Maanantain mainio:Humble Pien menestynein pitkäsoitto

Humble Pie:Smokin'

Maaliskuussa 1972 ilmestynyt Smokin’ on brittirockin keskeisiin tekijöihin lukeutuvan Humble Pie – yhtyeen viides pitkäsoitto ja samalla neljäs studioalbumi. Yhdysvalloissa pitkäsoitto saavutti Billboardin listalla kuudennen sijan ja sijoittui myös yhtyeen kotimaassa Britanniassa top 30:een. Kyseessä oli Humble Pien ensimmäinen pitkäsoitto kitaristi Peter Framptonin yhtyeestä eroamisen jälkeen. Tämän seurauksena yhtyeen toisen perustajajäsenen, aikaisemmin The Small Facesistä tutuksi tulleen Steve Marriottin osuus Piessa kasvoi entisestään. Smokin’:ista muodostui Humble Pien parhaiten menestynyt pitkäsoitto, jonka suosioon vaikutti osaltaan myös albumilta löytyvä singlemenestys 30 Days in the Hole. Framptonin paikan yhtyeessä otti aikaisemmin bluesrockyhtye Bakerloossa soittanut kitaristi Dave Clem Clempson.  Pitkäsoiton covermateriaalia edustavat originaaleja selkeästi hitaammat näkemykset Eddie Cochranin C’mon Everybodysta ja Junior Walkerin Roadrunnerista. Wah wah – kitaroinnin hallitsema hidas blues I Wonder on alun perin Cecil Gantin ja Raymond Leveenin käsialaa. Alexis Korner vieraili albumilla raidalla Old Time Feelin’, jolla hän vastasi leadvokaaleista basisti Greg Riddleyn kanssa. Lisäksi Korner soitti mandoliinia muistuttavaa kitaraa Martin Tipplea. Musiikillisesti Old Time Feelin’ toi esiin kaikuja Humble Pien vuonna 1969 ilmestyneellä esikoisalbumilla As Safe as Yesterday Is julkaistusta kappaleesta Alabama 69. You’re So Good for Me käynnistyy puhtaasti akustisena kappaleena, mutta siitä kehkeytyy voimakas gospelhenkinen pala, jonka tyyppistä ilmaisua on myöhemmin suosinut esimerkiksi The Black Crowes. Stephen Stills vieraili Hammond-urkurina Road Runner C Jamissa ja hänen taustavokalisointiaan kuultiin pitkäsoiton käynnistävässä terhakassa rhythm and blues –henkisessä kappaleessa Hot n’ Nasty. Stills oli ollut tekemässä omia nauhoituksiaan viereisessä studiossa ja tuli vierailemaan myös Pien äänityksissä. Steve Marriott toimi yksin tuottajana Smokin:illa, sillä hän oli halukas testaamaan 24-raitaista miksauspöytää kompaktin R & B – soundin luomiseksi. Suuri osa pitkäsoiton kappalemateriaalista edusti silti tanakkaa boogierockia, jonka suuntaan Humble Pien musiikki oli jo muutamaa vuotta aiemmin siirtynyt. Yhtyeestä muodostuikin eräs kyseisen tyylisuunnan keskeisimmistä edustajista 70-luvun alussa. Suorastaan erinomaisia esimerkkejä kyseisestä genrestä Smokin’:illa ovat erityisesti Marriottin käsialaa olleet raidat The Fixer sekä Sweet Peace and Time.