Keskiviikon klassikko:Elviksen luottokitaristi ja paljon muuta

27. joulukuuta 1931 syntynyt ja 28. kesäkuuta 2016 menehtynyt Winfield Scott "Scotty" Moore oli yhdysvaltalainen kitaristi ja äänitysinsinööri. Parhaiten hänet muistetaan yhteistyöstään Elvis Presleyn kanssa vuodesta 1954 artistin Hollywood-vuosien alkuun. Rockkriitikko Dave Marshin mukaan Moore keksi voimasoinnutuksen Presleyn vuoden 1957 singlellä Jailhouse Rock. Rolling Stonen vuonna 2011 julkaistulla sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Scottyn sijoitus oli 29. Vuonna 2000 hän pääsi Rock and Roll Hall of Fameen ja vuonna 2015 Memphis Hall of Fameen. Kuultuaan Heartbreak Hotelin soolon Rolling Stonesin kitaristi Keith Richards on maininnut  halunneensa elämässään kuulostaa Scottilta ja soittaa kuin hän. Scott syntyi Gadsdenissa Tennesseessä neljästä veljeksestä nuorimpana. Hän oppi kitaransoiton kahdeksanvuotiaana perheensä ja ystäviensä avulla. Hän palveli Yhdysvaltain laivastossa Kiinassa ja Koreassa vuodesta 1948 vuoden 1952 tammikuuhun. Mooren varhainen musiiikillinen tausta oli jazzissa ja countryssa. Hän diggasi Chet Atkinsiä ja johti yhtyettä Starlite Wranglers ennen kuin Sun Recordsin Sam Phillips pisti hänet säestämään teini-ikäistä Elvis Presleytä. Trion täydensi Phillipsin rytmiikallaan vakuuttanut basisti Bill Black. Viides heinäkuuta 1954 nauhoitetusta That's All Right Mamasta muodostui merkittävä hetki rockhistorialle. Sen nauhoitukset osoittautuivat hedelmällisiksi vasta kyseisen päivän iltana. Kyseessä oli Arthur Crudupin alun perin vuonna 1946 levyttämä bluesnumero. Seuraavien päivien aikana nauhoitettiin Bill Monroen vanha bluegrasskappale Blue Moon of Kentucky jälleen originaalista voimakkaasti eroavalla tyylillä. That's All Right päätyi kyseisen singlen paraatipuoleksi. Louisiana Hayridessa lokakuussa 1954 soitetun konsertin jälkeen Moorea ja Blackia ryhdyttiin kutsumaan nimellä Blue Moon Boys. Yhtyeen kokoonpanon täydensi rumpali D. J. Fontana. Heinäkuusta 1954 eteenpäin Bluemoon Boysit konsertoivat ja levyttivät Yhdysvaltojen eteläosissa Presleyn suosion kasvaessa. He esiintyivät useissa tv-show:issa, joista merkittävin lienee Ed Sulivan Show, jossa Presley esiintyi Blue Moon Boysien säestämänä tammikuusta 1956 seuraavan vuoden tammikuuhun. Moore osallistui useiden Presleyn keskeisten hittien, kuten Good Rocking Tonightin, Mystery Trainin ja Hound Dogin levytykseen. Viimeksi mainitun kappaleen, jonka originaaliversiosta vastasi Big Mama Thorton, sooloa Moore on itse kutsunut varhaiseksi psykedeliaksi. Kun elokuvaa Loving You kuvattiin ja nauhoitettiin alkuvuodesta 1957 Hollywoodissa, Moore ja Black tappoivat tylsyyden jammailemalla Presleyn kanssa ottojen välillä. Loving Youn lisäksi Moorella ja Blue Moon Boyseilla oli pieniä rooleja Presleyn elokuvissa Jailhouse Rock, King Creole ja G. I. Blues. Vuonna 1960 Moore aloitti Presleyn kanssa nauhoitukset RCA Victorilla. Hän toimi myös Sam Phillipsin äänityspalvelujen tuotantomanagerina, mikä merkitsi kaikkien studio-operaatioiden ohjausta. Presleyn 60-luvun alun levytyksistä hän oli mukana esimerkiksi kappaleilla Surrender, Rock-a-Hula Baby, Kiss Me Quick, Good Luck Charm, She's Not You, Devil in Disguise ja Bossa Nova Baby. Vuonna 1964 Moore julkaisi Epic Recordsin kautta sooloalbumin The Guitar That Changed the World, jolla hän soitti Gibson Super 400:aa. Kyseisen levytyksen myötä Sam Phillips antoi hänelle potkut. Fontanan ja Presleyn kanssa Moore teki paluun vuonna 1968 NBC Speciaalissa. Tuolloin hän soitti jälleen Gibson Super 400:aa, kuten kyseisellä kerralla myös Presley. Kyseessä oli viimeinen esiintyminen, jossa Moore ja Fontana soittivat Presleyn kanssa. Moorelle se oli myös viimeinen kerta, jolloin hän tapasi Presleyn. Mooren Presleyn kanssa tekemistä levytyksistä käänteentekevä oli myös vuoden 1961 single Little Sister, joka osaltaan raivasi tietä jopa metalliselle rockille. Häntä on pidetty rockin pioneerina soolokitaristin roolinsa osalta. Moore on itse vähätellyt asemaansa. Hänen mukaansa esimerkiksi Carl Perkins hyödynsi vastaavantyyppistä tyyliä. 50-luvulla sekä kitaristeina että solisteina toimineista artisteista menestystä olivat saavuttaneet esimerkiksi Chuck Berry ja B. B. King. Scotty Mooren diggareiksi ovat tunnustautuneet esimerkiksi Keith Richards, Jeff Beck ja George Harrison. Presleyn kanssa tekemillään levytyksillä Moore soitti aluksi  Gibson ES-295:ttä, joka vaihtui ensiksi Gibson L 5:een ja myöhemmin Gibson Super 400:aan. Moore joutui luopumaan kitaransoitosta muutamaa vuotta ennen kuolemaansa nivelreuman vuoksi. Hän menehtyi 84 vuoden ikäisenä Nashvillessa, Tennesseessa.