Maanantain mainio:Brittirockin klassikon onnistunut ja menestyksekäs paluulevy

Free:Free at Last

Toukokuussa 1972 ilmestynyt Free at Last on brittiläisen rockin avainryhmään lukeutuvan Free-yhtyeen viides studioalbumi. Yhtye oli väliaikaisesi lopettanut toimintansa huhtikuussa 1971 ensisijaisesti solisti Paul Rodgersin ja basisti Andy Fraserin välisten musiikillisten erimielisyyksien vuoksi, mutta palannut yhteen seuraavan vuoden alkupuolella. Yhtyeen jäsenet pyrkivät työskentelemään rauhallisesti, mutta silti tehokkaasti ensisijaisesti addiktiosta kärsineen kitaristi Paul Kossoffin vuoksi. Symbolisena eleenä esimerkiksi kaikki Free at Lastin kappaleet oli merkitty koko kvartetin nimiin riippumatta siitä, kuka tosi asiassa vastasi niiden kirjoittamisesta. Rivakoita rockrypistyksiä albumin raidoista edustavat ainoastaan avauskappale Catch a Train sekä pitkäsoiton ykköspuolen päätösraita Travellin Man, mutta myös niillä on tarjottavanaan tempoltaan hitaampia ja nyanssikkaampia osuuksia. Pitkäsoiton ykköspuolen kappaleista runsaasti kosketinsoittimia sisältävät Magic Ship sekä Sail On ovat tyylitajuisen vivahteikkaita raitoja. Kakkospuolen kolme viimeistä kappaletta; Guardian of the Universe, akustisvoittoinen Child sekä puhutteleva päätöskappale Goodbye sijoittuvat kaikki Freen balladituotannon terävimpään kärkeen. Pitkäsoitto sisältää myös yhden Freen suurimmista singlehiteistä tyylikkään sensuellin Little Bit of Loven ansiosta. Sijalle 13. brittilistalla kohonnut single on Freen kolmanneksi suurin hitti Alright Nown ja seuraavana vuotena listoille nousseen merkkiteoksen Wishing Wellin jälkeen. Vuonna 1991 Joe Cocker levytti Little Bit of Lovesta onnistuneen coverversion albumilleen Night Calls.  Free at Lastin kappaleiden suurelta osin melankolisten tekstien on joissakin yhteyksissä tulkittu viittaavan Paul Kossoffiin. Pitkäsoitosta muodostui suhteellisen menestyksekäs. Brittilistalla se sijoittui yhdeksänneksi, eli kyseessä oli Freen toiseksi menestynein albumi yhtyeen kolmannen ja kesäkuussa 1970 ilmesyneen Fire and Waterin jälkeen. Yhdysvalloissa Free at Lastin sijoitus oli 69., mikä teki kyseisestä pitkäsoitosta yhtyeelle niin ikään Atlantin toisella puolella siihen mennessä toiseksi suurimman menestysalbumin. Ongelmat nousivat kuitenkin uudelleen esiin Free at Lastia seuranneella kiertueella. Kossoff ei ollut fyysisesti kunnossa suoriutumaan kyseisestä tehtävästä ja Fraser jätti yhtyeen pysyvästi ennen Japanin-kiertuetta alkukesästä 1972 ainoastaan 20 vuoden ikäisenä. Freen lopetettua siltä erää toimintansa loppuvuodesta 1971 Kossoff ja rumpali Simon Kirke olivat muodostaneet uuden yhtyeen japanilaisen basistin Tetsu Yamauchin ja kosketinsoittaja John ”Rabbit” Bundrickin kanssa. Kirke pyysi kaksikkoa liittymän mukaan kiertueelle Fraserin asemesta. He suostuivat ja liittyivät pian virallisesti Freen jäseniksi.