tiistai 30. marraskuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Kaikkien aikojen myydyin albumi

Michael Jackson:Thriller

30. marraskuuta 1982 Yhdysvalloissa Epic Recordsin ja muualla maailmassa CBS Recordsin julkaisemana ilmestynyt Thriller on Michael Jacksonin kuudes studioalbumi. Sitä edeltäneen artistin pitkäsoiton Off the Wall tavoin Thrillerin edustamia genrejä ovat pop, post-disco, rock ja funk. Albumin nauhoitukset tapahtuivat Los Angelesin Westlake Recording studioissa huhti-marraskuun 1982 välisenä aikana. Tuottajana oli Quincy Jones Jacksonin kirjoittaessa itse neljä albumin yhdeksästä raidasta mukaan lukien Thrillerin suurimmat singlemenestykset Beat It ja Billie Jean. Thrillerista muodostui kaikkien aikojen myydyin albumi reilussa vuodessa ja runsaan 66 miljoonan kappaleen myynnillään se on säilyttänyt asemansa. Kyseessä on myydyin albumi Yhdysvalloissa. Vuonna 2017 se teki ennätyksen saavuttamalla 30-kertaisesti platinaa ja Yhdysvaltojen myyntiluvut ovat tällä hetkellä 33 miljoonaa yksikköä. Vuonna 1984 Thriller voitti ennätykselliset kahdeksan Grammy-palkintoa niiden joukossa vuoden albumin Grammy. Albumilta poimittiin seitsemän singleä, jotka kaikki nousivat Billboardin listalla kymmenen suosituimman joukkoon. Beat Itin, Billie Jeanin ja nimikappaleen lisäksi niihin lukeutuivat Wanna Be Startin' Something, The Girl is Mine, Human Nature ja Pretty Young Thing. Thriller mursi osaltaan popmusiiikin rajoja. Michael Jacksonin musiikkivideot Thrillerista, Beat Itista ja Billie Jeanista saavuttivat merkittävää rotaatiota MTV:llä ja hän pääsi presidentti Ronald Reaganin vieraaksi Valkoiseen taloon. Vuonna 2001 Thrillerista julkaistiin special edition-versio, joka sisälsi haastatteluja, demoversioita sekä E.T.-elokuvassa alun perin kuullun kappaleen Someone in the Dark. Vuonna 2008 albumista julkaistussa Thriller 25-versiossa oli mukana nykyartistien remixejä albumin kappaleista, ennenjulkaisemattomia biisejä sekä kolme musiikkivideota ja Billie Jeanista vuonna 1983 valmistuneessa tv-speciaalissa Motown 25 nähdyn esityksen sisältävä dvd. Samana vuonna Thriller-albumi pääsi edeltäjänsä Off the Wallin kanssa Grammy Hall of Fameen. Vuonna 2012 Slant Magazine nimesi Thrillerin 80-luvun parhaaksi albumiksi. Vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Thriller sijoittui sijalle 20. Thriller pääsi myös Kongressin kirjaston kansallisen ääniterekisterin kulttuurisesti merkittävien levytysten joukkoon. Thrillerilla Jackson jatkoi yhteistyötään hänen edellisen albuminsa, 20 miljoonaa kappaletta myyneen Off the Wallin tuottajana toimineen Quincy Jonesin kanssa. Albumia varten kirjoitettiin 30 kappaletta, joista varsinaiselle albumille valikoitui yhdeksän. Äänitykset alkoivat 14. huhtikuuta 1982 Jacksonin ja Paul McCartneyn duetolla The Girl is Mine. Albumin viimeinen miksauspäivä oli kahdeksas marraskuuta samaisena vuonna. Kaikkia makuja miellyttäväksi rockkappaleeksi valikoituneella Beat Itillä kitarasoolosta vastasi Eddie Van Halen ja rytmikitaraosuuksista Toton Steve Lukather. Thriller-kappaleen puheosuuksista vastasi näyttelijä Vincent Price, joka hoiti osuutensa kahdella otolla. Thrillerilla julkaisemattomista kappaleista valmiiksi saatiin Carousel, Got the Hots ja Hot Street. Thrillerin disco- ja funkorientoituneet kappaleet muistuttavat tyylillisesti Off the Wall-albumia. Wanna Be Startin' Something sisältää afrikkalaisvaikutteista vokalisointia ja sen tavut perustuvat Dualan murteeseen. Jengiväkivaltaa vastustava Beat It teki kunniaa West Side Storylle ja Pretty Young Thing ja Lady of My Life tuovat albumille voimakkaampaa R&B-henkeä. J. Randy Taraborrellin mukaan jälkimmäinen kappale oli Jacksonin sielukkain balladi sitten hänen Motown-aikojensa. Suosionsa huippuaikana Thrilleriä myytiin miljoona kappaletta viikossa. Albumi saavutti suhteellisen myönteiset arviot jo ilmestymisaikanaan ja se on säilyttänyt arvostuksensa vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi Allmusicin Stephen Thomas Erlewinen mukaan albumilla oli tarjottavanaan jotakin kaikkia kiinnostavaa.

maanantai 29. marraskuuta 2021

Tiistain tukeva:Keskeisen grungen edustajan vuoden 1991 albumi

 Soundgarden:Badmotorfinger

Kahdeksas lokakuuta 1991 A&M Recordsin julkaisemana ilmestynyt Badmotorfinger on seattlelaisen grungeyhtyeen Soundgardenin toinen studioalbumi. Kyseessä oli ensimmäinen pitkäsoitto yhtyeen uudelle basistille Ben Shepherdille ja albumin nauhoitukset käynnistyivät kevään 1991 aikana. Vaikka raskas soundi oli myös Badmotorfingerillä keskeisessä osassa Soundgardenin varhaisempien levyjulkaisjen tavoin, yhtye alkoi mainitulla albumilla kiinnittää entistä voimakkaammin huomiota biisinkirjoittamiseen. All Music Guidessa albumin musiikkia kuvailtiin hämmästyttävän taiteellisena ja lyriikoita kunnianhimoisina ja mielikuvitusta ruokkivina. Badmotorfingerin myötä Soundgarden löysi vaivattomasti paikkansa Seattlen grungeskenessä. Pitkäsoitolta poimitut singlekappaleet Outshined ja Rusty Cage löysivät yleisönsä sekä rockiin erikoistuneiden radiokanavien että MTV:n yleisöstä. Helmikuussa 1992 Badmotorfinger saavutti Billboardin albumilistalla sijan 39. Albumin tiimoilta Soundgarden teki kiertueen sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa ja lämmitteli Guns N' Rosesin Use Your Illusion -kiertuetta sekä Skid Rown albuminsa Slave to the Grind tiimoilta tekemää kiertuetta. Badmotorfinger oli ehdolla vuoden 1992 parhaan metalliesityksen Grammyn vastaanottaksi. Tuplaplatinaa albumi saavutti vuonna 1996. Soundgardenin johtohahmon Chris Cornellin mukaan Soundgarden oli Badmotorfingerillä lähellä livesoundiaan. Vuonna 2016 albumista julkaistiin kaksi deluxe-editon -25-vuotisjuhlapainosta. Tuplacd sisälsi originaalin albumin remasteroidun version ja toisella cd:llään studioouttakeseja sekä livebiisejä Paramountista. Super Deluxe Edition oli aina seitsemän levyn kokonaisuus. Ensimmäinen cd oli myös tässä tapauksessa remasteroitu perusalbumi, toinen cd sisälsi ottakeseja, kolmas ja neljäs livebiisejä Paramount Theatresta. Viides levy on dvd samaisesta Paramountin-konsertista. Kuudes levy on dvd, joka sisältää mm. musiikkivideokokoelman Motorvision ja seitsemäs levy Blue-Ray-versio. Huhtikuussa 2019 Badmotorfinger sijoittui kakkossijalle Rolling Stonen laatimalla 50 kaikkien aikojen parhaan grungealbumin listalla.

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Maanantain mainio:The Rascalsin vuoden 1968 albumi

 The Rascals:Once Upon a Dream

19. helmikuuta 1968 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Once Upon a Dream on yhdysvaltalaisen, ensisijaisesti blue-eyed-soulia edustaneen The Rascals-yhtyeen neljäs studioalbumi, joka saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan yhdeksännen sijan ja oli R&B-listalla kahta sijaa ylempänä. Kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen The Rascalsin nimellä julkaisema albumi; vuosina 1966-1967 ilmestyneet levytykset olivat ilmestyneet nimellä The Young Rascals. Once Upon a Dream oli lisäksi yhtyeen viimeinen albumi, joka julkaistiin sekä stereo- että monomiksauksena. The Rascalsin diggarit ja kriitikot suhtautuivat albumiin eri tavoin. Monien mielestä kyseessä oli yhtyeen laadukkain työ, mutta oli myös niitä, joiden mielestä albumi erosi tyylillisesti turhan voimakkaasti yhtyeen varhaisemmasta, rhythm and blues-vaikutteisesta musiikista. Eddie Brigatin ja Felix Cavalieren lisäksi albumilla kuultiin vokalistina yhtyeen epävirallista jäsentä, Eddie Brigatin veljeä David Brigattia pitkäsoiton päätöskappaleessa (Finale):Once Upon a Dream. Kitaristi Gene Cornish lauloi leadia omaa sävellystuotantoaan edustavassa kappaleessa I'm Gonna Love You. Once Upon a Dreamin kappaleiden väliin on sijoitettu ääniefektejä ja puheosuuksia. Myös albumilta löytyvä kappale It's Wonderful julkaistiin singleformaatissa 27. marraskuuta 1967. Kyseessä oli viimeinen Young Rascalsin nimellä ilmestynyt kappale ja se saavutti Billboardin Hot 100 -listalla sijan 20. Kappaleesta albumilla julkaistu versio päättyy singleversiolta löytymättömään jäännöslopukkeeseen, joka sisältää Mardi Gras -tyylisiä ääniefektejä. Collector's Choice Music julkaisi Once Upon a Dreamin uudelleen cd-formaatissa 28. elokuuta 2007. AllMusiciin albumista arvion laatinut Thom Jurek suorastaan ylisti Once Upon a Dreamiä. Hänen mukaansa The Rascalsin tavaramerkistä käyvät blue eyed-soul ja jazzelementit yhdistyvät mainitulla albumilla upeasti psykedeliaan. Hienostuneet orkesteri- ja laulusovitukset ovat merkittäviä vielä nykyisinkin. Jurekin mukaan Once Upon a Dream lukeutuu psykedeelisen rockin aliarvostettuihin albumeihin ja ansaitsee paikkansa Sgt. Pepperin ja Pet Soundsin veroisena klassikkolevynä.

lauantai 27. marraskuuta 2021

Sunnuntain extra:Kolmas Jimi Hendrixin postuumeista albumeista

 Jimi Hendrix:War Heroes


War Heroes on järjestyksessään kolmas Jimi Hendrixin kuoleman jälkeen ilmestyneistä artistin albumijulkaisuista. Ääni-insinööreinä ja miksaajina mainitulla pitkäsoitolla olivat Eddie Kramer ja John Jansen, joskin Hendrixin elämäkerturina ja tuottajan toiminut John McDermott listasi Hendrixin itsensä albumin tuottajien kastiin. War Heroesilla juilkaistuista kappaleista Stepping Stone, Izabella ja Beginning lukeutuivat sellaisiin, joita Hendrix kaavaili mukaan neljännelle ja sattuneesta syystä julkaisematta jääneelle albumilleen. Mainittu biisikolmikko sekä vuonna 1971 ilmestyneillä albumeilla The Cry of Love ja Rainbow Bridge julkaistut kappaleet pääsivät entistä laadukkaampina versioina mukaan vuonna 1997 ilmestyneelle albumille First Rays of the New Rising Sun. Brittilistalla War Heroes saavutti sijan 33, Billboardin albumilistalla sijan 48. ja Kanadassa sijan 51. Albumilla julkaistuista kappaleista Bleeding Heart nauhoitettiin Record Plantilla maaliskuussa 1970, Highway Chile Olympic-studioilla huhtikuussa 1967, Tax Free Record Plantilla toukokuussa 1968, Peter Gunn Catastrophe Record Plantilla toukokuussa 1970, Stepping Stone Record Plantilla marraskuussa 1969 ja päällekkäisäänitykset kesäkuussa 1970, Midnight Olmestead-studioilla huhtikuussa 1969, 3 Little Bears Record Plantilla toukokuussa 1968 Beginning Electric Lady -studiolla kesä/heinäkuussa 1970 ja Izabella The Hit Factoryllä elokuussa 1969. Rumpalina kaikissa nauhoituksissa oli Mitch Mitchell ja basistina Billy Cox kappaleita Highway Chile, Tax Free ja Midnight lukuun ottamatta. Niissä nelikielisestä vastasi The Jimi Hendrix Experiencen basisti Noel Redding.

perjantai 26. marraskuuta 2021

Lauantain pitkä:Merkittävä brittiläinen slidekitaristi

 22. marraskuuta 1947 syntynyt ja 22. maaliskuuta 2005 edesmennyt Roderick Michael Price oli brittiläinen kitaristi, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään Foghat-yhtyeessä. Slikekitarointinsa ansiosta Pricea kutsuttiin lempinimellä slidekitaran taikuri. 21-vuotiaana Price liittyi yhtyeeseen Black Cat Bones, jossa hän otti yhtyeestä lähteneen ja Free-yhtyeen riveissä jo kuuluisuutta saavuttaneen Paul Kossoffin paikan. Price oli mukana Black Cat Bonesin ainoalla albumilla, loppuvuodesta 1969 ilmestyneellä ja arvostetulla, mutta kaupallisesta aspektista tarkasteltuna epäonnistuneella pitkäsoitolla Barbed Wire Sandwich. Black Cat Bonesin lopetettua toimintansa Price liittyi vuonna 1971 Lontoossa perustettuun Foghatiin. Hän oli mukana kyseisen yhtyeen kymmenellä vuosien 1972 ja 1980 välillä julkaistulla albumilla. Pitkälti Pricen slidekitaratyöskentelyn ansiosta Foghatista muodostui eräs 70-luvun suosituimmista brittiyhtyeistä Yhdysvalloissa. Pricen soitto pääsi toden teolla esiin esimerkiksi sellaisissa Foghatin kappaleissa kuin Drivin' Wheel, Stone Blue ja Slow Ride, joista viimeksi mainittu oli top 20-hitti vuonna 1976. Siltä erää viimeisen konserttinsa Foghatin riveissä Price soitti Philadelphia Spectrumilla 16. marraskuuta 1980. Hänen paikkansa Foghatissa otti Erik Cartwright. Price katosi musiikkibisneksestä melko tarkalleen kymmeneksi vuodeksi. Vuonna 1990 hän teki paluun Foghatin solistin Dave Peverettin kanssa. Foghat oli itse asiassa hajonnut muutama vuosi Pricen yhtyeestä lähdön jälkeen. Rumpali Roger Earl oli perustanut yhtyeen uudelleen ilman Peverettiä. Tämä pisti kasaan oman versionsa yhtyeestä, johon hän pyysi Pricea mukaan. Muutaman vuoden ajan Price vaikutti silloin tällöin Earlin yhtyeessä. Vuonna 1993 Price päätti osallistua täysipainoisesti yhtyeen reunioniin. Tällä kertaa mukana olivat kaikki neljä Foghatin originaalijäsentä. Syyskuussa 1994 Foghatilta ilmestyi uusi albumi Return of the Boogie Men. Vaikka se ei menestynyt yhtyeen 70-luvulla julkaisemien pitkäsoittojen veroisesti, Foghat aloitti Yhdysvalloissa ahkeran keikkailun ja loi maineen erinomaisena live-esiintyjänä. Vuonna 1998 yhtyeeltä ilmestyi albumi Road Cases. DVD Two Centuries of Boogie oli taltioitu Foghatin vuonna 1996 Daytonissa, Ohiossa soittamassa konsertissa. Price jätti Foghatin uudelleen vuonna 1999 sen jälkeen, kun solisti Dave Peverettillä oli todettu syöpä. Tällä kertaa Pricen paikan Foghatissa otti Bryan Bassett. 2000-luvun alussa Price aloitti soolouransa. Vuosina 2002 ja 2003 hän julkaisi albumit Open ja West Four. Hän konsertoi erityisesti bluesclubeissa ympäri Yhdysvaltoja ja osallistui seminaareihin ja työpajoihin. Price menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan Wiltonissa, New Hampshiressa. Pitkän uransa aikana hän työskenteli esimerkiksi Champion Jack Dupreen, Muddy Watersin, John Lee Hookerin ja Willie Dixonin kanssa.

torstai 25. marraskuuta 2021

Perjantain pohjat:Ike ja Tina Turnerin vuoden 1974 albumi

 Ike & Tina Turner:Sweet Rhode Island Red

 Lokakuussa 1974 United Artist Recordsin julkaisemana ilmestynyt Sweet Rhode Island Red on Ike & Tina Turnerin albumi, joka työstettiin puhtaasti kansainvälisille markkinoille. Australian albumilistalla mainittu pitkäsoitto saavutti sijan 41. Ike ja Tina Turnerin Bolic Sound -studiolla nauhoitettu pitkäsoitto koostui suurimmaksi osaksi Tina Turnerin käsialaa olevista kappaleista. Lisäksi albumilla on mukana kaksi Stevie Wonderin ohjelmistosta poimittua ja melkoisen tunnettua raitaa; kappaleet Living for the City ja Higher Ground. Sweet Rhode Island Redin nimikappale ilmestyi singleformaatissa jo helmikuussa 1974. Billboardin R&B-listalla sekä Saksassa se saavutti sijan 43., Italiassa sijan 17. ja oli Britannian singlelistalla parhaimmillaan sijalla 51. Toinen single Sexy Ida koostui kahdesta osasta. Sen ykkösosa edusti funkia kakkososan ollessa nopeatempoisempi. Ykkösosa saavutti sijan 29. Billboardin R&B-listalla ja sijan 65. Billboardin Hot 100 -listalla. Euroopassa mainittu kappale saavutti sijan 51. brittilistalla ja Italiassa sijan 35. Sexy Idan kakkososassa kitaristina kuullaan Marc Bolania. Hot 100-listalla kakkososa joutui tyytymään sijaan 85., mutta R&B-listalla se oli parhaimmillaan jopa yhdeksäntenä. Kumpikaan Sexy Idan osista ei ehtinyt mukaan Sweet Rhode Island Redin originaalille julkaisulle, mutta kylläkin albumista työstetyille uusintapainoksille. Vuonna 2012 BGO Records julkaisi Sweet Rhode Island Redin uudelleen cd-formaatissa albumin The Gospel According to Ike & Tina kanssa.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Torstain terävä:Definitiivinen teos 90-luvun jälkimmäisen puoliskon tv:n suositusta nuoriso-ohjelmasta

 Juuso Määttänen ja Joonas Hytönen:Jyrki 1995-2001 Nuoriso-ohjelman nousu ja tuho

Syksystä 1995 vuoden 2001 loppuun MTV3-kanavalla nähdystä nuoriso-ohjelmasta JYRKi muodostui sukupolvikokemus. Juuso Määttänen ja eräs ohjelman keskeisimmistä juontajista; Joonas Hytönen ovat työstäneet yli 400-sivuisen järkäleen, jossa ohjelman tiimoilta pyritään kääntämään viimeneinkin kivi. Ohjelman nimen keksimisestä kunnian itselleen saa muusikko ja näyttelijä Heikki Silvennoisen tuolloin kymmenvuotias tytär. Jyrkin alkuvaiheessa ohjelma sisälsi musiikin lisäksi myös runsaasti muuta ohjelmaa esimerkiksi urheiluun ja myös yhteiskuntaan liittyen. Melko nopeasti niin kutsuttu Anneli Tempakka- osasto jäi kuitenkin ohjelmasta pois ja JYRKi kunnostautui ensisijaisesti musiikkiohjelmana, jossa suurien nimien ohella tarjoutui esiintymistilaisuus myös huomattavalle joukolle nousevia kiinnostavia yhtyeitä ja artisteja. Jyrkin voi sanoa nostaneen suureen suosioon esimerkiksi Apulannan ja Rasmuksen. Ulkomaisista ohjelmassa vierailleista artisteista mainittakoon pikaisesti Alanis Morissette, joka esiintyi Jyrkissä jo loppuvuodesta 1995. Aivan oma lukunsa livelähetyksissä olivat livebiisien lisäksi eri yhtyeiden jäsenten haastatteluosuuksista koostuneet Jyrki I&I -lähetykset. Jyrki Hit Challengen voitto vaikutti keskeisesti teinityttöyhtye Tiktakin suosion räjähdysmäiseen kasvuun. Jyrkin esikuvana oli kanadalainen MuchMusic, jossa tuossa vaiheessa tulevat Jyrkin juontajat vierailivat useampaan otteeseen. Jyrkin historia käsitellään kirjassa kolmessa osassa. Niistä ensimmäisessä toimittajista keskeisimmäksi nousee ohjelman jo ensimmäisen vuoden jälkeen jättänyt, mutta varsin merkittävän uran luonut Katja Ståhl, toisessa Joonas Hytönen ja viimeisessä Molli-Olli Oikarinen. Teoksessa käsitellään suorastaan definitiivisesti Jyrkissä työskennelleiden luonteita ja heidän välejään töissä ja vapaalla. Erityisen keskeiseksi muodostuu Jyrkin perustajan ja vastaavan tuottajan Marko Kulmalan osuus. Osa Jyrkin toimittajista vaihtui suhteellisen nopeasti.  Ilona-yhtyeen kosketinsoittajana ja solistina 80-luvun loppupuolella vaikuttanut ja sittemmin pitkän uran radio- ja tv-toimittajana luonut Kata Laurikainen on esimerkki henkilöstä, jota puukotettiin Jyrkin taholta selkään. Hänelle  oli jo luvattu paikka Jyrkin toimittajana, mutta Laurikainen  ei lopulta tullut valituksi ohjelmaan. Jyrkiä 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla suhteellisen ahkerasti seuranneelle Määttäsen ja Hytösen kirjalla on tarjottavanaan melko paljon, mutta ohjelman tekijöiden henkilökohtaisten suhteiden runsaan käsittelyn sijaan teoksesta jää kaipaamaan siinä esiteltyä runsaammin anekdootteja ja sattumuksia nimenomaan varsinaisista tv-lähetyksistä ohjelmassa vierailleiden yhtyeiden ja artistien osalta.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Keskiviikon klassikko:The Blues Brothersin menestyksekäs esikoisalbumi

 The Blues Brothers:Briefcase Full of Blues

28. marraskuuta 1978 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Briefcase Full of Blues on The Blues Brothersin esikoisalbumi, joka on taltioitu Universal Amphitheatressa, Los Angelesissa syyskuun yhdeksäntenä samaisena vuonna pidetyssä konsertissa. The Blues Brothers esiintyi tuolloin koomikko Steve Martinin lämmittelijänä. Kappalemateriaaliltaan Briefcase Full of Blues sisältää blues ja soul-covereita, joiden aikajana ulottuu 50-luvusta 70-lukuun saakka. Tunnetuimpaan antiin Briefcase Full of Bluesilla lukeutuvat näkemykset Otis Reddingin I Can't Turn You Losesta, soulduo Sam & Daven Soul Manista sekä Joe Turnerin kappaleesta Flip Flop and Fly. Albumi kohosi Billboard 200 -listan kärkisijalle ja saavutti tuplaplatinaa. Blues Brothersin jäseniin lukeutuvan Dan Aykroydin mukaan albumi on myynyt kaikkiaan yli kolme ja puoli miljoonaa kappaletta. Niinpä se lukeutuukin kaikkien aikojen menestyneimpien blueslevyjen kastiin. Briefcase Full of Bluesilta poimittiin kaksi singleä. Rubber Biscuit saavutti Billboardin listalla sijan 37. ja Soul Man nousi jopa sijalle 14. Briefcase Full of Blues on omistettu blues, bluesrock ja blue eyed-soulsolistille ja biisintekijälle Curtis Salgadolle, joka antoi Blues Brothersin hahmoista inspiraation John Belushille.Blues Brothers Bandin tunnetuimpia jäseniä edustavat lisäksi esimerkiksi Booker T and the MG's yhtyeessä vaikuttaneet kitaristi Steve Cropper ja basisti Donald "Duck" Dunn.

maanantai 22. marraskuuta 2021

Tiistain tukeva:Ruotsalaissuosikin 70-luvun päätös

 Abba:Voulez-Vous

23. huhtikuuta 1979 ilmestynyt Voulez-Vous on Abban kuudes studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto sisälsi useita singlemenestyksiä, kuten Chiquitita, Does Your Mother Know sekä I Have a Dream. Tyylillisesti albumi edustaa ensisijaisesti tuossa vaiheessa varsin suosittua discomusiikkia. Voulez-Vous nousi listakärkeen useissa maissa ja Britanniassa albumi oli eräs julkaisuvuotensa viidestä suosituimmasta pitkäsoitosta. Abban tuotannossa Voulez-Vous on ensimmäinen Polar-studioilla Tukholmassa nauhoitettu albumi. Yhtyeen pitkäsoitoista ainoana Voulez-Vous sisältää lisäksi Ruotsin ulkopuolella tehtyjä nauhoituksia. Pitkäsoiton nimikappaleen instrumentaaliraita on nauhoitettu osittain Criteria-studioilla Miamissa. Albumin ensimmäinen cd-versio ilmestyi vuonna 1984. Digitaalisesti remasteroituna Voulez-Vous ilmestyi ensiksi vuosina 1997 ja 2001. Vuonna 2005 remasteroitu versio pääsi osaksi boxia The Complete Studio Recordings ja vuonna 2010 albumista julkaistiin niin kutsuttu Deluxe Edition. Albumin nauhoitukset osoittautuivat hankalisi. Ensimmäisinä valmistuivat kappaleet King Has Lost It's Crown ja Lovers (Live Little Longer). Lokakuussa 1978 valmistuivat Angeleyes ja If It Wasn't for the Nights. Voulez-Vousilla julkaistuista kappaleista Chiquitita nousi singleformaatissa listakärkeen useissa maissa, mutta Britanniassa sen nousun ykkössijalle esti Blondien Heart of Glass. Albumin nimikappaleen sekä Kisses of Firen Benny Andersson ja Björn Ulvaeus kirjoittivat Bahamalla. Albumin rockorientoituneimmasta kappaleesta Does Your Mother Know muodostui Abban ainoa Ulvaeuksen leadvokalisoima singlehitti. Yhdysvalloissa kyseisestä kappaleesta muodostui albumin suosituin singlebiisi. Maaliskuun lopussa 1979 nauhoitettiin Voulez-Vousille päätyneet kaksi viimeistä raitaa; As Good As New sekä I Have a Dream. Voulez Vous/Angeleyes julkaistiin kaksi a-puolta sisältäneenä singlenä Vasta elokuussa 1979 nauhoitettu ja samaisen vuoden lokakuussa julkaistu single Gimme Gimme Gimme (A Man After Midnight) pääsi mukaan Voulez-Vousista julkaistujen cd-versioiden bonuskappaleeksi. Voulez-Vous vastaanotti myönteisiä arvioita. Esimerkiksi AllMusiciin albumista kirjoittanut Bruce Eder antoi sille kolme ja puoli tähteä viidestä. Voulez-Vous nousi listakärkeen useissa Euroopan maissa. Britanniassa se aloitti suoraan ykköspaikalta ja piti sijoituksensa kuukauden ajan. Top teniin albumi nousi Kanadassa, Uudessa Seelannissa ja Australiassa. Yhdysvalloissa Voulez-Vousista muodostui Abban kolmas top 20:een kohonnut albumi ja sen paras listasijoitus oli 19.

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

Maanantain mainio:Yhdysvaltalaisyhtyeen soulcovereista koostuva albumi

 Huey Lewis & The News: Soulsville


18.lokakuuta 2010 Britanniassa ja muualla Euroopassa ja toinen marraskuuta 2010 Yhdysvalloissa ilmestynyt Soulsville oli Huey Lewis and The Newsin yhdeksäs studioalbumi ja samalla ensimmäinen sitten vuonna 2001 ilmestyneen pitkäsoiton Plan B. Soulsville koostuu coverversioista Stax Recordsin yhtyeiden ja artistien musiikista ja kyseessä oli yhtyeen managerin Bob Brownin idea. Huey Lewisin mukaan yleisö ei ollut kiinnostunut kuulemaan Huey Lewis and The Newsiltä omaa uutta tuotantoa. Niinpä yhtye päätti kaivaa Staxin tuotantoa pintaa syvemmältä ja valita covereikseen harvinaisempaa yhtiön julkaisemaa tuotantoa. Soulsvillella kuullaan The Newsin uutta kokoonpanoa, johon kuuluvat kitaristit Stef Burns ja Bil Hinds sekä baritonisaksofonisti Johnnie Bamont. The Newsin rivistön olivat tuossa vaiheessa jättäneet Chris Hayes ja Ron Stallings. Soulsville nauhoitettiin Ardent-studioilla Memphisissä, Tennesseessä alkuvuodesta 2010. Staxin originaaleihin ääni-insinööreihin lukeutunut Jim Gaines oli tehnyt yhtyeen kanssa yhteistyötä ennen Soulsvilleä jo Huey Lewis and the Newsin 80-luvun menestysalbumeilla Sports ja Fore. Soulsville saavutti yleisesti myönteisiä arvioita juuri harvinaisempien ja yhtyeelle mainiosti sopivien coverkappaleidensa ansiosta. Soulsvillen 14 raidasta tunnetuimpiin lukeutuvat näkemykset The Staple Singersin Respect Yourselfistä, joka on duetto Dorothy Combs Morrisonin kanssa sekä Solomon Burken originaalista ja melko tuoreeltaan The Rolling Stonesin versioimasta balladikappaleesta Cry to Me.

lauantai 20. marraskuuta 2021

Sunnuntain extra:Kanadalaisen kitaristivirtuoosin luotsaama rockyhtye

Mahogany Rush oli Montrealissa, Quebecissa vuonna 1970 perustettu ja kitaristi/solistinsa Frank Marinon johtama kanadalainen rockyhtye. Sen suosion huippukausi ajoittuu 70-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, jolloin yhtye julkaisi esimerkiksi albumit World Anthem vuonna 1977 sekä seuraavana vuonna ilmestyneen Frank Marino & Mahogany Rush Liven. Vuoden 1978 aikana yhtye esiintyi esimerkiksi California Jam II -festivaalilla. Mahogany Rushin soundia dominoi Frank Marinon kitarointi, jota on verrattu jopa Jimi Hendrixiin. Mahogany Rushin pitkäaikaiseen kokoonpanoon ovat Marinon lisäksi lukeutuneet basisti Paul Harwood sekä rumpali Jimmy Ayoub. Frankin veli Vince vaikutti yhtyeessä kakkoskitaristina. Frank on ollut ainoa Mahogany Rushin kaikissa kokoonpanoissa mukana ollut jäsen. 1970-luvun lopusta lähtien yhtye esiintyi  nimeä Frank Marino & Mahogany Rush käyttäen. Frank on kuvannut yhtyeensä soundia mikstuuraksi Grateful Deadista ja jazzista. Ajan mittaan Frank Marino & The Mahogany Rushin levy-yhtiöksi vaihtui suurempi ja taloudellisesti tuetumpi Columbia.  Suurimman radiohittinsä yhtye saavutti vuonna 1982 ilmestyneeltä albumiltaan Juggernaut poimitulla kappaleella Strange Dreams. Frank Marino & The Mahogany Rushin tuorein pitkäsoitto on elokuun ensimmäisenä 2000 Griffin Recordsin julkaisemana ilmestynyt Eye of the Storm. Vuonna 2021 Frank Marino on ilmoittanut vetäytyvänsä musiikin soittamisesta.

perjantai 19. marraskuuta 2021

Lauantain pitkä:Allmanin veljesten The Allman Brothers Bandia edeltänyt yhtye

 Hour Glass oli Los Angelesissa vuosien 1967-1968 aikana vaikuttanut rhythm and blues -yhtye, jonka jäsenistöön kuului kaksi tulevaa The Allman Brothers Bandin jäsentä, eli Duane ja Gregg Allman sekä kolme myöhemmin Muscle Shoalsin studiomuusikkoina vaikuttanutta soittajaa, eli Pete Carr, Johnny Sandlin ja Paul Hornsby. Yhtye syntyi alabamalaisen The Men-Itsin ja floridalaisen The Allman Joysin raunioille. Alkuvuodesta 1967 Hour Glass konsertoi kuukauden ajan St. Louisissa, Missourissa. Yhtye tapasi Nitty Gritty Dirt Bandin, jonka manageri Bill McEuen auttoi yhtyettä solmimaan levytyssopimuksen Liberty Recordsin kanssa. Muutettuaan Los Angelesiin Hour Glass soitti The Doorsin ja Buffalo Springfieldin kaltaisten yhtyeiden lämmittelijänä ja nauhoitti nimeään kantaneen esikoisalbuminsa. Se sisälsi soulmusiikkia, joka erosi tyylillisesti voimakkaasti yhtyeen Fillmore Westin ja Troubadourin kaltaisissa clubeissa soittamasta tuotannosta. Hour Glassin esikoisalbumin kappaleet olivat Jackson Brownen ja Jimmy Cradliffen valitsemia. Jälkimmäisen käsialaa ollut kappale Nothing But Tears julkaistiin Hour Glassin esikoissinglenä. Yhtyeen esikoisalbumi floppasi todennäköisesti siitä syystä, että se ei tyylillisesti edustanut sitä syvän etelän bluestyyliä, jonka esittäjänä yhtye tuli tunnetuksi konserteissaan. Covereiden lisäksi ohjelmistossa oli joitakin Gregg Allmanin käsialaa olleita originaalikappaleita. Hour Glass kamppaili basistiongelmien kanssa, mutta jatkoi sinnikkäästi eteenpäin ja nauhoitti toisen albuminsa Power of Love. Se sisälsi tyylillisesti yhtyeen ydinosaamista edustaneita kappaleita, joista osa oli Gregg Allmanin käsialaa. Silti myös yhtyeen kakkosalbumi floppasi kaupallisesta aspektista tarkasteltuna. Muscle Shoalsissa, Alabamassa Hour Glass nauhoitti FAME -studioilla nipun kappaleita, jotka osoittivat yhtyeen lopullisen potentiaalin. Liberty sanoi edelleen ei ja Hour Glass lopetti toimintansa. Allmanin veljekset jammailivat Jacksonvillessä 31:st of February -yhtyeen kanssa. Sen kokoonpanoon kuului esimerkiksi rumpali Butch Trucks. Muut palasivat Alabamaan ja työskentelivät Muscle Shoalsissa studiomuusikkoina. Kun 31:st of Februaryn levy-yhtiö hylkäsi yhtyeen tekemät demot, Gregg Allman palasi Los Angelesiin ja nauhoitti useita kappaleita studiomuusikoiden kanssa. Nimellä Gregg Allman & Hour Glass julkaistiin single DIVORCE, mutta muut kyseisistä nauhoituksista ilmestyivät vasta vuosikymmeniä myöhemmin Hour Glassin Libertylle työstämien nauhoitusten uusintapainosten bonuskappaleina. Duane Allman jatkoi työskentelyään Muscle Shoalsissa Hour Glass-yhtyetovereidensa kanssa. Hän tapasi rumpali J. Johanny "Jaimoe" Johansonin. Allman oli kiinnostunut musiikillisesta yhteistyöstä psykedeelistä rockia edustaneen Second Coming-yhtyeen basistin Berry Oakleyn kanssa. Allman ja Johanson siirtyivät Floridaan, missä ensiksi mainittu liittyi Oakleyn yhtyeeseen. Allman oli vakuuttunut Second Comingin kitaristin Dickey Bettsin soitosta ja halusi myös hänet mukaan uuteen yhtyeeseensä. 31:st Februaryn Buch Trucksin ja Gregg Allmanin täydennettyä yhtyeen kokoonpanon se ryhtyi toimimaan nimellä The Allman Brothers Band.

torstai 18. marraskuuta 2021

Perjantain pohjat:Hienoisesti hajanainen teos 80-luvun katu- ja clubikulttuurista

 Pete Europa:1984 Yön olennot & uusi aalto (SKS)

Elokuvaohjaaja, muusikko ja tapahtumajärjestäjä Petri Hakkarainen, alias Pete Europa kuvaa tuoreessa teoksessaan 1984 Yön olennot & uusi aalto 1980-luvun katu- ja clubikulttuuria runsaan aikalaishaastattelumateriaalin kera.Katukielellä kirjoitetussa teoksessa pääsevät ääneen esimerkiksi General Njassa, Diley Kolanen, jo edesmennyt Floyd Superstar sekä Måns Kullman. Teoksen eräänlaisena referenttinä on rockkirjallisuuden sijaan ollut Olavi Paavolaisen Synkkä yksinpuhelu. Kotimaisista aikakauden yhtyeistä teoksessa käsitellään runsaasti Pin Upsia, odostustenmukaisesti jossakin määrin Hanoi Rocksia, mutta jostain syystä ei Dry Nancy-musiikkivideota lukuun ottamatta Floydin ja Delayn yhtyeistä selkeästi keskeisintä, eli Nights of Iguanaa. Musiikillisesti teoksessa on erityisen kiehtovaa kotimaan The Jamin, eli levytyssaldoltaan ikävä kyllä varsin niukaksi jääneen Lola Ego-yhtyeen esiintuonti. Esimerkiksi Musta Paraati ja Shadowplay pääsevät  teoksessa esiin, mutta 80-luvun puolivälin jälkeen Helsingin rockskene oli siinä määrin rikas, että useampi keskeinen tekijä on teoksessa jäänyt myös huomiotta. Esimerkiksi Melroseen, Ballsiin ja Cliftersiin olisi  kirjassa toivonut viitattavan. Jarkko Jokelainen on toki työstänyt esimerkillisen Smack-biografiansa, mutta Pete Europan teoksessa Claudelta ja kumppaneilta huomioidaan ainoastaan Paint It Black ja Stepping Stone-kappaleista työstetyt musiikkivideot ja Backslidersilta ensisijaisesti yhtyeen ehkäpä suurimman hitin National Nightmare musiikkivideo. Todellisena kultahippuna on mainittava Kari Elovuoren käsialaa oleva luku Herrat Bowie, Pop ja Bolan Helsingin yössä, joka kuvaa kiehtovasti 24. huhtikuuta 1976 Messukeskuksessa olleen Bowien keikan, joka oli osa Station to Station-albumin tiimoilta tehtyä kiertuetta, jälkeistä iltaa. Teos on kirjoitettu kiehtovaan tyyliin, mutta sisältönsä osalta se koostuu suhteellisen lyhyistä essee-tyyppisistä katkelmista ja niinpä kokonaisuudesta muodostuu kiistattomista ansioistaan huolimatta hienoisesti hajanainen ja jopa aavistuksen linjaton.

keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Torstain terävä:Bon Jovin miljoonamenestysalbumin rootsvaikutteisempi singlehitti

Wanted Dead Or Alive on Bon Jovin kolmannella ja vuonna 1986 ilmestyneellä albumilla Slippery When Wet julkaistu kappale, joka ilmestyi seuraavana vuonna yhtyeen kolmantena mainitulta pitkäsoitolta poimittuna singlenä. Jon Bon Jovin ja Richie Samboran käsialaa ollut kappale nousi seitsemänneksi Billboardin Hot 100 -listalla ja sijalle 13. Mainstream Rock Tracks -listalla. Samalla Slippery When Wetistä tuli ensimmäinen glam metal/hardrockalbumi, jolta poimittiin kolme Billboardin listalla top teniin kohonnutta singleä. Vuoden 2001 liveversio Wanted Dead Or Alivesta julkaistiin Jovin livelevyltä One Wild Night 1985-2001 ja myös mainitusta versiosta työstettiin musiikkivideo. Vuonna 2003 Jovi nauhoitti Wanted Dead Or Alivesta uuden version albumilleen This Left Feels Right ja myös kyseisestä levytyksestä työstettiin musiikkivideo promootiokäyttöön. Wanted Dead Or Alivesta on muodostunut eräs Jovin tunnuskappaleista ja vuonna 2015 se saavutti nelinkertaista platinaa. Wanted Dead Or Alivessa Jon tuo esiin ihailuaan villin lännen samanaikaisesti rakastettuja ja vihattuja sankareita kohtaan. Inside the Actors Studiossa antamassaan haastattelussa Jon kertoi rockyhtyeen elämäntyylin muistuttavan lainsuojattomia. Bon Jovin esittäessä Wanted Dead Or Aliven helmikuussa 2008 Detroitissa Jon mainitsi kappaleen saaneen inspiraationsa Bob Segerin biisistä Turn the Page, jonka Jovi esitti konsertissaan Torontossa, Ontariossa heinäkuussa 2010. Kun kappale oli soitettu, Jon kertoi yleisölle kuunnelleensa Turn the Pagea keikkabussissa 80-luvun puolivälissä kiertueella keskilännessä. Hän mainitsi Richie Samboralle, että heidän tulisi kirjoittaa samantyyppinen kappale. Seuraavana vuonna kaksikko kirjoitti Wanted Dead Or Aliven. Kappaleen originaali mustavalkoinen musiikkivideo sisältää yhtyeen massiivisella, vuosien 1986-87 maailmankiertueella kuvattua materiaalia. Slippery When Wet-albumin Special Editionilla Jon ja Richie esittävät Wanted Dead Or Aliven akustisesti. Kyseisessä versiossa kaksikko laulaa leadiä vuorotellen toisessa ja viimeisessä säkeistössä. Mainitun version kitarasoolon Richie soittaa eräällä tavaramerkkikitaroistaan, kaksikaulaisella ja 12-kielisellä Ovation -kitaralla.

tiistai 16. marraskuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Kuusamon hardrockylpeyden paluualbumi

 Zero Nine:Freakshow

Vuonna 1996 Pokon julkaisemana ilmestynyt Freakshow on Kuusamon hardrockylpeyden, eli Zero Nine-yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Sen edeltäjä, yhtyeen historian raskaimman albumikokonaisuuden titteliä kunniakkaasti kantava Voodoo You oli ilmestynyt vuonna 1988, eli mainittujen albumien välillä oli ehtinyt vierähtää kahdeksan vuotta kestänyt levytystauko. Solisti Kepa Salmirinne on kohottanut Freakshown lukeutuvaksi keskeisimpien Zero Ninen albumien kastiin. Muutamia mainitun pitkäsoiton kappaleista, kuten Fool for Her Lovea ja I've Been Lookin' for Some Lovea yhtye oli soittanut keikoillaan jo 90-luvun alkuvuosina. Balladituotantonsa osalta Freakshowlla on tarjottavanaan kaksi kiistatonta klassikkokappaletta, eli biisit Love Hurts ja Angel, joista jälkimmäinen on eräs komeimmista suorituksista heavyslovarien saralla maassamme kautta aikojen. Varsin lähelle mainittua kaksikkoa laadullisesti sijoittuu myös I Can't Let Go.  Popmelodioita hyödyntävästä tuotannosta albumilta nousevat erityisen onnistuneesti esiin sen avaava nimikappale, puhaltimien veikeästi värittämä Freakshow sekä Rock This City, Pop This Town. Charmed Life on samainen kappale, joka on löydettävissä myös keskeisen yhdysvaltalaisen naishardrockyhtyeen Vixenin vuonna 1988 ilmestyneeltä ja nimeä kantavalta esikoisalbumilta. Coverosastosta Freakshow sisältää englanninkielisen näkemyksen Hectorin vuoden 1979 tuotantoa edustavasta hittikappaleesta Koko hela maailma nimellä My World Shakin'. Freakshown kappaleista ainoana Zero Ninen keikkasettiin on todella pitkäksi aikaa jäänyt Tango Del Dolor, jonka tyylilaji on heavykitaroinnista huolimatta otsikkosa mukainen. Myös aikaisemmin singleformaatissa ilmestyneessä Pretty Little Babyssa on kaivattavaa tartuntapintaa. Taustalaulajana Freakshowlla kuullaan muun muassa Zerojen nykyistä basistia Jarski Jaakkolaa. T. T. Oksalan ja sittemmin edesmenneen Nixu Nikulan tuottama Freakshow ylsi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle 35. ja listaviikkoja pitkäsoitolle kertyi kolme.

maanantai 15. marraskuuta 2021

Tiistain tukeva:Brittiläisen pubrockyhtyeen esikoisalbumi

 The Motors:The Motors I

Alun perin lokakuussa 1977 ilmestynyt The Motors I on brittiläisen rockyhtyeen The Motorsin esikoisalbumi. Singleformaatissa mainitulta pitkäsoitolta julkaistiin kappaleet Dancing the Night Away, Be What You Gotta Be sekä Cold Love. The Motors solmi levytyssopimuksen Virgin Recordsin kanssa 13. toukokuuta 1977. Tuossa vaiheessa yhtyeen kokoonpanon muodostivat solisti/kitaristi Nick Garvey, basisti/kosketinsoittaja/solisti Andrew McMaster, rumpali Ricky Slaughter ja kitaristi/solisti Rob Hendry. Viimeksi mainitun paikan yhtyeessä otti pian Bram Tchaikovsky. Kesäkuussa 1977 The Motorsin uusi kokoonpano aloitti keikkailunsa Heavy Metal Kidsin kanssa. Kiertueen päätyttyä The Motors aloitti esikoisalbuminsa nauhoitukset tuottaja Robert John "Mutt" Langen tuottamana. Esikoissingle Dancing the Night Away/Whiskey and Wine ilmestyi ennen pitkäsoittoa syyskuussa 1977. Se saavutti brittilistalla sijan 42., ja pysytteli listalla kuukauden. Albumilla kappaleesta julkaistiin pidennetty, 12-tuumainen versio. Muut pitkäsoitolta poimitut singlet, eli Be What You Gotta Be ja Cold Love eivät saavuttaneet listasijoitusta. The Motorsin esikoisalbumi nousi listalle 22. lokakuuta 1977. Sen paras listasijoitus oli 46., ja albumi pysytteli listalla neljän viikon ajan. Albumi menestyi paremmin Melody Makerin albumilistalla, jolla se saavutti sijan 30. The Motorsin cd-uudelleenjulkaisuista vastasi Blue Plate/Virgin maaliskuussa 1991 ja Captain Oi! Records vuonna 2006. Cd-versioihin sisältyi perusalbumin lisäksi neljä bonusbiisiä, niiden joukossa Dancing the Night Awayn singleversio sekä albumiversiota lyhyempi näkemys Cold Lovesta. Albumin Yhdysvaltain-painoksessa oli brittiversiosta eroava kansikuva. Yhtyekuva ja numero 1 oli poistettu ja The Motors-logosta tehty suurempi. Näin muodostui mielikuva, jonka mukaan  albumin nimi olisi ollut pelkkä The Motors The Motors I:n sijaan.

sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Maanantain mainio:Suomirockin instituution 80-luvun päätös

 Eppu Normaali:Imperiumin vastaisku

23. kesäkuuta 1988 Poko Rekordsin julkaisemana ilmestynyt Imperiumin vastaisku on Eppu Normaalin kymmenes studioalbumi ja samalla yhtyeen pitkäsoitoista viimeinen, jonka työstämisessä basisti Mikko "Vaari" Nevalainen oli mukana. Parhaimmillaan Imperiumin vastaisku oli Suomen albumilistan kärkisijalla juuri kesäkuussa 1988. Pitkäsoiton suosituimpia kappaleita ovat myös singleformaatissa ilmestyneet Afrikka, sarvikuonojen maa ja Näin kulutan aikaa. Niistä ensiksi mainittu nousi singlelistan kärkeen ja jälkimmäinen oli parhaimmillaan kymmenentenä. Molempien pikkulevyjen b-puolina ilmestyivät pitkäsoitolta löytymättömät kappaleet Viinaa tsat tsat tsaa sekä Niksulan väkeä, joista kumpikaan ei sijoitu Eppujen harvinaisten sinkkubiisien parhaimmistoon. Hiteistä puheen ollen, myös Linnunradan laidalla-kappaleesta on muodostunut eräs albumin suosituimmista, samoin kuin Pantse Syrjän vokalisoimasta juopottelucountrysta Baarikärpänen. Pitkäsoiton a-puolen päättää unohdettu helmi, viuluilla sävytetty ja harvinaislaatuisesti Juha Torvisen ja Martti Syrjän yhteistä sävellystuotantoa edustava Kalkkivivoilla. Albumin b-puolen avaavat Osa luonnollista karsintaa ja Samaan aikaan toisaalla sijoittuvat niin ikään lähelle klassikkotasoa. Tyylillisesti Imperiumin vastaisku oli selkeästi edeltäjäänsä, loppuvuodesta 1986 ilmestynyttä pitkäsoittoa Valkoinen kupla rivakampi ja joidenkin mielestä myös laadukkaampi albumi.

lauantai 13. marraskuuta 2021

Sunnuntain extra:Neljä ruusua tarjosi uutta ja iäkkäämpää

 Pandemian hieman hellitettyä tarjoutui tilaisuus todentaa Neljän ruusun mainioksi osoittautunut keikkakunto kotikapungissaan. Keikkapaikkana oli sattuneesta syystä Kerubin sijaan Kimmel. Setti käynnistyi klo 23 tuoretta tuotantoa edustavilla poiminnoilla Viimeinen valssi ja Seuraan sua. Myös niitä seurannut ja varsin laadukas Surutulitus lukeutuu suhteellisen uusiin iskusävelmiin. Vanhempia klassikoita edustivat ensiksi kylmiä väreitä nostattanut balladikaunokki Tie ajatuksiin Neljän ruusun vuonna 1992 ilmestyneeltä lopulliselta läpimurtoalbumilta Haloo sekä Elän vain kerran Karelia Expressiltä. Meidän maa on osoittautunut erääksi Mustia ruusuja-albumin kestävimmistä raidoista ja Seitsemän päivää selvinpäin oli setin ainoa selkeä bailuosastoa edustanut kappalevalinta. Tuoreemmista slovareista Muuttolinnut toimi seesteisyydessään mainiosti ja sitä seurasi vuoden 1992 megahitti Juppihippipunkkari.  Esirippu lukeutuu Ruusujen tuoreempien balladikappaleiden terävimpään kärkeen. Mainittu biisi avasi konsertin lyhyen akustisvoittoisen osuuden, jonka toisena kappaleena kuultiin setin iäkkäin biisivalinta, vuonna 1989 ilmestyneen ja liki pitäen erinomaisen Hyvää päivää -albumin upea avauskappale Anarkiaa. Älä luovuta, Mustia ruusuja -albumin nimikappale, Sähkökitara sekä slovarituotannon ässiin lukeutuva Sininen sunnuntai jatkoivat keikkaa melkoisen vakuuttavasti. Varsinaisen setin päättivät neljä iäkkäämpää kultaista koottua, eli rivakasti rokkaava Viikatemies diilaa Haloolta, Popmuseo, Valuvan taivaan liki pitäen majesteetillinen nimikappale sekä Poplaulajan vapaapäivä Pop-uskonnolta. Encorehin säästettiin aina yhtä upea Sun täytyy mennä Haloo-albumilta sekä Paikallinen paavi. Neljä ruusua tarjosi setissään onnistuneen mikstuuran uudempaa tuotantoaan, jota maustettiin tyylitajuisesti valituilla vanhemmilla klassikkokappaleilla nelikon uran varrelta. Ilkan, Koden, Laden ja Kämyn tähänastinen diskografia on jo varsin laaja ja hittiensä lisäksi myös useita muita kultahippuja sisältävä.


Neljä ruusua Kimmelissä 13. marraskuuta 2021.

perjantai 12. marraskuuta 2021

Lauantain pitkä:Neil Youngin lopullinen läpimurtoalbumi

Neil Young:After the Gold Rush

19. syyskuuta 1970 Reprise Recordsin julkaisemana ilmestynyt After the Gold Rush on Neil Youngin kolmas studioalbumi ja samalla yksi nistä useista arvostetuista pitkäsoitoista, joita folkrockkollektiivi Crosby, Stills, Nash and Youngin jäsenet julkaisivat vuonna 1970 listakärkeen nousseen yhteisen albuminsa Deja Vu lisäksi. After the Gold Rushin kappalemateriaali koostuu suurimmaksi osaksi folkista ja countrysta, mutta mukana on myös loppuunsa todellista kitaratulitusta säästävä rockkappale Southern Man. After the Gold Rushin kappaleet olivat omineet inspiraatiota Dean Stockwellin ja Herb Bermannin samannimisestä elokuvakäsikirjoituksesta, joka ei kuitenkaan konkretisoitunut. After the Gold Rush saavutti Billboardin albumilistalla parhaimmillaan kahdeksannen sijan. Pitkäsoitolta poimitut singlet Only Love Can Break Your Heart ja When You Dance I Can Really Love nousivat Billboardin singlelistalla sijoille 33. ja 93. Ilmestymisaikanaan After the Gold Rush saavutti ristiriitaisia arvioita, mutta sittemmin albumi on menestynyt mainiosti erilaisissa kaikkien aikojen paras levy -tyyppisissä äänestyksissä. After the Gold Rushin nauhoitukset käynnistyivät Youngin taustayhtyeen Crazy Horsen kanssa Sunset Sound -studioilla talvella 1970. Samoihin aikoihin ajoittui myös lyhyt kiertue, johon sisältyi muun muassa hyvän vastaanoton saavuttanut esiintyminen Steve Millerin ja Miles Davisin kanssa Fillmore Eastissa. Vaikka rytmikitaristi Danny Whitten oli jo huonossa kunnossa, Sunset Sound -studioilla tehdyistä nauhoituksista After the Gold Rush -pitkäsoitolle päätyivät I Believe in You ja Oh Lonesome Me. Suurin osa nauhoituksista tapahtui samaisen vuoden keväällä Youngin Topanga Canyonissa sijainneen kodin kellaristudiossa ja niihin ottivat osaa Crosby, Stills, Nash and Youngin basisti Greg Reeves, Crazy Horsen rumpali Ralph Molina ja pianistina oli Washington D.C:stä kotoisin olleen yhtyeen Grinin 18-vuotias musiikillinen ihmelapsi Nils Lofgren. Myöhemmin Lofgren saavutti menestystä oman yhtyeensä kanssa, soolourallaan ja lisäksi hänellä oli 25-vuotinen ura Bruce Springsteenin E-Street Bandin jäsenenä. Crazy Horsen jäsenten ja Reevesin lisäksi After the Gold Rushin kappaleista Only Love Can Break Your Heartilla kuultiin taustavokalistina Stephen Stillsiä.  Luettuaan Stockwellin ja Bermannin käsikirjoituksen lopulta valmistumattomaksi jääneeseen elokuvaan After the Gold Rush Young tiedusteli ensin mainitulta lupaa tuottaa elokuvan soundtrack. Youngin erityisesti mainittua elokuvaa varten kirjoittamiin kappaleisiin lukeutuivat After the Gold Rushin nimiraita sekä Cripple Creek Ferry. After the Gold Rushista tuoreeltaan laadituista arvioista erityisen myönteinen oli Robert Christgaun Village Voiceen kirjoittama. Jo vuonna 1975 Rolling Stone nimesi After the Gold Rushin mestariteokseksi. Sittemmin albumi on saavuttanut Youngin levytysuralla klassikon aseman. After the Gold Rushin menestys erilaisissa kaikkien aikojen paras levy-tyyppisissä äänestyksissä on ollut mainio. Vuonna 1998 musiikkilehti Q:n lukijat äänestivät albumin kaikkien aikojen 89:ksi parhaaksi. Rolling Stonen vuonna 2003 laatimalla kaikkien aikojen parhaiden albumien listalla After the Gold Rushin sijoitus oli 71 ja vuoden 2012 päivitetyllä listalla ainoastaan kolmea sijaa alempana. Bob Mersereausin vuonna 2007 ilmestyneessä teoksessa The Top 100 Canadian Albums After the Gold Rush sijoittui kolmanneksi. Vuonna 2003 New Musical Express nimesi After the Gold Rushin kaikkien aikojen 80:ksi parhaaksi albumiksi. Pitkäsoitto pääsi myös mukaan teokseen 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Colin Larkinin teoksen All Time Top 1000 Albums vuonna 2000 ilmestyneessä kolmannessa painoksessa After the Gold Rush saavutti sijan 62.

torstai 11. marraskuuta 2021

Perjantain pohjat:Keskeisen bluesartistin esikoisalbumi

Bonnie Raitt:Bonnie Raitt

Marraskuussa 1971 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Bonnie Raitt on samannimisen bluesartistin esikoisalbumi. Mainittu pitkäsoitto nauhoitettiin samaisen vuoden elokuussa Lake Minnetonkassa sijainneella saarella, jossa pidettiin kesäleiriä. Mainittu paikka valikoitui Raittin itärannikon folkskenessä vaikuttaneiden muusikkoystävien, John Koernerin ja  Dave Rayn suosittelemana. Esikoisalbuminsa kansiteksteissä Raitt mainitsee neljän pitkäsoiton kappaleista olevan nauhoitettu livenä spontaanin ja luonnollisen tunnelman aikaansaamiseksi. Bonnie Raittin esikoisalbumin yhdestätoista kappaleesta kaksi edustaa hänen omaa sävellystuotantoaan. Tunnetuimpia covereita pitkäsoitolla ovat Robert Johnsonin Walking Blues sekä Stephen Stillsin Bluebird. Vaikka Raittin esikoisalbumin myyntiluvut jäivät vielä suhteellisen vähäisiksi, pitkäsoitto sai kriitikoiden keskuudessa varsin myönteisen vastaanoton. Rolling Stoneen laaditun arvion mukaan kyseessä oli tavanomaisesta erottuva kokoelma kappaleita, joita esitti tavanomaisesta erottuva joukko muusikoita. Robert Cristgaun mukaan kyseessä oli kypsä ja svengaava repertuaari kappaleita vasta 21 vuoden ikään ehtineeltä artistilta.

keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Torstain terävä:Cliftersin viimeinen ensisijaisesti covereista koostuva albumi

 Clifters:Pirun kaunis nainen

Syksyllä 1992 ilmestynyt Pirun kaunis nainen on solisti/rytmikitaristi Jiri Nikkisen ja basisti/solisti Ari "Luri" Luokkalan luotsaaman Cliftersin ensimmäisen aktiivikauden viimeinen pitkäsoitto. Osa sen nauhoituksista oli tehty jo muutamaa vuotta aikaisemmin ja niissä rumpalina vaikutti Vesa Sytelä. Albumin tuoreemmat nauhoitukset ovat Sami Kuoppamäen rumpaloimia. Albumin nimikappale on näkemys Beach Boysin kirkkaimpiin klassikoihin lukeutuvasta God Only Knowsista. Suurimmalta esikuvalta, eli Fab Fourilta albumilla versioidaan Jirille jo ilmestymisvuonnaan 1969 tutuksi tulleelta Abbey Roadilta George Harrisonin käsialaa oleva Something nimellä Fiilis ja brittien peruskoplasta The Kinksiltä Til the End of the Day (Tuija tavallinen) sekä harvinaisempi Wonder Where Baby is Tonight (Tukkasolki). The Hollies-lainoja albumilla jatkaa Oi Lola, joka oli alun perin vuoden 1965 listaykkönen I'm Alive. The Monkeesin I'm a Believer, eli Demojeesus lukeutuu albumin iäkkäimpiin nauhoituksiin. Pitkäsoiton  terävintä kärkeä edustavat kaksi Simon and  Garfunkelin ohjemistosta poimittua coveria. The Only Living Boy in New York (Se paikka ruma on mut olkoon) ja America (Broidi) versioituvatkin varsin tyylitajuisesti. Shirley Ellisin Clapping Song (Hau hau laulu) edustaa albumin soulvaikutteisinta tuotantoa ja pitkäsoiton päättävä Electric Light Orchestran Can't Get It Out of My Headin versio, eli Kahta naista ei voi rakastaa on albumin ainoa alun perin 70-luvun tuotantoon lukeutuva kappale. Lisäksi mukana on yksi Jiri Nikkisen omaa tuotantoa edustava biisi, varsin onnistunut Doroteia. Alun perin albumille kaavailtiin runsaammin Nikkisen originaalituotantoa. Julkaistun levyn sisältö oli yllätys Nikkiselle itselleen ja seuraavana vuonna Clifters olikin siltä erää historiaa. Pirun kaunis nainen on joka tapauksessa Cliftersin tuotannon toiseksi onnistunein coveralbumi, joka laadukkuudessaan päihittää vaivattomasti vuonna 1990 ilmestyneen ja soulbiisejä kierrättäneen pitkäsoiton Humala on jumala.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Alice Cooperin kakkosalbumi

 Alice Cooper:Easy Action 

Maaliskuussa 1970 Straight Recordsin julkaisemana ilmestynyt Easy Action on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Alice Cooperin toinen studioalbumi, joka on poiminut nimensä eräästä West Side Storyn linesta. Kuten myös Alice Cooperin esikoislbumin Pretties for You tapauksessa, myöskään Easy Actionista ei vielä muodostunut menestystä kriitikoiden eikä ostavan yleisön keskuudessa. Singleformaatissa albumilta julkaistiin kappaleet Shoe Salesman ja Return of the Spiders. Rumpali Neal Smith on myöhemmin maininnut Easy Actionin tuottajana toimineen David Briggsin vihanneen sekä yhtyettä että sen soittamaa musiikkia. Alice Cooper ei ole milloinkaan esittänyt Easy Actionin kappaleita konserteissaan kolmannen albuminsa Love It to Death tiimoilta tekemänsä kiertueen jälkeen. Tuolloinkin ohjelmistossa mainitulta pitkäsoitolta kuultiin ainoastaan Return of the Spiders. Yhdysvalloissa Bizarre Records julkaisi Easy Actionista pienen varhaisen painoksen. Sen kansikuva ja levynumero olivat samat kuin Straight Recordsin julkaisussa. Vaikka Easy Actionia on Alice Cooperin tuotannossa kenties turhaan pidetty ylenkatsottuna albumina, sen kappaleista Mr. & Misdemeanor  ja Refrigerator Heaven pääsivät mukaan Cooperin myönteisen vastaanoton saavuttaneelle kokoelma-albumille The Life and Crimes of Alice Cooper. Tyylillisesti Easy Action on vielä kaukana siitä hardrockista, jonka edustajana Alice Cooper hieman myöhemmin tuli tunnetuksi. Albumin musiikilliset vaikutteet ovat popissa ja psykedeelisessä rockissa ja jonkinlaisista verrokeista käynevät esimerkiksi The Whon varhaistuotanto ja Jefferson Airplane. AllMusiciin albumista arvion kirjoittaneen Joe Viglionen mukaan Easy Action saattaisi olla täydellinen esimerkki varhaisesta Alice Cooperista. Seuraavalle albumilleen Love It to Death yhtye sai tuottajakseen Bob Ezrinin ja suoraviivaisemman soundin. Mainituilla eväillä syntyi muun muassa yhtyeen ensimmäinen suuri singlemenestys I'm Eighteen.

maanantai 8. marraskuuta 2021

Tiistain tukeva:Joni Mitchellin vuoden 1974 menestysalbumi

 Joni Mitchell:Court and Spark

Vuonna 1974 ilmestynyt Court and Spark on Joni Mitchellin kuudes studioalbumi. Mainitulla pitkäsoitolla artisti täydensi ensi kertaa folkiin pohjanneita sävellyksiään elementeillä popista ja jazzista. Jotkut ovat tulkinneet Court and Sparkin olevan konseptialbumi, jonka keskeisiin teemoihin lukeutuu Los Angeles ja Mitchellin kyvyttömyys lähteä kaupungista siitä huolimatta, että hänen suhtatumisensa sekä Los Angelesiin että sen asukkaisiin ei ole myönteistä. Musiikillisesti uusi lähestymistapa toimi ja Court and Spark vastaanotti kriitikoiden suitsutusta ja menestyi mainiosti myös kaupallisesti. Albumista muodostuikin tekijänsä ainoa listakärkeen kohonnut pitkäsoitto. Mitchellin esikoisalbumi oli maaliskuussa 1968 ilmestynyt Song for a Seagull, jota seurasi seuraavana vuonna Grammyn voittanut pitkäsoitto Clouds. 70-luvun alussa ilmestyneet Mitchellin pitkäsoitot Ladies of the Canyon, Blue sekä For the Roses olivat sekä arvostelu- että myyntimenestyksiä ja mainitut albumit olivat Mitchellin tuotannosta ensimmäiset, joilla hän vaikutti lisäksi tuottajan tehtävissä. Nauhoittaessaan ja tuottaessaan Court and Sparkia Mitchell teki tietoisen irtioton varhaisempaan folktyyliinsä. Taustalla mainitulla albumilla soitti kitaristi Larry Carltonin johtama taidokas muusikkojoukko nimeltä LA Express. Myöhemmin Mitchell konsertoi mainitun yhtyeen kanssa. Elokuussa 1974 nauhoitettiin joukko konsertteja, joista työstettiin myöhemmin ilmestynyt livealbumi Miles of Aisles. Court and Sparkin tuotannon terävintä kärkeä edustanevat sen neljä ensimmäistä raitaa. Nimikappaletta Court and Spark dominoivat piano ja Mitchellin melodinen vokalisointi. Kappale päättyy vahvoihin pianon bassonuotteihin, joita seuraa slidekitaran yksittäinen nuotti. Help Me on miellyttävä, musiikillisesti, lyriikaltaan ja melodialtaan vakava kappale, jolla Mitchell saavutti ainoan top teniin kohonneen singlensä. Kappaleen tekstissä löydetään tasapaino sitoutumisen ja vapauden välillä. Free Man in Paris on kirjoitettu tribuuttina Asylum Recordsin omistajalle David Geffenille. Kappale sisältää rumpali John Guerinin shuffle-beateja, Mitchellin akustista kitaraa ja vieraileva kitaristi Jose Feliciano lisää kappaleen väliosaan tyylillisesti Jerry Garciaa muistuttavia riffejä. All the People's Parties on lyhyt 12-kielisen akustisen kitaran ja laulumelodian hallitsema kappale. Se feidaantuu suoraan kauniiseen, mutta surulliseen  pianoballadiin Same Situation, jossa myös tremolo-kitaralla on oma keskeinen roolinsa. Car on a Hill on poppia ja funkia edustava kappale, jossa Mitchellin ääniala pääsee toden teolla oikeuksiinsa, ja joka sisältää myös avant garde-osuuden. Grammy-palkinnon voittanut Down to You sisältää varsin rikkaan sovituksen. Just Like This Train on vahva akustinen balladi, joka variaatiossaan tuo myönteisesti mieleen albumin alkuosan. Kappaleen lyriikoissa junaa ja asemaa käytetään allegorioina ihmissuhteille. Raised on Robbery on suora rockkappale, joka edustaa albumin tuotannosta  kenties selkeimmmin Mitchellin uutta tyyliä. Kitarasoolosta kappaleessa vastaa The Band -yhtyeen Robbie Robertson. Trouble Child edustaa pehmeää rockia ja trumpetisti Chuck Lindley lisää kappaleeseen elementtejä jazzista. Court and Spark päättyy coveriin Annie Rossin vuoden 1952 jazzkappaleesta Twisted, jossa taustavokalisteina kuullaan komediatiimiä Cheech & Chong. Court and Spark oli ehdolla neljän Grammyn vastaanottajaksi ja albumi saavutti lopulta kaksinkertaista platinaa. Mitchellin seuraavat onnistuneet albumit Hissing the Summer Lawns ja Hejira siirtyivät tyylillisesti lähemmäksi jazzrockia, mutta eivät menestyneet Court and Sparkin veroisesti.

sunnuntai 7. marraskuuta 2021

Maanantain mainio:Keskeisen 60-luvun lopun brittiyhtyeen neljäs single

 Fire Brigade on Roy Woodin kirjoittama ja hänen johtamansa The Move -yhtyeen levyttämä kappale, joka julkaistiin mainitun yhtyeen neljäntenä singlenä helmikuussa 1968. Brittilistalla Fire Brigade saavutti parhaimmillaan kolmannen sijan. The Fortunes levytti kappaleesta coverin, joka julkaistiin Yhdysvalloissa, mutta se ei saavuttanut listasijoitusta. Roy Woodin mukaan hän kirjoitti Fire Brigaden yhtenä iltana The Moven managerin Tony Secundan kerrottua yhtyeelle sen soittaman konsertin jälkeen buukanneensa studion seuraavaksi päiväksi ja yhtyeen piti nauhoittaa uusi single. Wood jätettiin työskentelemään yksin hotellihuoneessa, sillä  valmista singlenä julkaistavan veroista kappalemateriaalia ei tuossa vaiheessa ollut. Fire Brigaden riffi oli johdos Eddie Cochranin kappaleesta Something Else. Wood oli siinä määrin viehättynyt kyseisestä biisistä, että teki siihen viittauksia myös myöhäisemmässä tuotannossaan. Fire Brigaden nauhoitukset alkoivat 16. marraskuuta 1967 Olympic-studioilla Barnesissa, Lontoossa. Lokakuussa 2008 ilmestynyt The Moven tuotannosta kasattu neljän cd:n boxi Anthology 1966-1972 sisältää Fire Brigadesta sekä singleformaatissa ilmestyneen version että julkaisematta jääneen varhaisen version, jossa pianistina kuultiin Procol Harum-yhtyeen Matthew Fisheriä. Vuonna 1997 ilmestynyt kolmen cd:n boxi Movements:30th Anniversary Anthology sisältää niin ikään Fire Brigadesta eriävän version, josta puuttuvat taustalaulut, tamburiini sekä kappaleen alussa kuultava palosireenin ääni. Sex Pistolsin originaalibasisti Glen Matlockin mukaan Fire Brigaden kitara on inspiroinut voimakkaasti God Save the Queenin avausriffiä. Fire Brigade tarjosi lisäksi  inspiraatiota  Paul Stanleylle Kissin helmikuussa 1974 ilmestyneen esikoisalbumin kappaleeseen Firehouse.

lauantai 6. marraskuuta 2021

Sunnuntain extra:Keskeisen funkmetallin edustajan kolmas pitkäsoitto

 Living Colour:Stain

Maaliskuun toisena 1993 Epicin julkaisemana ilmestynyt Stain on yhdysvaltalaisen funkmetal-yhtyeen Living Colourin kolmas studioalbumi. Mainitulla pitkäsoitolla kuultiin originaalista eroavaa lineupia, sillä basistiksi oli tuossa vaiheessa vaihtunut Muzz Skillingsin paikan yhtyeessä ottanut Doug Wimbish. Tyylillisesti Stain-albumilla on tarjottavanaan edeltäjiään, vuosina 1989 ja 1991 ilmestyneitä pitkäsoittoja Vivid ja Time's Up raskaampaa soundia ja musiikillisesti albumi ammensi useista eri genreistä. Tekstiensä osalta Stainin lyriikoissa käsiteltiin entistä pessimistisempiä teemoja. Billboardin listalla Stain saavutti parhaimmillaan sijan 26. Musiikillisiin erimielisyyksiin vedoten Living Colour lopetti siltä erää toimintansa tammikuussa 1995. 90-luvun puolivälistä aina 2010-luvun alkuun Stain oli loppuunmyyty. Viimein marraskuussa 2013 Music on CD julkaisi albumin uudelleen. Se oli saatavilla myös MP3-formaatissa ja kesäkuussa 2018 Stainista julkaistiin rajoitettuna painoksena vihreä vinyyliversio. Pitkäsoiton kappaleista Leave It Alone oli ehdolla parhaan hardrockkappaleen Grammyn vastaanottajaksi ja Living Colourin repertuaarissa melko harvinaislaatuisesti balladeita edustava Nothingness saavutti Billboardin singlelistalla sijan 17. Mainitusta kappaleesta työstettiin lisäksi musiikkivideo.

perjantai 5. marraskuuta 2021

Lauantain pitkä:Kotimaisen rockin ikonin elämäkerta

 Katja Kettu:Ismo Alanko

Katja Ketun käsialaa oleva ja todella runsaaseen haastattelumateriaalin pohjautuva Ismo Alangon biografia on odotettu teos, joka vastaa suurimmaksi osaksi siihen kohdistettuihin odotuksiin. Teos käsittelee kiinnostavasti ja ansiokkaasti Alangon lapsuus- ja varhaisnuoruus-ajat. Esimerkiksi selloa soittaneen nuoren Ismon musiikillisiin selälleen lennättäjiin lukeutuivat rockin saralla muun muassa Alice Cooper, David Bowie, Deep Purple ja Jethro Tull sekä kotimaisista tekijöistä toki Hurriganes ja myös Juice Leskisen varhaistuotanto. Pelle Miljoona &N.U.S.:in konsertti Karjalantalolla keväällä 1978 oli Ismolle valaiseva ja melko pitkälti sen ansiosta hän kaivoi vanhat biisinsä esiin pöytälaatikosta. Jo ennen Hassisen Konetta Alanko teki musiikillista yhteistyötä kitaristi Reijo Heiskasen ja lyömäsoitintaiteilija Hannu "Poke" Porkan kanssa. Jälkimmäinen oli mukana progressiivista rockia edustaneessa ja Rockin SM-kilpailuissa suhteellisen hyvin menestyneessä Sight-yhtyeessä. Palattuaan töistä Ruotsista Alangon muusikkokumppaneiksi valikoituivat Joensuun parhaat soittajat, eli kitaristi Heiskanen, sekä rytmiryhmäksi Kinnusen veljekset Harri (rummut) sekä Jussi (basso, taustalaulu). Alkusyksystä 1980 ilmestynyt ja Eppu Normaalin Mikko "Pantse" Syrjän tuottama Hassisen Koneen esikoisalbumi Täältä tullaan Venäjä muodostui ansaitusti menestyksekkääksi. Sen kappaleista suosituimmaksi muodostui Rappiolla, mutta albumi sisältää myös useita muita kiistattomia klassikkobiisejä, kuten Kulkurin iltakalja, Reippaina käymme rekkain alle, Syöksylaskijoita kaikki tyynni sekä Viimeinen rock ennen aivokuolemaa. Ketun teoksessa Alangon levytystuotannon kappaleiden taustoitukset tarjoavat liki pitäen kirjan laadukkainta antia, mutta Täältä tullaan Venäjä-albumin tapauksessa kaksi viimeistä kappaletta, eli Syytön ja Viimeinen rock...jäävät jostakin syystä käsittelemättä. Keväällä 1981 ilmestynyt Hassisen Koneen toinen pitkäsoitto, edeltäjänsä tavoin Pantse Syrjän tuottama Rumat sävelet oli suuri arvostelu- ja myös myyntimenestys. Useat albumin teksteistä heijastivat Alangon ahdistusta ja tähteyden tuomia paineita. Musiikillisesti Rumat sävelet on edeltäjäänsä monipuolisempi albumi ja sen klassikkokappaleista mainittakoon pikaisesti Oikeus on voittanut taas, myös singleformaatissa ilmestynyt Jurot nuorisojulkkikset sekä Heiskasen upealla kitarasoololla kruunattu Tällä tiellä. Syksyllä 1981 Heiskanen jätti Hassisen Koneen. Hänen paikkansa otti Jukka Orma ja lisäksi Hassisen Koneen kokoonpanoa täydenettiin lyömäsoittaja Porkalla, Juice Leskisen eri kokoonpanoista tutuksi tulleella kosketinsoittaja Eero "Safka" Pekkosella ja saksofonisti Antti Sepolla. Kyseinen lineup levytti alkuvuodesta 1982 Hassisen Koneen viimeiseksi jääneen albumin Harsoinen teräs, jonka hittikappaleisiin lukeutuvat Levottomat jalat ja Julkinen eläin. Hassisen Kone lopetti toimintansa loppukesästä 1982. Psykoottista raivoa ensi alkuun edustaneen Sielun Veljet-yhtyeen muodostivat Alangon lisäksi kitaristi Orma, aikaisemmin Dave Lindholmin kanssa Rock N' Roll Bandissa, Pen Lee & Co:ssa sekä Pen Leessä soittanut rumpali Affe Forsman sekä basisti Jouko Hohko. Sielun Veljien dopingin käyttö paljastuu teoksessa voimakkaaksi, mutta etenkin albumitrilogia, jonka muodostavat L' mourha (1985), Kuka teki huorin (1986) sekä Suomi- Finland (1988) lukeutuu kotimaisen rockin merkkiteoksiin. Singleformaatissa keväällä 1987 ilmestyi Sielun Veljien tuotannon kenties kirkkain yksittäinen klassikkokappale Rakkaudesta. Ismon sooloura käynnistyi komeasti vuonna 1990 muun muassa klassikkotasoisen nimikappaleen sisältävällä albumilla Kun Suomi putos puusta. Alangon 90-luvun muihin merkkiteoksiin lukeutuvat etenkin vuosikymmenen puolivälissä ilmestynyt Taiteilijaelämää -albumi sekä vuonna 1998 julkaistu ja Ismo Alanko Säätiön kanssa työstetty, Suomen virallisen albumilistan kärkeen kohonnut pitkäsoitto Pulu. 2000-luvun alkupuolella julkaistuista Säätiö-albumeista vuonna 2002 ilmestynyt ja runsaasti jousia hyödyntänyt Hallanvaara oli varsin kunnianhimoinen pitkäsoitto kahta vuotta myöhemmin ilmestyneen albumin Minä ja pojat edustaessa onnistuneesti selkeästi rockorientoituneempaa ilmaisua. Alangon toistaiseksi tuorein albumi, vuonna 2019 ilmestynyt Minä halusin olla kuin Beethoven on osoittautunut erääksi hänen laadukkaimmista soolotöistään. Katja Ketun suururakan parasta antia tarjoavat ansiokkaat biisitaustoitukset. Yksityiselämäänsä Alanko ei Ketun teoksessa  ole juurikaan avannut ja ratkaisu osoittautuu toimivaksi. Ismo Alanko-biografia on suomalaisen rockin saralla todella kaivattu ja tarpeellinen teos.

torstai 4. marraskuuta 2021

Perjantain pohjat:Bryan Adamsin 80-luvun puolivälin klassikkohitti

 Summer of 69 on kanadalaisartisti Bryan Adamsin neljännelle albumilleen Reckless levyttämä kappale, jonka lyriikassa pohditaan sitä, pitäisikö asettua aloilleen vai ryhtyä rockariksi. Adams kirjoitti Summer of 69:n pitkäaikaisen biisintekokumppaninsa Jim Vallancen kanssa. Kappaleen tuotannosta vastasivat Adams sekä Bob Clearmountain. A&M Records julkaisi Summer of 69:n kesäkuussa 1985 Reckless-albumin neljäntenä singlenä. Sen b-puolina julkaistiin sekä Kids Wanna Rock että The Best Was Yet to Come. Kappaleista ensiksi mainittu on niin ikään Recklessiltä, mutta jälkimmäinen mainittua albumia Adamsin diskografiassa edeltäneeltä ja vuonna 1983 ilmestyneeltä pitkäsoitolta Cuts Like a Knife. Summer of 69 saavutti kriitikoiden taholta myönteisen vastaanoton. Kappaleesta työstetyssä ja Steve Baronin ohjaamassa musiikkivideossa Adams yhtyeineen nähdään useissa eri ympäristöissä, muun muassa juoksemassa karkuun poliisilta. Summer of 69 menestyi erilaisilla singlelistoilla ja kappaleen parhaat sijoitukset olivat Alankomaissa neljäntenä ja Yhdysvalloissa yhtä sijaa alempana. Kanadalaisartistien levyttämistä kappaleista Summer of 69 on striimatuin niistä kappaleista, jotka on alun perin julkaistu ennen digitaalisen downloadaamisen aikaa, eli noin vuotta 2005. Kanadan radiossa kyseessä on lisäksi eniten soitettu kanadalaisartistin kappale, joka on alun perin ilmestynyt ennen 90-luvun alkua.

keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Torstain terävä:T-Bonesien rhythm and blueseimman kauden upea päätös

 Honey B & T-Bones:Shake Your Shimmy

Vuonna 1992 nauhoitettu ja samaisen vuoden syksynä Sundancen julkaisemana ilmestynyt Shake Your Shimmy on melko puhtaana rytinäbluesryhmänä musiikillisen uransa aloittaneen Honey B. & T-Bonesin kuudes studioalbumi. Samalla kyseessä on yhtyeen tuotannossa viimeinen tyylillisesti rhythm and bluesista versova pitkäsoitto. Wake Up the Neighbours, pitkäsoiton ensimmäinen täyspitkä kappale, avaa Nils Henriksenin tuottaman albumin iskevästi ja rankastikin. Niin ikään Aija Puurtisen vokalisoima albumin nimikappale Shake Your Shimmy lienee sen tunnetuin, ja lähes klassikkotasoinen esitys. Kappale säilyttikin paikkansa T-Bonesien keikkaohjelmistossa varsin pitkään. Esa Kulonimi on solistina melko puhdaslinjaisessa bluesrevityksessä Down to the River. Casting My Spell sekä Bumble Bee edustavat albumin lainakappaleita ja vieläpä suhteellisen tunnettuja covereita. Aijan leadvokalisoimat Love's Gone ja etenkin Say No More sekä Big Cat edustavat rytinäbluesin saralla varsin inspiroitunutta tuotantoa ja mainituissa kappaleissa Kuloniemi pääsee sooloilemaan näytiksi. Aijan ja Esan duettona vokalisoima Wasted Valley edustaa jo teemansa vuoksi tummasävyisempää bluestuotantoa ja popsensibiliteettiä Shake Your Shimmyn raidoista on annosteltu voimakkaimmin Esan vokalisoimalle raidalle Alien Seafood Plate. The Drop, jossa Esa on niinikään solistina, tekee paluun tyylitajuiseen rhythm and bluesiin ja kappaleen kitarasoolossa Kuloniemi pääsee revittelemään sydämensä kyllyydestä. Shake Your Shimmy sisältää vokalisoitujen kappaleidensa lisäksi kaksi instrumentaalibiisiä. Niistä Big Ben on vajaan puolen minuutin intro, mutta albumin päättää lähes kaksi ja puoliminuuttinen näkemys Sibeliuksen Finlandiasta. Rootsista ammentavana levynä Shake Your Shimmy on hyvää laadukkaampi albumi ja samalla keskeinen dokumentti T-Bonesin rhythm and blueseimman kauden päättymisestä. Mainitun pitkäsoiton edeltäjä, vuonna 1990 ilmestynyt albumi On the Loose oli tyylikirjoltaan monipuolinen ja  parhaimmistonaan sillä oli tarjottavanaan Shadowmanin ja Mighty Visionin kaltaisia kultajyviä. Kaiken lisäksi kyseessä oli ensimmäinen tuoreeltaan ja täyshintaisena hankkimani T-Bonesin äänite.

tiistai 2. marraskuuta 2021

Keskiviikon klassikko:Sami Yaffan sooloalbumi ja valikoituja helmiä livenä

 Esikoissooloalbuminsa julkaissut ja  rockbasismin klassikoihin lukeutuva Sami Yaffa saapui soolokiertueensa loppuvaiheessa konsertoimaan myös Joensuun Kerubiin. Illan dramaturgiassa varsinainen setti sisälsi Yaffan esikoisalbumin The Innermost Journey to Your Outermost Mind  yksitoista kappaletta samassa järjestyksessä, kuin ne ovat albumilla. Todellisina kultahippuina setissä erottuivat Fortunate One, Down at St. Joe's sekä I Can't Stand It. Reggaevaikutteisemmasta tuotannosta parhaiten osui ja upposi  varsinaisen setin päättänyt Cancel the End of the World. Encoreissa kuultiin ensisijaisesti Samin varhaisempaa tuotantoa onnistuneina näkemyksinä. Hänen New York Dolls-kaudeltaan ylimääräisiin numeroihin sisällytettiin ensiksi Yaffan itsensä, David Johansenin sekä Steve Conten yhteistä sävellystuotantoa edustava Temptation to Exist. Keskeisistä esikuvista tehtiin kunniaa Johnny Thunders & The Heartbreakersille I Want to Be Loved -kappaleen versioinnin myötä. Hanoi Rocksin tuotannosta valinta kohdistui erääseen kyseisen yhtyeen kuluvana vuonna 40 vuoden ikään ehtineen esikoisalbumin Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks kirkkaimmista helmistä, eli Lost in the Cityyn, jota Sami ei omien sanojensa mukaan ole esittänyt keikkaillessaan Michael Monroen riveissä. Setti päättyi Samin debyyttilevytykseen, keväällä 1980 ilmestyneeseen Pelle Miljoona Oy:n ralliin Olen kaunis, jonka varhaisempi singleversio on erilainen, kuin klassikkoalbumilla Moottoritie on kuuma samaisen vuoden syksyllä ilmestynyt näkemys. Sami ja kumppanit nauttivat selkeästi esiintymisestään ja erinomaista työskentelyä koko keikan ajan tarjoilivat Yaffan itsensä lisäksi niin rumpali Janne Haavisto, kitaristi Linde Lindström kuin kosketinsoittaja Burton. Oli palkitsevaa päästä pandemia-ajan jälkeen todentamaan laadukas, energinen ja jopa elämänlaatua kohentava rockkeikka.


Sami Yaffa Kerubissa 29. lokakuuta 2021.

maanantai 1. marraskuuta 2021

Tiistain tukeva:Merkittävä countryartisti ja biisintekijä

 Kuudes marraskuuta 1941 syntynyt ja 17. toukokuuta 2016 edesmennyt Guy Clark oli yhdysvaltalainen folk- ja countryartisti ja biisintekijä. Uransa aikana hän julkaisi yli 20 albumia ja Clarkin tuotantoa edustavista kappaleista ovat levyttäneet coverversioitaan esimerkiksi Jerry Jeff Walker, Emmylou Harris, Steve Earle, Johnny Cash, Willie Nelson ja Chris Stapleton. Vuonna 2014 Clark voitti parhaan countryalbumin Grammyn pitkäsoitostaan My Favourite Picture of You. Clark syntyi Monahansissa, Teksasissa. Vuonna 1954 hänen perheensä muutti Rockportiin. Valmistuttuaan koulusta vuonna 1960 Clark vietti lähes vuosikymmenen Houstonissa osana kaupungin folk musiikki-revivalia. Lopulta Clark asettui vaimoineen Nashvilleen, missä hän vaikutti osaltaan Americana-musiikkigenren kehitykseen. L.A. Freewayn ja Desperados Waiting for a Trainin kaltaiset kappaleet auttoivat Clarkia rakentamaan uraansa ja niistä levyttivät covereita esimerkiksi Steve Earle ja Brian Joens. Clarkin edesmenon jälkeen häntä kuvattiin New York Timesissa  Teksasin trubaduurien kuninkaaksi.Clark toimi mentorina Steve Earlelle ja Rodney Crowelille. 70-luvulla Clarkin koti Nashvillessa oli avoin biisintekijöille ja muusikoille ja se pääsi mukaan Nashvillen lauluntekijäskeneä käsitelleeseen elokuvaan Heartworn Highways. Useat artistit ovat saavuttaneet listahittejä Clarkin kirjoittamilla kappaleilla. Sellaisiin lukeutuvat esimerkiksi Johnny Cash ja Bobby Bare. Ricky Skaggs saavutti vuonna 1982 ykköshitin kappaleella Heartbroke. Samaisen vuosikymmenen puolivälissä Vince Gill nousi top teniin näkemyksellään Clarkin kappaleesta Oklahoma Borderline. Kahta vuotta myöhemmin John Conleen tulkinta kappaleesta Carpenter kohosi niin ikään top teniin. Vuonna 1988 John Denver levytti Clarkin tuotannosta kappaleen Homegrown Tomatoes. Samana vuonna Asleep at the Wheel nousi listoille näkemyksellään kappaleesta Blowin' Like a Bandit. Clark on maininnut Townes Van Zandtin olleen keskeisin vaikuttaja hänen musiikin työstämisessään ja lähes jokaisella Clarkin albumilla onkin mukana vähintään yksi Van Zantin käsialaa oleva sävellys. Clark, Van Zandt ja Steve Earle nauhoittivat 90-luvun puolivälissä vuonna 2001 ilmestyneen livelevyn Together at the Bluebird Cafe. Clarkin vuonna 2006 ilmestynyt albumi Workbench Songs oli ehdolla kyseisen vuoden parhaan folk/Americana-albumin Grammyn vastaanottajaksi. Joulukuussa 2011 ilmestynyt tribuuttialbumi This One's for Him:A Tribute to Guy Clark. Vuoden 2012 Americana Music Honors & Awardsissa se voitti vuoden 2012 parhaan Americana-albumin palkinnon. Viimeinen Clarkin valmiiksi saama kappale oli Angaleena Presleyn kanssa kirjoitettu Cheer Up Little Darling ja se ilmestyi Presleyn vuonna 2017 ilmestyneellä albumilla Wrangled. Teksasilainen laulaja/lauluntekijä Aaron Watson työsti Clarkille vuonna 2019 tribuuttikappaleen Ghost of Guy Clark.