Perjantain pohjat:Uuden aallon edustajan merkittävä debyytti
The Go Go's:The Beauty and the Beat
Kahdeksas heinäkuuta 1981 I. R.
S. Recordsin julkaisemana ilmestynyt Beauty and the Beat on
kalifornialaisen uutta aaltoa edustaneen yhtyeen The Go Go's:in
esikoispitkäsoitto. Sitä edeltäneestä singlestä We Got the Beat
muodostui iso clubihitti ensin Euroopassa ja myöhemmin yhtyeen
kotimaassa Yhdysvalloissa. Yhtyeen debyyttialbumi pysytteli Billboardin
listakärjessä kuuden viikon ajan. Billboardin vuoden 1982 sadan
suosituimman albumin listalla Beauty and the Beat sijoittui
kakkossijalle. Yli kahden miljoonan kappaleen myynnillään albumi
saavutti tuplaplatinaa ja siitä on muodostunut eräs kaikkien aikojen
suosituimmista esikoislevyistä. Beauty and the Beatista on muodostunut
arvostettu albumi myös kriitikoiden keskuudessa ja sitä pidetään
yleisesti eräänä amerikkalaisen uuden aallon kulmakivistä. Pitkäsoiton nimi on
väännös eurooppalaisesta sadusta Beauty and the Beast. Albumin
ilmestymisaikanaan vastaanotttamat arviot olivat myönteisiä, mutta
todellisen arvonsa se on saavuttanut vasta myöhemmin. Village Voicen
vuoden 1981 kriitikkoäänestyksessä Beauty and the Beast saavutti
kymmenennen sijan. Vuonna 2011 albumista julkaistiin remasteroitu
30-vuotisjuhlapainos, jonka jälkimmäinen cd sisältää Bostonin Metro
Clubilla 20. elokuuta 1981 soitetun konsertin. Go Go's:in myöhäisemmät
pitkäsoitot; vuonna 1982 ilmestynyt Vacation ja kahta vuotta myöhemmin
julkaistu Talk Show olivat saaneet julkaisunsa remasteroituina
cd-formaatissa jo vuonna 2009. Eric Allen arvioi Beauty and the Beatin
30-vuotisjuhlapainoksen American Songwriteriin ja häneen mukaansa albumi
oli kestänyt aikaa varsin hyvin ja se on testamentti sille energiselle
hengelle, joka kyseisessä 80-luvun musiikillisessa Zeitgeistissa
siepattiin. Vuonna 2003 Beauty and the Beat saavutti sijan 414. Rolling
Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla. Albumin
avauskappaleen Our Lips Are Sealed ovat coveroineet monet artistit.
Kappaleesta on muodostunut 80-luvun soittolistojen vakiomateriaalia ja
se on listattu jopa 80-luvun 50 laadukkaimman kappaleen joukkoon.
Rolling Stone on nimennyt Our Lips Are Sealedin sadan kaikkien aikojen
parhaan popsinglen listalleen. We Got the Beat on päässyt Rock and Roll
Hall of Famen 500 rockia muokanneen kappaleen listalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti