Whitney Houston:I'm Your Baby Tonight
Kuudes marraskuuta 1990 Arista
Recordsin julkaisemana ilmestynyt I'm Your Baby Tonight on Whitney
Houstonin kolmas studioalbumi. Sen ilmestymisen jälkeen Houston saavutti
menestystä elokuvamusiikin parissa, mutta hänen seuraava uutta
materiaalia sisältänyt albuminsa My Love is Your Love ilmestyi vasta
vuonna 1998. Houstonin kolmas albumi on myynyt maailmanlaajuisesti
kymmenen miljoonaa kappaletta. Hänen kaksi edellistä pitkäsoittoaan
sisälsivät ensisijaisesti levy-yhtiön valitsemia kappaleita. Kolmannen pitkäsoittonsa osalta artistilla oli enemmän sananvaltaa. Jo edellisillä
albumeilla tuottajana työskennelleiden Narada Michael Valdenin ja
Michael Masserin lisäksi Houston teki yhteistyötä L. A. Reidista ja
Babyfacesta muodostuneen tuotantotiimin sekä Luther Vandrosin kanssa.
Hän levytti albumille myös dueton We Didn't Know Stevie Wonderin kanssa.
Pitkäsoiton päätöskappaleen I'm Knockin' Houston tuotti Ricky Minorin
kanssa ja oli toisena säveltäjänä kappaleessa Takin' a Chance. I'm
Your Baby Tonight sisältää tanssi- ja funkvaikutteista popmusiikkia.
Sillä Valdenin tuottamat kappaleet edustavat oman aikansa dancepoppia ja
balladeita. Reidin ja Babyfacen tuottamat kappaleet sisältävät
vaikutteita 70-luvun mustasta popista ja tanssittavasta funkista
yhdistettyinä 80-luvun aggressiivisiin tanssirytmeihin. I'm Your Baby
Tonightin singlekappaleet menestyivät vuoden 1990 lopusta kesään 1992.
Ensimmäisenä singlenä julkaistiin albumin nimikappale, joka nousi
lopulta Billboardin singlelistan kärkeen viikoksi ja R&B-listan
ykköseksi kahden viikon ajaksi. Kyseessä oli artistin neljäs
R&B-listan kärkeen noussut single ja se saavutti kultaa kaiken
kaikkiaan puolen miljoonan kappaleen myynnillään. Britanniassa single
oli parhaimmillaan viidentenä ja saarivaltakunnassa se oli artistin
kahdeksas top ten -menestys. Viiden suosituimman joukkoon kappale nousi
lisäksi esimerkiksi Itävallassa, Belgiassa, Saksassa, Rankassa,
Alankomaissa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Seuraavana singlenä
julkaistiin Houstonin näkemys balladista All the Man I Need, joka nousi
Billboardin ja R&B-listan lisäksi kärkeen Adult
Contemporary-listalla. Houstonin varhaisemmasta tuotannosta kolmen
mainitun listan kärkeen olivat eri viikkoina nousseet Saving All My Love
for You ja How Will I Know. Myös I'm Your Baby Tonightin kakkossingle
myi kultaa maaliskuussa 1991. Kolmantena pikkulevynä albumilta kyseisen
vuoden huhtikuussa julkaistu Miracle nousi parhaimmillaan yhdeksänneksi
ja samalla siitä tuli artistin 13. top ten -hitti. R&B-listalla se
sijoittui toiseksi ja Adult Contemporary-listalla sijoitus oli neljäs.
Heinäkuussa 1991 albumilta julkaistu neljäs single My Name is Not Susan
nousi syyskuussa Billboardin listalla sijalle 20. ja R&B-listalla
kahdeksanneksi. Kyseessä oli Houstonin 15. R&B-listalla kymmenen
suosituimman joukkoon noussut single. Viides single I Belong to You
nousi sekin R&B-listalla kymmenen suosituimman joukkoon. Viimeisenä
singlenä ilmestyi kesällä 1992 Stevie Wonderin kanssa levytetty
duetto We Didn't Know. Se saavutti R&B-listalla sijan 20. Albumin
Japanin-painoksella julkaistiin Stevie Winwood-cover Higher Love sekä
aikaisemmin mainittu Takin' a Chance, joista jälkimmäinen menestyi.
Billboardin albumilistalla I'm Your Baby Tonight oli parhaimmillaan
kolmantena. Se viihtyi top tenissä 22 viikon ajan ja kaiken kaikkiaan
listaviikkoja kertyi 51. R&B-listalla albumi oli ykkösenä
yhtäjaksoisesti kahdeksan viikkoa ja listaviikkoja kertyi kaikkiaan 53. Mainitun menestyksen ansiosta albumista tuli kyseisen listan
vuoden 1991 suosituin. Brittilistalla albumin paras sijoitus oli
neljäs ja viiden suosituimman joukkoon se nousi lisäksi esimerkiksi Itävallassa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti