Lauantain pitkä:Erään brittipunkin klassikkoyhtyeen johtohahmo

17. huhtikuuta 1955 syntynyt Peter Campbell McNeish, joka tunnettiin taiteilijanimellään Pete Shelley, oli brittiläinen kitaristi, solisti, biisintekijä ja The Buzzcocks-yhtyeen johtohahmo. Leighissä syntynyt Shelley perusti Buzzcocksin Howard Devoton kanssa 70-luvun puolivälissä Boltonin teknologisessa instituutissa, eli nykyisessä Boltonin yliopistossa. Kaksikko matkusti Lontooseen tsekkaamaan Sex Pistolsin konsertin. Seuraavana vuonna Buzzcocks soittikin jo Pistolsin lämmittelijänä. Vuonna 1977 Buzzcocks julkaisi esikoisep:nsä Spiral Scratch omalla New Hormones-yhtiöllään. Devoto jätti yhtyeen pian tämän jälkeen ja Shelleystä tuli yhtyeen solisti ja pääasiallinen biisintekijä. Tuottaja Martin Rushentin kanssa Buzzcocks työsti What Do I Get?:in ja Ever Fallen in Love (With Some-One You Shouldn't Haven) kaltaisia keskeisiä singlehittejä sekä kolme albumia:Another Music in Different Kitchen ja Love Bites, jotka kumpikin ilmestyivät vuonna 1978 sekä seuraavana vuonna ilmestyneen pitkäsoiton A Different Kind of Tension. Buzzcocksin kokoelma-albumin Singles Going Steady brittijulkaisusta ilmeni eripuraa Virgin Recordsin kanssa ja Buzzcocks lopetti väliaikaisesti toimintansa vuonna 1981. Shelleyn esikoissooloalbumi Sky Yen oli äänitetty jo vuonna 1974, mutta se ilmestyi 12-tuumaisena vinyylinä vasta maaliskuussa 1980 Shelleyn oman Groovy Recordsin julkaisemana. Kyseinen kokeellinen albumi koostuu yhdestä jatkuvasta musiikkikappaleesta. Groovy Records julkaisi myös Sally Timmsin ja Lindsey Leen soundtrackalbumin Hangahar, jonka työstämiseen Shelley osallistui muusikkona. Groovy Recordsin julkaisuihin lukeutui lisäksi Eric Randomin, Barry Adamsonin ja Francis Cooksonin nimellä Free Agents julkaisema albumi, joka jäi kyseisen levy-yhtiön viimeiseksi julkaistuksi pitkäsoitoksi. Vuonna 1981 ilmestyi myös Shelleyn ensimmäinen ja niin ikään Martin Rushentin tuottama single Homosapien. Runsaasti syntetisaattoreita sisältänyt single nousi Yhdysvaltojen tanssilistalla sijalle 14. Seuraavana vuonna Shelleyltä ilmestyi samanniminen albumi. Shelleyn kakkospitkäsoitto XL1 ilmestyi vuonna 1983 Genetic Recordsin julkaisemana. Siltä poimittiin pieneksi hitiksi osoittautunut Telephone Operator. Kesäkuussa 1986 Shelleyltä ilmestyi tummasävyisempi albumi Heaven and the Sea, jota verrattiin tyylillisesti esimerkiksi Ultravoxin loppuaikojen tuotantoon. Seuraavana vuonna ilmestyneen elokuvan Some Kind of Wonderful soundtrackillä Shelley oli mukana uudella kappaleella Do Anything. Vuonna 1989 hän levytti Homosapienista uuden version nimellä Homosapien II. Kyseinen single sisälsi kappaleesta neljä erilaista miksausta. Shelley perusti myös yhtyeet The Tiller Boys ja Zip ja soitti punkrunoilija John Cooper Clarkea säestäneen The Invisible Girls -yhtyeen kanssa. Howard Devoton kanssa Shelley työsti vuonna 2002 ilmestyneen albumin Buzzkunst. Shelley oli mukana losangelesilaisyhtye The Adoredin vuonna 2005 ilmestyneellä esikoisep:llä. Seuraavana vuonna kyseinen yhtye konsertoi ahkerasti Buzzcocksin kanssa. Buzzcocksin reunion ajoittui vuoteen 1989 ja vuonna 1993 yhtyeeltä ilmestyi uusia albumi Trade Test Transmissions. Yhtye jatkoi konsertointia ja levytyksiä ja sen tuorein pitkäsoitto on vuonna 2014 ilmestynyt The Way. Vuonna 2005 Shelley levytti tribuuttina John Peelille uuden version Buzzcocksin Ever Fallen in Lovesta. Kyseiseen levytykseen ottivat osaa esimerkiksi Roger Daltrey, David Gilmour ja Robert Plant. Sen tuotot menivät Amnesty Internationalille ja Shelley esitti kyseisen klassikkohitin samaisena vuonna UK Music Hall of Famessa. 80-luvun lopusta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin Channel 4:llä nähdyn Tour de Forcen intron teemamusiikki oli Shelleyn säveltämä. Shelley menehtyi yllättäen sydänkohtaukseen kuudes joulukuuta 2018 Eestissä, missä hän asui. Shelleyn edesmenosta ilmoitti sosiaalisessa mediassa hänen veljensä Gary McNeish.