Kotimaassaan 14. huhtikuuta 1980 ilmestynyt Iron Maiden on New Wave of British Heavy Metallin kaikkein suosituimman ja keskeisimmän edustajan debyyttialbumi. Britanniassa sen julkaisijana oli EMI ja Yhdysvalloissa albumi ilmestyi pari kuukautta myöhemmin ensin Harvest/Capitol Recordsin ja myöhemmin Sanctuary Records/Columbia Recordsin julkaisemana. Yhdysvaltain painos erosi yhtyeen kotimaassa julkaistusta myös kappalevalikoimaltaan, sillä mukana oli Britanniassa ainoastaan singleformaatissa julkaistu kappale Sanctuary. Vuonna 1998 Maidenin kaikki ennen 90-luvun puoltaväliä julkaistut pitkäsoitot ilmestyivät remasteroituina versioina. Mukana oli itseoikeutetusti myös yhtyeen debyytti ja tällä kertaa Sanctuary oli mukana kaikkien maiden painoksilla. Kyseessä on ainoa yhtyeen pitkäsoitto, jolla kitaristi Denis Stratton oli mukana. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat osoittaneet kritiikkiä esikoisensa tuotantopuolta kohtaan, saavutti se myönteiset arviot ja diggareiden suosion nousemalla neljänneksi brittilistalla. Iron Maiden saavutti huomiota esikoispitkäsoittonsa ansiosta myös muualla Euroopassa. Kyseessä oli yhtyeen albumeista ainoa Will Malonen tuottama pitkäsoitto. Maidenin mukaan Malone ei osoittanut riittävää kiinnostusta projektiin ja yhtye saikin tuottaa esikoisensa suureksi osaksi itsenäisesti. Nauhoitukset tapahtuivat Länsi-Lontoon Kingsway-studioilla tammikuussa 1980. Miksaukset tehtiin helmikuussa Luoteis-Lontoon Morgan-studioilla helmikuussa ja tuolloin yhtye piti taukoa Metal for Muthas-kiertueeltaan. Ennen Malonen kanssa tehtyjä äänityksiä yhtye kokeili joulukuussa 1979 kahta eri tuottajaa ollessaan vielä nelimiehinen. Heistä jälkimmäinen oli The Sweetin kitaristina tutuksi tullut Andy Scott. Vaikka yhtye itse oli pettynyt debyyttinsä tuotantoon, monet diggarit pitivät albumin raa’asta soundista.
Kyseessä oli ainoa Maiden-albumi kitaristi Dennis Strattonille, joka oli viime
hetkellä täydentänyt yhtyeen lineupin. Hän erosi musiikillisiin
erimielisyyksiin vedoten Maidenin ensimmäisen Euroopan-kiertueen, jolla yhtye
toimi Kissin lämmittelijänä, jälkeen. Strattonin Phantom of the Operaan
lisäämät Wishbone Ashia muistuttaneet soolo-osuudet ja Queenille velkaa olleet
stemmalaulut tulivat muiden yhtyeen jäsenten torjumiksi. Stratton nautti
enemmän Strange Worldin kaltaisten melodisempien kappaleiden soittamisesta Iron
Maidenin ja Prowlerin kaltaisten rypistysten sijaan. Vuonna 1998 ilmestynyt
albumin uusintajulkaisu sisälsi alun perin singlenä Britanniassa toukokuussa
1980 julkaistun kappaleen Sanctuary, joka oli tosin päässyt mukaan Maidenin
debyytin elokuussa 1980 julkaistulle jenkkiversiolle. Pitkäsoitolla kappale oli
julkaistu aluksi kokoelmalla Metal for Muthas. Kappale äänitettiin uudestaan
Maidenin debyytin sessioissa. Vuoden 1998 uusintajulkaisu sisälsi myös uuden
Derek Briggsin käsialaa olleen kansitaiteen. Ensimmäisellä kiertueellaan
Maidenille selvisi, kuinka suosittu yhtye oli myös muualla Euroopassa
kotikontujensa lisäksi. Helmikuussa 1980
singlenä julkaistu Running Free saavutti brittilistalla 34. sijan. Toukokuussa
seurannut Sanctuary nousi 29:ksi. Charlotte the Harlotte on yhtyeen
repertuaarista ainoana yksin kitaristi Dave Murrayn kirjoittama. Seitsemänminuuttinen
Phantom of the Opera lukeutuu perustajajäsen, basisti Steve Harrisin henkilökohtaisiin suosikkeihin ja
se kuuluu edelleen melkoisen tiiviisti Maidenin keikkasettiin. Myös Iron
Maiden, Sancturary ja Running Free ovat muodostuneet keikkastandardeiksi, ja
niistä ensin mainittu on soitettu jokaisessa Maidenin konsertissa. Strange
Worldia lukuun ottamatta Maidenin esikoisalbumin kappaleista on olemassa Bruce
Dickinsonin vokalisoimat versiot joko livealbumeilla, sinkkujen b-puolilla ja
osittain jopa molemmilla. Instrumentaalikappale Transylvania on myös täysin
Harrisin käsialaa. Maidenin debyytti sai
erinomaiset arviot jo ilmestyessään ja albumin arvo on säilynyt. The Number of the
Beastin kanssa Maidenin debyytti pääsi myös mukaan teokseen 1001 Albums You
Must Hear Before You Die.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti