Perjantain pohjat:Byronin Heep-vuodet

Vuonna 1969 Lontoossa perustettu Uriah Heep on legendaarisimpia englantilaisia, myös progesta vaikutteita ottaneita hardrockyhtyeitä. Sen taiteellinen ja myös suosiollinen huippuvaihe osui 70-luvun alkuvuosiin. Veteraaniyhtye keikkailee edelleen kitaristi Mick Boxin johtamana ja viime vuosien levytykset ovat myös parhaimmillaan olleet niin ikään yllättävänkin tasokkaita. Uriah Heepin esiasteena voitaneen pitää Boxin vuonna 1967 perustamaa, clubeissa keikkaillutta yhtyettä The Stalkers. Solistin jätettyä yhtyeen sen rumpali suositteli korvaajaksi serkkuaan David Garrickia. Box ja Garrick muodostivat biisintekijätiimin ja koska he omasivat entuudestaan jo runsaasti musiikillista taustaa, päättivät he siirtyä ammattilaisiksi. Uusi yhtye sai nimekseen Spice ja Garrick muutti sukunimensä Byroniksi. Rumpali Alex Napier vastasi musiikkilehteen jätettyyn ilmoitukseen ja aikaisemmin yhtyeessä Gods soittanut basisti Paul Newton täydensi yhtyeen kokoonpanon. Omat kappaleet olivat alusta alkaen Spicen lähtökohta. Yhtyeen keikan todentanut Gerry Bron vakuuttui kuulemastaan. Hän ryhtyi yhtyeen manageriksi ja sainasi sen Vertigon alamerkille Philipsille. Debyyttialbumin äänitykset käynnistyivät Lansdowne Studioilla Lontoossa. Yhtyeen nimi oli edelleen Spice, mutta se vaihtui Uriah Heepiksi Charles Dickensin David Copperfieldin samannimisen henkilöhahmon mukaan. Dickensin nimi oli kaikkien huulilla, sillä hänen kuolemastaan tuli loppuvuodesta 1969 kuluneeksi sata vuotta.

Heep oli ehtinyt levyttää jo puolet esikoislevynsä kappaleista, kun se havaitsi, että kosketinsoittaja toisi merkittävän lisänsä yhtyeen kokonaissoundiin. Studioon kutsuttiin sessiomuusikko Colin Wood, mutta hän sai väistyä The Godsissa soittaneen Ken Hensleyn tieltä. Hensley vaikutti parhaillaan kitaristina yhtyeessä Toe Fat. Hensley oivalsi yhtyeen potentiaalin ja liittyi mukaan. Hän ei ehtinyt vielä osallistua albumin sävellystyöhön. Ensisijaisesti Byronin ja Boxin käsialaa olleet kappaleet syntyivät Hanwell Community Centressä Deep Purplen treenatessa viereisessä huoneessa. Yhtyeet ottivat epäilemättä vaikutteita toisiltaan. Debyyttialbumi Very ’eavy Very umble sai ilmestyessään melkoisen murskaavat arvostelut, mutta aika on kohdellut albumia myönteisesti. Sen keskeiseen tuotantoon lukeutuvat erityisesti Gypsy, koskettava cover Come Away Melinda sekä I’ll Keep On Trying. Kakkosalbumi Salisburylla progressiivisen rockin vaikutus oli keskeinen. Sen 16-minuuttisella nimikappaleella hyödynnettiin sinfoniaorkesteria ja sodanvastaisesta Lady in Blackista muodostui hieman myöhemmin huomattava singlehitti. Kesällä 1971 ilmestynyt kolmas pitkäsoitto Look at Yourself oli kuitenkin Heepin ensimmäinen mestariteos. Sen keskeisimmät klassikot olivat nimiraita, Tears in My Eyes sekä pitkä ja vakuuttava July Morning, joka lasketaan samaan sarjaan Led Zeppelinin Stairway to Heavenin ja Deep Purplen Child in Timen kanssa. Albumi julkaistiin Gerry Bronin omalla yhtiöllä Bronze Recordsilla. Heepin kuuluisin kokoonpano syntyi, kun rytmiryhmäksi vaihtuivat aikaisemmin Godsissa mukana ollut rumpali Lee Kerslake sekä uusiseelantilainen basisti Gary Thain, jonka aikaisempiin työsarkoihin kuului muun muassa Keef Hartley Band. Kesäkuussa 1972 ilmestyi seuraava klassikkoalbumi Demons and Wizards, jolta löytyivät hittisinglet Easy Livin’ ja The Wizard, joista ensin mainittu lienee yhtyeen legendaarisin kautta aikojen. Heep soitti pääesiintyjänä kyseisen vuoden Ruisrockissa ja Demons and Wizards nousi listakärkeen myös Suomessa. Yhtye takoi kun rauta oli kuumaa, sillä seuraava, edelleen korkeaa tasoa ylläpitänyt pitkäsoitto Magician’s Birthday ilmestyi vielä samaisen vuoden lopussa. Sen hitteihin lukeutuivat Sweet Llorraine sekä Blind Eye. Tammikuussa 1973 julkaistiin aikakauden heavymaiseman erinomaisesti tavoittanut tuplalive. Kyseisen vuoden studioalbumi Sweet Freedom sisälsi hitin Stealin ja muista kohokohdista kannattaa mainita nimikappale sekä If I Had the Time.

Vuonna 1974 Munchenissä äänitetty pitkäsoitto Wonderwold ei edustanut kokonaisuutena aivan edeltäjiensä tasoa, mutta lähes kaoottiset levytysolosuhteet huomioiden kyseessä oli hyvä levy huippuhetkinään etenkin nimiraita, balladikaunokki The Easy Road sekä päätösraita Dreams. Gary Thain sai hengenvaarallisen sähköiskun Amerikan-kiertueella 1974. Hän erosi yhtyeestä ja menehtyi jo seuraavan vuoden joulukuussa. Thainin tilalle tuli varsin yllättävä valinta, muun muassa Roxy Musicissa soittanut John Wetton. Vuoden 1975 pitkäsoitto Return to Fantasy oli jälleen sekä kaupallinen että taiteellinen menestys. Tasaisen vahvasta kappalemateriaalista mainittakoon erityisesti nimikappale, Shady Lady sekä upeat slovarit Why Did You Go ja Your Turn to Remember. Sen seuraaja, vuoden 1976 kesäkuussa ilmestynyt, kohtuullisen tasokas High and Mighty jäi vakavista alkoholiongelmista kärsineen David Byronin viimeiseksi Heepin kanssa. Hänen myöhäisempien yhtyeidensä, eli David Byron Bandin sekä Rough Diamondin urat eivät lähteneet kunnolla käyntiin. Entisen supertähden problematiikasta ikävän esimerkin tarjonnut Byron menehtyi 28. helmikuuta 1985. Heep kiinnitti hänen tilalleen aikaisemmin Lucifer’s Friendissä vokalisoineen John Lawtonin ja basistiksi 21. toukokuuta 2013 edesmenneen ja kuolemaansa saakka Heepissä vaikuttaneen Trevor Bolderin, joka muistetaan aikaisemmin ensisijaisesti David Bowien Spiders-bändistä. Uriah Heep oli jälleen vedossa vuoden 1977 pitkäsoitollaan Firefly, jolla oli Wise Manin myötä tarjottavanaan myös singlehitti.