyyliään julkaisemalla kovemman popalbumin Me Myself
I. Sen tuottajana oli Blondien kanssa yhteistyötä tehnyt Richard
Gottehrer. Pitkäsoitosta muodostui Armatradingin suurin menestys sekä
Britanniassa että Yhdysvalloissa ja kotimaassa sen nimikappaleesta tuli
artistin toinen top 40-menestys. Samana vuonna Armatrading esiintyi
Rockpalastissa. Edelliisen albumin poptyyli yhdistettynä
syntetisaattoreihin oli hallitseva Armatradingin seuraavilla albumeilla,
vuonna 1981 julkaistulla pitkäsoitolla Walk Under Ladders ja kaksi vuotta myöhemmin
ilmestyneellä albumilla The Key. Kaikki kolme albumia nousivat
Britanniassa top teniin ja niistä viimeksi mainittu sisälsi sijalle 11.
nousseen singlen Drop the Pilot. Vuonna 1983 A&M julkaisi artistilta
myös kokoelma-albumin Track Record. Vuonna 1985 ilmestynyt albumi
Secret Secrets nousi 20 suosituimman joukkoon, mutta ei sisältänyt
singlehittejä. Samalla se vahvisti Armatradingin maineen
albumiorientoituneena artistina. Seuraavilla albumeillaan Sleight Out of
Hand (1986), The Shouting Stage (1988) ja Hearts and Flowers (1990)
Armatrading oli myös tuottajana. Kyseiset pitkäsoitot nousivat Britanniassa
top 40:ään, mutta eivät olleet edeltäjiensä veroisia menestyksiä. Eräs
Shouting Stage-kiertueen konserteista nähtiin myös tv:ssä. Vuonna 1992
ilmestynyt Square the Circle jäi artistin viimeiseksi A&M:lle
työstämäksi albumiksi. Sen seuraajan, vuonna 1995 ilmestyneen pitkäsoitonWhat's Inside julkaisijana oli RCA. Armatradingin seuraava albumi Lovers
Speak julkaistiin vasta vuonna 2003 ja sitä seurasi kyseisen albumin
tiimoilta tehdyltä kiertueelta julkaistu livelevy All The Way from
America. Armatradingin vuonna 2007 ilmestynyt albumi Into the Blues debytoi
Billboardin blueslistan kärjessä. Kyseessä oli ensi kerta kun
brittiläinen naisartisti ylsi kyseiseen sijoitukseen. Albumi oli myös
ehdolla Grammyn vastaanottajaksi. Vuonna 2007 Armatrading esiintyi sarjassa Live
from Abbey Road. Vuonna 2008 hän osallistui Cyndi Lauperin mainitun
vuoden True Colours-kiertueelle. Maaliskuun lopussa 2010 ilmestyi uusi
albumi This Charming Life, joka debytoi neljäntenä folkalbumilistalla.
Sen tiimoilta tehdyn kiertueen konsertti Lontoon Royal Albert Hallissa
huhtikuussa 2009 julkaistiin sekä cd:nä että dvd:nä helmikuussa 2011. Mukana oli myös
kaksi livebiisiä Coloradosta. Seuraava studioalbumi
Starlight ilmestyi seuraavana vuonna. 2014-2015 oli vuorossa viimeinen
suuri kiertue Me Myself I, jolla Armatrading esiintyi soolona. Siltä
julkaistu cd/dvd Me Myself I World Tour ilmestyi seuraavana vuonna.
Samana vuonna tuottaja Phylliia Lloyd pyysi Armatradingiä kirjoitamaan
musiikin naisten työstämään versioon Shakespearen Tempestistä.
Digialbumina ilmestyi Tempest Songs. Toukokuussa 2018 julkaistiin
Armatradingin ensimmäinen BMG:n julkaisema albumi Not Too Far Away.
Sen seuraaja Consequences oli vuorossa kesäkuussa 2021. Vuonna 2022 ilmestyi konserttitaltiointi Live at Asylum Chapel sekä Armatradingin valikoiduista lauluteksteistä koostettu kirja The Weakness in Me, jolla artisti juhlisti 50-vuotista uraansa. Samaisena vuonna Armatrading sävelsi ensimmäisen klassisen työnsä Symphony Number One, jonka Chineke! Orchestra esitti Southbankissa, Lontoossa 24. marraskuuta 2023.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti