Perjantain pohjat:Hanoi Rocksin vuoden 1984 balladiklassikko

 Don't You Ever Leave Me on Andy McCoyn kirjoittama kappale, joka julkaistiin glamrockyhtye Hanoi Rocksin kolmantena ja samalla viimeisenä singlenä yhtyeen elokuussa 1984 ilmestyneeltä albumilta Two Steps from the Move. Kappale oli ilmestynyt nopeatempoisempana ja punkhenkisempänä versiona jo helmikuussa 1981 ilmestyneellä Hanoi Rocksin esikoisalbumilla Bangkok Shocks, Saigon Shakes, Hanoi Rocks. Andy McCoyn Soundille vuonna 1984 antaman haastattelun mukaan Two Steps from the Movella Don't You Ever Leave Me:stä julkaistu versio on sellainen, jonka kappaleen olisi jo alun perin kuulunut olla. Don't You Ever Leave Men 12-tuumaisella singlellä julkaistu versio eroaa albumilla ja seiskatuumaisella singleillä ilmestyneistä. Seiskatuumaisella ja albumiversiolla kappaleen englanninkielisestä puheosuudesta vastaa rumpali Razzle, mutta 12-tuumaisella versiolla Andy McCoy ja lisäksi englannin sijaan espanjaksi. Singlen b-puolella julkaistu ja uutta tuotantoa edustanut Oil and Gasoline ilmestyi lisäksi Underwater World-singlen ep-versiolla niin ikään vuonna 1984. Don't You Ever Leave Men 12-tuumaisella versiolla on lisäksi calypso-versio kappaleesta Malibu Beach. Se ilmestyi alun perin Venue-ep:llä vuonna 1982 ja mainitussa versiossa Nasty Suicide tuurasi basson varressa levytyksestä myöhästynyttä Sami Yaffaa. Huhtikuussa 1983 ilmestyneelle kolmannelle viralliselle studioalbumilleen Back to Mystery City Hanoi Rocks levytti Malibu Beach Nightmaresta varsin kulkevan rockversion.

Torstain terävä:Jazzrockyhtyeen huippusuosittu kakkosalbumi

Blood Sweat and Tears:BS&T

Vuonna 1968 ilmestynyt Blood Sweat and Tearsin nimeä kantanut yhtyeen kakkosalbumi osoittautui huomattavaksi menestykseksi. Se nousi Billboardin listakärkeen seitsemän viikon ajaksi ja sisälsi kolme viiden suosituimman joukkoon päässyttä singlebiisiä. Vuonna 1970 albumi vastaanotti vuoden albumin Grammyn ja yli neljän miljoonan kappaleen myynnillään mainittu pitkäsoitto on ansainnut nelinkertaista platinaa Yhdysvalloissa. Kanadassa BS&T:n kakkoslevy oli listakärjessä neljässä jaksossa kaikkiaan kahdeksan viikkoa RPM:n albumilistalla. Blood Sweat and Tearsin johtohahmona alkuvaiheessa toiminut Al Kooper ja kaksi muuta yhtyeen jäsentä; Randy Brecker ja Jerry Weiss olivat jättäneet yhtyeen sen debyyttialbumin A Child is a Father to the Man julkaisun jälkeen. Bobby Colomby ja Steve Katz etsivät yhtyeelleen uutta solistia ja heidän valintansa kohdistui David Clayton-Thomasiin. Yhtyeen kokoonpanoa laajennettiin samalla kolmella uudella jäsenellä, eli yhtye koostui yhdeksästä muusikosta. Levy-yhtiö Columbia valitsi BS&T:n uuden albumin tuottajaksi James William Guercion, joka työskenteli samaan aikaan myös uuden, niin ikään jazzrockia edustaneen yhtyeen Chicagon kanssa. Blood Sweat and Tearsin kakkosalbumia voi pitää yhtyeen debyyttilevyä poporientoituneempana ja useat pitkäsoiton kappaleista olivat yhtyeen ulkopuolisten tahojen sävellyksiä. Albumi nauhoitettiin New Yorkissa CBS:n studioilla. Siellä käytössä olivat Ampexin rakentamat 16-raiturit, jotka moninkertaistivat päällekkäisäänitysten ja miksausten mahdollisuudet tuolloin yleisesti käytössä olleisiin neliraitureihin ja kasiraitureihin verrattuna. Pitkäsoiton covereista mainittakoon näkemykset Billie Holidayn kappaleesta God Bless the Child, myös hitiksi muodostunut näkemys Laura Nyron käsialaa olevasta kappaleesta And When I Die sekä Traffic-yhtyeen kappaleesta Smiling Phases. Suuria hittejä olivat myös näkemys Brenda Hollowayn kappaleesta You Have Made Me So Very Happy sekä David Clayton-Thomasin käsialaa oleva Spinning Wheel, jonka Kirka versioi nimellä Pitkän tien pää. Albumin huippuhetkiin lukeutuu myös Steve Katzin käsialaa oleva tunnelmapala Sometimes in Winter. Vuonna 2000 ilmestyneellä albumin cd-uudelleenjulkaisulla bonusraitoina ovat Cafe Au Go-Gossa elokuussa 1968 taltioidut näkemykset More and Moresta sekä Smiling Phasesista.

Keskiviikon klassikko:The Whon vuoden 1975 merkkialbumi

 The Who:The Who by Numbers

Britanniassa kolmas lokakuuta 1975 Polydorin ja Yhdysvalloissa kolme päivää myöhemmin MCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt The Who by Numbers on The Whon seitsemäs studioalbumi. The Village Voicen kriitikkoäänestyksessä mainittu pitkäsoitto tuli valituksi ilmestymisvuotensa kymmenenneksi parhaaksi. The Who by Numbersin nauhoitusvaiheessa nauhalle tarttuivat kutakuinkin kaikki Pete Townshendin mainittua albumia varten kirjoittamat kappaleet. Hän ei ollut The Who by Numbersia työstettäessä biisintekijänä luovimmillaan. Kun edellisen albumin Quadrophenian tiimoilta tehty kiertue oli saatu päätökseen kesäkuussa 1974, The Who ei soittanut livekeikkoja yli vuoteen. Basisti John Entwistle soitti mainittuna aikana akustisia keikkoja ja yhtye kuvasi tupla-albumi Tommyyn pohjautuvaa elokuvaa. The Who by Numbersin nauhoitukset tapahtuivat Glyn Jonesin tuottamina huhti-kesäkuun 1975 välillä. Albumin ilmestyttyä sen tiimoilta tehtiin syksyyn 1976 kestänyt ja reilusta 70 konsertista koostunut kiertue. Keikkakontekstissa kuultiin silti ainoastaan The Who by Numbersin a-puolelle sijoitettuja kappaleita ja niistäkin keikkastandardiksi muodostui ainoastaan Squeeze Box. Imagine a Manin yhtye soitti livekontekstissa vasta toukokuussa 2019; lähes 44 vuotta kappaleen ilmestymisen jälkeen. The Who by Numbersin pelkistetty kansikuva on basisti John Entwistlen käsialaa. Brittilistalla albumi oli parhaimmillaan seitsemäntenä ja Billboardilla yhtä sijaa alempana. Singleformaatissa ilmestynyt Squeeze Box kohosi top 20:een Atlantin molemmin puolin. Albumin kappaleista John Entwistle nimesi Dreaming from Waistin lukeutuvaksi livenä soitettaviin suosikkikappaleisiinsa.  The Who by Numbers oli pitkäsoittona solisti Roger Daltreyn suosikki yhtyeensä tuotannosta. Vuonna 1996 The Who by Numbersista ilmestyi Jon Astleyn remiksaama ja perusalbumin lisäksi kolme Walesissä kesäkuussa 1976 taltioitua livebiisiä sisältänyt remasteroitu versio. Bonuskappaleista Squeeze Box ja Dreaming from the Waist edustavat The Who by Numbersin tuotantoa, mutta Behind Blue Eyes lukeutuu elokuussa 1971 ilmestyneen klassikkoalbumin Who's Next kirkkaimpiin merkkiteoksiin. Jouluaattona 2011 albumista ilmestyi Japanissa remasteroitu uusintapainos, jonka bonusbiisit olivat samat, kuin vuonna 1996 ilmestyneellä versiolla kansitaiteen vastatessa originaalia vuoden 1975 vinyyliversiota.

Tiistain tukeva:The Steve Miller Bandin vuoden 1977 merkkialbumi

 Steve Miller Band:Book of Dreams

Toukokuun kymmenentenä 1977 ilmestynyt Book of Dreams on Steve Miller Bandin kymmenes studioalbumi. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Japanissa mainitun pitkäsoiton julkaisijana oli Capitol Records ja Euroopassa Mercury Records. Singleformaatissa albumilta julkaistiin sen ilmestymisvuoden huhtikuussa, heinäkuussa ja lokakuussa singlet Jet Airliner, Jungle Love ja Swingtown, joista ensiksi mainittu muodostui menestyksekkäimmäksi. Itse Book of Dreams-pitkäsoitto kohosi top teniin neljässä maassa ja menestyi parhaiten Kanadassa, missä albumi nousi listakärkeen. Siitä on muodostunut eräs Steve Miller Bandin tuotannon menestyneimmistä pitkäsoitoista. Book of Dreamsin kappaleet nauhoitettiin CBS-studioilla San Franciscossa. Pohjaraidat nauhoitettiin samaan aikaan Book of Dreamsiä edeltäneen albumin Fly Like an Eagle pohjaraitojen kanssa. Tuottajana toimi yhtyeen johtohahmo Steve Miller, joka oli tuottanut yhtyeensä albumit vuodesta 1970 ilmestyneestä pitkäsoitosta Number 5 lähtien. Apulaistuottajana Book of Dreamsillä vaikutti John Palladino ja äänitysinsinöörinä Mike Fusado. Jim Gains vastasi nauhoitusten myöhäisemmästä miksauksesta Jim Gainsin kanssa ja masteroinnista huolehti Ken Perry. Book of Dreamsin kansitaide oli Alton Kelleyn ja Stanley Mousen käsialaa. Bay State Banneriin Boof of Dreamsistä laaditussa arviossa todettiin albumin edustavan Kalifornian soft-rockia, jonka mallisesimerkistä käy The Eagles. AllMusic antoi Book of Dreamsille arviossaan neljä tähteä viidestä mahdollisesta. Albumin todettiin lukeutuvan 70-luvun classic rock-tyylin parhaimmistoon ja samalla Millerin laadukkaimpien albumien kastiin. Samaisessa arviossa todetaan lisäksi, ettei Book of Dreams kuitenkaan ole ehdoton albumi Millerin tuotannon keskivertodiggareille, sillä albumin 12 kappaleesta seitsemän keskeistä sisältyy lisäksi Steve Miller Bandin kokoelma-albumille Greatest Hits 1974-78.

Maanantain mainio:Merkittävän brittiartistin tuorein albumi

Sam Brown:ReBoot

Britanniassa syyskuussa 2000 Mud Hut Recordsin ja Alankomaissa seuraavana vuonna Coast to Coastin julkaisemana ilmestynyt ReBoot on brittiläisen laulaja/lauluntekijän Sam Brownin viides studioalbumi. Ensi kertaa uransa aikana artisti vastasi itse osittain albuminsa tuotantopuolesta. Singleformaatissa ReBootilta julkaistiin kappale In Light of All That's Gone Before. Pianistina biisissä kuultiin Jools Hollandia ja singlellä oli lisäksi mukana kaksi muuta kappaletta; Brown Wood, Brown Water ja Rise Above. ReBootin tiimoilta Sam Brown teki kiertueen Britanniassa. Silti sekä itse pitkäsoitto että siltä poimittu single jäivät vähäiselle huomiolle. Vuonna 2020 Brown mainitsi itse pitävänsä ReBoot-pitkäsoitosta ja se teki hänestä tuotannollisten ideoidensa osalta aikaisempaa itsevarmemman. Music Week arvioi ReBootin tuoreeltaan ja mainitsi albumin tuovan edelleen esiin Brownin solistin kyvyt, mutta ajoittain kappalemateriaali ei ole hänen ääniainekselleen sopivinta mahdollista. Vokalisointinsa lisäksi Brown vastasi albumilla ajoittain uruista, koskettimista, pianosta, bassosta ja ohjelmoinnista. Albumilla soittaneista muusikoista tunnetuimpiin lukeutuu Christopher Holland.

Sunnuntain extra:Pitkän uran luoneen yhdysvaltalaislaulajattaren varhaistuotannon sisältävä kokoelma-albumi

 P. P. Arnold:The First Cut-The Immediate Anthology

Vuonna 2001 Sanctuary Recordsin julkaisemana ilmestynyt The First Cut-The Immediate Anthology on pitkän uran tehneen yhdysvaltalaislaulajattaren P. P. Arnoldin tuotannosta kasattu kokoelma-albumi. Se sisältää hänen molempien Immediate-yhtiölle työstämiennsä albumien; vuosina 1967 ja 1968 ilmestyneiden pitkäsoittojen First Lady on Immediate ja Kafunta kappaleet sekä alun perin singleformaatissa ilmestyneitä biisejä sekä muutamia harvinaisuuksia. The Small Facesiä kuullaan taustamuusikkoina kappaleessa (If You Think You're) Groovy, joka on mainitun bändin johtohahmojen Steve Marriottin ja Ronnie Lanen käsialaa. Sittemmin progeyhtye The Nicessa soittaneiden muusikoiden taustoittamat kappaleet Though It Hurts Me Badly, Am I Still Dreaming? ja Treat Me Like a Lady olivat Mick Jaggerin tuottamia. Arnoldin suurimmat singlemenestykset olivat cover Merilee Rushin levytyksenä niin ikään muistetusta Chip Taylorin sävellyksestä Angel of the Morning sekä Cat Stevensin sävellystuotantoa edustavasta kappaleesta The First Cut is the Deepest. Vuonna 1968 ilmestynyt Arnoldin kakkosalbumi Kafunta sisältää melko runsaasti tunnettuakin covertuotantoa; albumilla versioituvat Beach Boysin God Only Knows, Beatlesin Yesterday, Rolling Stonesin As Tears Go By sekä Bee Geesin to Love Somebody. Phil Spectorin, Gerry Goffinin ja Carole Kingin käsialaa olleen kappaleen Is This What I Get from Loving You originaaliversiosta oli vastannut The Ronettes.

Lauantain pitkä:Wishbone Ashin perustajajäsen ja paljon muuta

 Lokakuun ensimmäisenä 1947 syntynyt Martin Turner on brittibasisti, joka tunnetaan ensisijaisesti Wishbone Ash-yhtyeen perustajajäsenenä. Hän vaikutti Wishbone Ashin riveissä vuosien 1969 ja 1980 välisenä aikana. Turnerin rooli biisintekijänä ja yhtyeen luovana voimana muodostui merkittäväksi.Vuoden 1972 albumilla Argus Turnerin osuus myös solistina ja lyyrikkona oli keskeinen. Vuonna 1980 Wishbone Ashin muu lineup päätti hankkia yhtyeeseen uuden johtohahmon. Mainittu päätös sai Turnerin lähtemään yhtyeestä. Hänen paikkansa ottaneen John Wettonin varhaisempia yhtyeitä olivat King Crimson, Uriah Heep, Asia sekä Roxy Music. Lähdettyään Wishbone Ashista Turner loi uran äänilevytuottajana ja perusti lisäksi yhtyeen Wolfgang, joka tunnettiin lisäksi nimellä Martin Turner's Stolen Face. Yhtye nauhoitti uutta tuotantoa, joka julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 1996 ilmestyneellä albumilla Walking the Reeperbahn. Vuonna 1987 Wishbone Ashin originaali kvartettikokoonpano kokosi rivinsä ja Turner vaikutti lisäksi tuottajana sen albumeilla Nouvea Calls, Here to Hear ja Strange Affair. Hän konsertoi Wishbone Ashin riveissä ympäri maailmaa vuosien 1988 ja 1991 välillä. Turner sai lähteä Wishbone Ashista loppuvuodesta 1991. Hän on soittanut yhtyeen riveissä usein vielä myöhemmin, kuten vuosin 1995/1996 ajoittuneissa 25-vuotisjuhlallisuuksissa. Lisäksi Turner on miksannut ja remasteroinut useita Wishbone Ashin cd-formaatissa ilmestyneitä uudelleenjulkaisuja. Vuonna 2005 Turner perusti yhtyeen Ted Turner's Wishbone Ash, joka esitti tuotantoa Wishbone Ashin uran keskeisimmältä ajanjaksolta. New Live Dates Vol 1. ja Vol 2. ilmestyivät vuosina 2006 ja 2007. Molempien albumien työstämiseen osallistui niin ikään Wishbone Ashin originaalijäseniin lukeutunut Ted Turner. Vuonna 2008 ilmestynyt Argus:Through the Looking Glass oli uudelleen nauhoitettu versio Wishbone Ashin vuoden 1972 klassikkoalbumista. Life Begins Tour oli maaliskuussa 2010 Leicester Y Theatressa taltioitu tuplacd/dvd. Heinäkuussa 2012 Turner julkaisi kotisivullaan elämäkertansa  No Easy Road – My Life and Times With Wishbone Ash and Beyond. Vuonna 2015 Turnerilta ilmestyi uusi albumi Written in the Stars, jonka soundi muistuttaa 70-alkupuolen Wishbone Ashia. Vuonna 2024 Martin Turner esittää edelleen keskeistä Wishbone Ashin tuotantoa nimellä Martin Turner Ex Wishbone Ash. Yhtyeessä vaikuttavat lisäksi kitaristit Danny Willson ja Misha Nicolic sekä rumpalina Hughie Flintin poika Sonny Flint, joka liittyi yhtyeeseen kesäkuussa 2022. Wishbone Ashin uran alkuvaiheessa Turner soitti Rickenbacker 4001-bassoa. Yhtyeen kolmanteen albumiin ehdittäessä hänen bassokseen oli vaihtunut Gibson Thunderbird. Turnerin nykyisin soittaman Gibson Thunderbirdin hän hankki Mott the Hoople -yhtyeen Peter Overend Wattsilta.