Lauantain pitkä:Vuorenpeikkojen tarina

Legendaarisen kouvolalaisen hardrockyhtyeen Peer Güntin ensimmäinen versio rakentui jo vuonna 1976 kitaristi Timo Nikin ympärille. Vuonna 1979 Johnny Winterin kaltaisesta bluesrockista suurimman innoituksensa ammentanut yhtye julkaisi esikoissinglensä Don’t Wanna Speeding/Never Said I’ll Fall, jonka molemmat biisit kaiverrettiin ykköspuolelle. Esikoisen menestys oli omakustanteeksi hyvä, toisin kuin sen seuraajan Animal Lover/Liqueur and Drugs, jonka kakkosbiisin Günt levytti uudelleen vuoden 1986 klassikkoalbumeihinsa lukeutuvalle Backseatille. Rumpalihirmu Teijo ”Twist Twist” Erkinharju liittyi Güntiin lopppuvuodesta 1980 ja oli jo mukana Johannelle levytetyllä singlellä Woman on the Radio/Driving Like A Mad. Kyseinen single oli yhtyeen kokeilu kaikuheavyn saralla. Teijo ”Tsöötz” Kettulasta tuli Güntin basisti vuonna 1982. Unelmakokoonpano oli muodostunut. Ensimmäinen trion treenaama kappale oli bluespala Rock Me Baby. Yhtye löysi boogiepoljentoisen hardrocktyylinsä, jota maustettiin rhythm and blues-vaikutteilla ja Nikki alkoi kirjoittaa todella ahkerasti biisejä. Vuoden 1984 marraskuussa Günt voitti Rockin SM-kilpailut, vaikka päätyikin itse asiassa tasapisteisiin Kolmannen Naisen kanssa.

Kevättalvella 1985 ilmestyi yhtyeen nimetön, TT Oksalan tuottama esikoisalbumi. Pitkäsoiton kappaleet olivat olleet olemassa jo pitkään, mikä osaltaan selittää onnistunutta lopputulosta. Güntin esikoisen klassikoista manittakoon yhtyeen ideologian tiivistänyt I Don’t Wanna Be A Rock N’ Roll Star, Train Train sekä bluesahtava Street 69. Albumia myytiin tuoreeltaan mukavat 8000 kappaletta. Jo samaisen vuoden kesällä Günt vakiinnutti asemansa eräänä maamme kaikkien aikojen tiukimmista live-esiintyjistä. Vuoden huipentuma oli Rantarock, jossa Günt sai peräti kolme encorea. Loppuvuodesta yhtye palasi studioon ja tuloksena oli viiden kappaleen minilp Through the Wall. Günt sai keikkasettiinsä kaipaamaansa uutta tuotantoa ja pari keikkastandardia lisää, sillä etenkin She Was Here for Rock N’ Rollista ja balladikaunokki Losin’ My Mindista muodostui uusia vakioita settiin. Ensiksi mainitusta kappaleesta yhtye työsti myös musiikkivideon. Keväällä 1986 ilmestynyt kakkospitkäsoitto Backseat nousi listakärkeen ja myi kultaa. Albumin voi sanoa syntyneen todella onnellisten tähtien alla, sillä kymmenestä kappaleesta kahdeksan syntyi kahden viikon intensiivisessä luomisprosessissa. Suurimmat klassikot ovat raivoisa nimikappale ja niin ikään voimarockia esimerkillisesti edustava Bad Boys Are Here. Jälkimmäisestä ilmestyi myöhemmin maxiversio, jolla oli mukana myös varhaisempi keikkastandardi, Backseat-singlen b-puolena alun perin ilmestynyt Little Squeezer ja toisena alkuaan Backseatilla julkaistuna kappaleena slovarikaunokki Down by the Shadow. Peer Güntin kyseisen vuoden kesän keikkatahti oli luonnollisesti huikea. Kevättalvella 1987 järjestettiin ensimmäinen Hard Rock Tour, jolla olivat Güntin lisäksi mukana Kuusamon hyvät, eli Zero Nine sekä Helsingin pahat, eli Backsliders. Güntin kolmas täyspitkä Good Girls Don’t…. ilmestyi lähes tarkalleen vuosi edeltäjänsä jälkeen. Meno vain tiukkeni kyseisellä, niin ikään listakärkeen nousseella albumilla, jonka helmistä mainittakoon singlebiisi Bartender sekä alkuaan jo vuoden 1982 tuotantoa edustava upea slovari Years on the Road, originaalilta nimeltään I Started Again. Kesän 1987 keikka-aikataulu oli jos mahdollista vielä edellistäkin kiireisempi. Günt heitti myös muutamia keskeisiä ulkomaankeikoja, joista mainittakoon Roskilden festivaalit sekä Lontoon legendaarinen Marquee sekä Hippodrome, joista jälkimmäisellä Kouvolan kovia olivat kannustamassa niin Motörheadin Lemmy ja Philty Animal Taylor kuin Girlschool-yhtyekin. Girlschoolin kanssa Günt teki myös yhteiskiertueen seuraavana vuonna. Syksyllä 1987 ilmestyi minilp Bartender, joka sisälsi nimikappaleen eräänlaisen diskoversion lisäksi uuden studiobiisin Boogieman Keeps Comin’ sekä parhaimmistonaan neljä Helsingin Tavastia-clubilta taltioitua livebiisiä. Kevättalvella 1988 järjestettiin järjestyksessään toinen Hard Rock Tour samalla bändikattauksella, kuin edellisenäkin vuonna. Myöhemmin Günt teki vielä kimppakeikkoja Zero Ninen ja  Stonen kanssa, mutta varsinaista uutta Hard Rock Touria ei enää saatu aikaiseksi.

Güntin seuraavaa pitkäsoittoa Fire Wire saatiin odotella joulumarkkinoille 1988. Albumi tarjosi onnistuneesti hieman edeltäjiään hienostuneempaa soundia. Sen huippuhetkistä mainittakoon Moses on the Mountain, singlebiisi Wake Me Up, upea bluespala Handfull of Sand sekä keikkastandardi T-Bone Steak and a Bottle of Beer. Fire Wire myi ilmestyttyään yli 20 000 yksikköä, eli varsin lähelle kultalevyä. Güntin ensimmäinen kokoelmalevy, joka nimettiin luontevasti Years on the Roadiksi, julkaistiin keväällä 1989 ja se sisälsi 12 Günt-diggarien rakastamaa raitaa. Alkuvuodesta 1990 yhtye toteutti pitkäaikaisen unelmansa. Se teki clubirundin vain kolmasosalla tavanomaisesta  kalustostaan. Ohjelmistoon kuului oman tuotannon lisäksi covereita Johnny Winterin, Rory Gallagherin, Ted Nugentin, ZZ-Topin ja Roy Buchananin kaltaisilta nimiltä. Günt oli huippuvedossa rundin jäljiltä ja heinäkuussa 1990 ilmestynyt pitkäsoitto Don’t Mess with the Countryboys onnistui erinomaisesti. Raivoisa avaus When Hell Breaks Loose, yhtyeen bluesjuuret esiin tuova You Let A Good Man Go sekä Nikin kekseliäs instrumentaali E 4 lukeutuvat erityisesti albumin parhaimmistoon. 90-luvun alussa musiikkikuviot olivat kuitenkin muuttuneet jossakin määrin, eikä Countryboys myynyt enää kuin 8000 kappaletta. Myös keikkapaikat siirtyivät tanssilavoilta clubeihin, olivathan Günt-diggarit saavuttaneet baari-iän. Yhtyeen seuraavaa pitkäsoittoa, täysin Nikin tuottamaa ja äänittämää Smalltown Maniacsia saatiin odottaa kevättalveen 1994. Erityisesti nimikappaleesta ja Shotgun Weddingistä muodostui uusia keikkabravuureita ja albumi myi kohtuullisen mukavasti. Vuodet 1996 ja 1997 olivat yhtyeen toiminnan kannalta välivuosia. Twist Twist liittyi Leningrad Cowboysiin, Nikki soitti covereita Border Devilsissä ja Tsöötz Oldies and Boldies-kokoonpanossa. Vuonna 1997 Megamania julkaisi menestyksekkään 20 kappaleesta koostuvan kokoelma-albumin Golden Greats. Ilmeisimpien kappalevalintojensa lisäksi sille päätyi kokoelman avaava vuoden 1981 tuotantoa edustava singleharvinaisuus Woman on the Radio.

Günt palasi menestyksekkäästi syksyyn 1998 ajoittuneella kiertueella. Siitä lähtien yhtye keikkaili säännöllisesti muutamien kymmenien keikkojen vuosivauhdilla. Tammikuussa 2000 Yle taltioi Güntin loppuunmyydyn Tavastian-keikan. Kyseinen taltiointi sekä Don’t Mess with the Countryboysiin saakka cd-formaatissa uudelleenjulkaistut albumit tarjosivat myös nuoremmalle sukupolvelle mahdollisuuden tutustua yhtyeen musiikkiin. Uutta tuotantoa oli tarjolla vuonna 2004 taattua laatua edustaneiden cd-singlejen Backdoor Men ja Motorcycle Woman myötä. Uusi täyspitkä No Piercing, No Tattoo ilmestyi viimein kevättalvella 2005 ja menestyi hyvin. Legendaarinen PG-line up jatkoi tasaisen varmaa työskentelyään lokakuuhun 2005. Helmikuussa 2006 Güntin tuotannosta julkaistiin kattava tuplacd Bad Boys Are Here, joka harvinaisuuksinaan sisälsi yhtyeen kolmen ensimmäisen singlen ykkösbiisit ja Tsöötzin vokalisoiman ZZ-Top-coverin Tube Snake Boogie.  Samana vuonna Nikki palasi syntymähetkestään lähtien vakuuttavaa työskentelyä tarjonneella Peer Güntin kokoonpanolla, jossa rumpalina on vaikuttanut Sakke Koivula ja basistina Pete Pohjanniemi. Kyseinen miehitys on julkaissut kaksi studioalbumia, eli vuonna 2007 ilmestyneen pitkäsoiton Guts and Glory sekä kaksi vuotta myöhemmin julkaistun ja varsin onnistuneen albumin Buck the Odds sekä vuonna 2011 ilmestyneen livelevyn Live Today, Gone Tomorrow. Twist Twistin ja Tsöötzin yhteistä nykyistä työsarkaa edustaa Ac/Dc-covereilla aloittanut ja vuonna 2013 debyyttialbuminsa Overloaded julkaissut Dog Days Revolution. Erkinharju soittaa lisäksi useita pitkäsoittoja julkaisseessa Los Bastardos Finlandeses-yhtyeessä ja viimeksi Mega Snakessa muun muassa Gringos Locosista ensisijaisesti muistetun Tipe Johnsonin kanssa. Kettula on liittynyt kouvolalaisyhtye The Soulsiin. Güntin legendaarisen kokoonpanon soittajat jatkavat siis tahoillaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti.  Kultakauden Güntin tulemme muistamaan tyylilajissaan parhaimmillaan muotovaliona yhtyeenä, joka heitti suorastaan hurmoksellisia livekeikkoja.