maanantai 18. maaliskuuta 2024

Tiistain tukeva:Keskeisen teksasilaisen rhythm and blues-yhtyeen esikoisalbumi

 The Fabulous Thunderbirds:Girs Go Wild


29. lokakuuta 1979 Takoma Recordsin ja Chrysaliksen julkaisemana ilmestynyt Girls Go Wild on teksasilaisen rhythm and blues-yhtyeen The Fabulous Thunderbirdsin esikoisalbumi. Yhtyeen rytmiryhmän muodostivat tuossa vaihessa rumpali Mike Buck ja basisti Keith Ferguson. Yhtyeen tunnetuimmat jäsenet olivat kitaristi Jimmie Vaughan sekä solisti/huuliharpisti Kim Wilson.Soitannolliset tekstuurit olivat Vaughanille selvillä ja mainittu seikka tekee hänen kitaroinnistaan jo The Fabulous Thunderbirdsin esikoisalbumilla mainiota kuultavaa. Yhtyeen taidokkaasti valitsemat coverkappaleet erottivat sen myönteisesti edukseen useista muista alueen rytinäbluesyhtyeistä. The Fabulous Thunderbirdsin esikoisalbumin lainakappaleisiin lukeutuvat esimerkiksi Mercy Babyn Marked Deck, Jerry "Boogie" McCainin She's Tuff, Li'l Milet & The Creolen Rich Woman sekä ehkäpä tunnetuimpana Slim Harpon sävellysmateriaalia edustava ja melko hitaaseen perusbluesiin kallistuva Scratch My Back. Frankie Leen ja Frank Scottin käsialaa oleva Full Time Lover lukeutuu niin ikään albumin huippuhetkiin. The Fabulous Thunderbirdsin omaa tuotantoa edustavista kappaleista C-Boy's Blues edustaa koko yhtyeen yhteistyötä ja muut omat biisit, kuten Wait on Time, Pocket Rocket sekä Rock with Me, ovat Kim Wilsonin käsialaa. The Fabulous Thunderbirdsiä kuultiin housebändinä Clifford Antonen nimettömässä yökerhossa ja yhtye säesti kutakuinkin kaikkia mahdollisia Austiniin, Teksasiin konsertoimaan saapuneita bluesmuusikoita. Jotkin Girls Go Wildista julkaistut versiot sisältävät perusalbumin lisäksi kolme bonuskappaletta, joista Things I Forgot to Do on Kim Wilsonin ja Slim Harpon yhteistyötä. Vuonna 2000 Benchmark Recordings julkaisi The Fabulous Thunderbirdsin esikoisalbumin uudelleen. The Cleveland Scenen mukaan mainittu pitkäsoitto herätti bluesidggareiden keskuudessa vastaavanlaista innostusta kuin Paul Butterfield Bluesbandin ensimmäiset albumit yli vuosikymmentä aikaisemmin.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Maanantain mainio:The Lovin' Spoonfulin toinen top ten-hitti

 You Didn't Have to Be So Nice on yhdysvaltalaisen folkrockyhtyeen The Lovin' Spoonfulin tuotantoa edustava kappale, jonka kirjoitustyöstä vastasivat John Sebastian ja Steeve Boone. Kappale julkaistiin singleformaatissa marraskuussa 1965 ja pääsi lisäksi mukaan The Lovin' Spoonfulin seuraavan vuoden maaliskuussa ilmestyneelle toiselle albumille Daydream. You Didn't Have to Be So Nice oli The Lovin' Spoonfulin toinen Billboardilla top teniin kohonnut single, jonka paras listasijoitus oli juuri kymmenentenä tammikuussa 1966. Billboardin listalle kappale oli noussut 27. marraskuuta edellisenä vuonna. Boone oli saanut inspiraation You Didn't Have to Be So Niceen tapaamisestaan Nurit Wilden kanssa. Hän loi kappaleen melodiakuvion pianolla, mutta pyysi John Sebastiania auttamaan kappaleen viimeistelemisessä. You Didn't Have to Be So Nice oli ensimmäinen useista Boonen ja Sebastianin yhteistyötä edustavista The Lovin' Spoonfulin kappaleista. Jerry Yesterin kappaleeseen laatima laulusovitus inspiroi Brian Wilsonia kirjoittamaan The Beach Boysin vuoden 1966 tuotantoa edustavan klassikkokappaleen God Only Knows. Vaikka The Lovin' Spoonful lasketaan yleisesti lukeutuvaksi folkrockin edustajaksi, esimerkiksi musikologi James E. Peronen mukaan You Didn't Have to Be So Nice on esimerkki popmusiikista ja tyylillisesti se on lähempänä britti-invaasion yhtyeitä kuin useat muut The Lovin' Spoonfulin levytyksistä. Vastaavantyyppisiä lauluharmonioita hyödynsivät Beatles ja Beach Boys vuoden 1966 aikana ilmestyneillä klassikkoalbumeillaan Revolver ja Pet Sounds. Britanniassa You Didn't Have to Be Nice ei saavuttanut vielä listasijoitusta, mutta The Lovin' Spoonfulin seuraavan albumin nimikappale Daydream kohosi saarivaltakunnassa aina kakkoseksi ja The Lovin' Spoonful tekikin mainitun singlen tiimoilta Britanniassa kymmenen päivää kestäneen promootiokiertueen.

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Sunnuntain extra:Kotimaisen hardrockin klassikkoyhtyeen ensimmäinen kokoelma-albumi

 Peer Günt:Years on the Road


Vuonna 1989 Euros Recordsin julkaisemana ilmestynyt Years on the Road on Kouvolan pyörremyrskyn Peer Güntin ensimmäinen kokoelma-albumi. Se sisältää 12 klassista biisivalintaa kivikovan trion alun perin vuosien 1985-1988 välillä julkaisemasta tuotannosta. Maaliskuussa 1985 ilmestyneeltä legendaariselta yhtyeen nimeä kantavalta esikoisalbumilta mukana ovat ehkäpä kaksi kaikkein keskeisintä biisiä, eli albumin käynnistävä ja yhtyeen ideologian tiivistävä I Don't Wanna Be A Rock N' Roll Star sekä Güntin juna-aiheisista kappaleista ensimmäinen ja samalla kenties kaikkein onnistunein, eli Train Train. Vielä vuoden 1985 aikana ilmestyneeltä minilp:tä Through the Wall kokoelman valinnat kohdistuvat myös videobiisiksi päätyneeseen She Was Here for Rock N' Rolliin sekä balladikaunokki Losin' My Mindiin. Kesän korvalla 1986 ilmestyneeltä Güntin toiselta täyspitkältä ja samalla lopulliselta läpimurtolevyltä Backseat mukana ovat albumin itseoikeutettu raivoisa nimikappale, niin ikään Güntin todellisiin merkkiteoksiin ja hitteihin lukeutuva, sittemmin usein yhtyeen keikkojen starttibiisinä soitettu Bad Boys Are Here sekä niin ikään laadukasta kappalemateriaalia edustavat Let Her In ja Hole in the Door. Vuosi edeltäjänsä jälkeen ilmestyneeltä, ehkäpä kokonaisuutena Güntin suorinta tuotantoa edustavalta albumilta Good Girls Don't... kokoelmalle sisältyvät sille myös nimensä antanut yhtyeen slovarituotannon kirkkain klassikko, alun perin nimellä I Started Again tunnettu Years on the Road sekä myös albumin singlebiisiksi valikoitunut Bartender. Years on the Roadin ilmestymisvaiheessa Güntin tuorein pitkäsoitto oli jouluksi 1988 ilmestynyt ja aavistuksen edeltäjiään hienostuneempaa soundia edustanut albumi Fire Wire, jolta Years on the Roadille ovat valikoituneet rivakka sinkkubiisi Wake Me Up sekä kokoelman päätöskappale, sinisävyjä huokuva ja aidon puhutteleva Handful of Sand. Years on the Road tarjoaa tusinan suurimmaksi osaksi erinomaisesti aikaa kestäneitä Peer Günt-klassikkoita. Yhtyeen legendaarisimman kauden tuotannosta ainoana mainittu kokoelma ei ole päätynyt omiin kokoelmiini vinyylin ja cd:n lisäksi kasettiformaatissa. Years on the Roadin cd-versiosta löytyy sitä vastoin originaali vuoden 1989 painos.

perjantai 15. maaliskuuta 2024

Lauantain pitkä:Lynyrd Skynyrdin kitaristi ja perustajajäsen

 Neljäs joulukuuta 1951 syntynyt ja viides maaliskuuta 2023 edesmennyt Gary Robert Rossington oli yhdysvaltalaismuusikko, joka identifioituu ensisijaisesti Lynyrd Skynyrdin kitaristiksi ja perustajajäseneksi. Hän vaikutti mainitussa yhtyeessä kuolemaansa saakka. Niin ikään Skynyrdissä kitaroineen Allen Collinsin kanssa Rossington perusti Skynyrdin toiminnan loputtua yhtyeen Rossington Collins Band. Kuolemansa aikaan Rossington oli viimeinen Skynyrdin lineupissa vaikuttanut yhtyeen originaalijäsen. Jacksonvillessa, Floridassa syntynyt Rossington oli varhaisnuoruudessaan kiinnostunut pesäpallosta, mutta luopui suunnitelmistaan palloilun parissa kiinnostuttuaan musiikista kuultuaan teini-ikäisenä Rolling Stonesia. Rossingtonin kiinnostus pesäpalloiluun johti Lynyrd Skynyrdin ensimmäisen esiasteen syntymiseen kesän 1964 aikana. Hän tutustui niin ikään Jacksonvillestä kotoisin olleissa pesäpallojoukkueissa pelanneisiin Ronnie Van Zantiin ja Bob Burnsiin. Trio päätti jammailla yhdessä eräänä iltapäivänä sen jälkeen, kun Van Zantin heittämä pallo oli osunut Burnsiin. Kamat kasattiin Burnsin vanhempien kotitaloon ja työn alle otettiin Rolling Stonesin tuossa vaiheessa tuore hitti Time is On My Side. Vakuuttuneina kuulemastaan kolmikko päätti pistää bändin pystyyn. Kitaristi Allen Collins ja basisti Larry Junstrom täydensivät yhtyeen kokoonpanon ja se käytti aluksi nimeä Noble Five. Myöhemin yhtyeen nimeksi vaihtui One Percent ja vuodesta 1969 lähtien yhtye alkoi esiintyä nimellä Lynyrd Skynyrd. Kolme vuotta Rossingtonia iäkkäämpi Van Zant oli hänelle ja muille yhtyeen jäsenille eräänlainen isähahmo. Rossingtonin instrumenttivalinta oli vuoden 1959 Gibson Les Paul. Hän osti sen naiselta, jonka poikaystävä oli jättänyt tämän ja jättänyt jälkeensä myös kyseisen kitaran.   Skynyrdin keskeisestä tuotannosta Rossingtonia kuultiin soolokitaristina esimerkiksi kappaleissa Tuesday's Gone, Simple Man ja Free Birdin slidekitaratyöskentelyssä. Hän soitti myös useita muita Gibsonin kitaroita, kuten Gibson SG:itä. Rossingtonin useimmin käyttämät vahvistimet olivat Marshall ja Peavey. Rossington oli yksi niistä 20 matkustajasta, jotka selvisivät hengissä lähellä McCombia, Mississippiä tapahtuneessa lento-onnettomuudessa, joka vei Skynyrdin solistin Ronnie Van Zantin, kitaristi Steve Gainesin ja taustakuorossa laulaneen Cassie Gainesin henget. Vaikka Rossington toipui onnettomuudesta ja kykeni edelleen soittamaan, hän kehitti usean vuoden mittaisen huumeriippuvuuden. Siihen vaikutti osaltaan kipulääkitys, jota hän oli joutunut käyttämään lento-onnettomuuden jälkeen. Allen Collinsin kanssa Gary Rossington perusti vuonna 1980 Rossington Colllins Bandin. Yhtye julkaisi kaksi albumia, mutta lopetti toimintansa kaksi vuotta myöhemmin Collinsin vaimon Kathyn edesmenon jälkeen. Vaimonsa Dale Krantz-Rossingtonin kanssa Gary perusti The Rossington Bandin, joka julkaisi vuosina 1986 ja 1988 ilmestyneet pitkäsoitot. Lynyrd Skynyrdin reunion-kiertue ajoittui vuoteen 1987 ja siitä lähtien Rossington soitti jälleen mainitussa yhtyeessä kuolemaansa saakka. Basisti Larry Junstromin edesmentyä vuonna 2019 Rossingtonista tuli viimeinen henkiin jäänyt Skynyrdin originaalijäsen. Rossington sai sydänkohtauksen kahdeksas lokakuuta 2015. Heinäkuussa 2021 hänelle tehtiin sydänleikkaus. Rossington menehtyi kotonaan Miltonissa, Georgiassa viides maaliskuuta 2023 71 vuoden ikäisenä. Hänen kuolinsyytään ei ole mainittu.

torstai 14. maaliskuuta 2024

Perjantain pohjat:Eräs Twisted Sisterin klassikkohiteistä

 I Wanna Rock on sekä Dee Sniderin säveltämä että kirjoittama ja hänen yhtyeensä Twisted Sisterin levyttämä kappale, joka julkaistiin bändin suurimmaksi menestykseksi osoittautuneella albumilla, vuonna 1984 ilmestyneellä kolmannella pitkäsoitolla Stay Hungry. Cash Box kuvasi I Wanna Rockia harjoituksena hardrockista. Vaikka mainittu kappale ei varsinaisesti luo mitään uutta, sen mitä se tekee, se tekee hyvin. Billboardin mukaan I Wanna Rockilla Twisted Sister riisui stadionsoundinsa minimiin voimasoinnuilla ja sloganin tyyppisillä lyriikoilla. Vuonna 2009 VH1 nimesi I Wanna Rockin kaikkien aikojen 17:ksi parhaaksi hardrockkappaleeksi. I Wanna Rockista työstetyssä musiikkivideossa pääosassa nähdään edeltäjänsä We're Not Gonna Take Itin tavoin ensisijaisesti elokuvasta National Lampoon's Animal House muistettu näyttelijä Mark Metcalf. Billboardin Mainstream Rock-listalla I Wanna Rock saavutti sijan 35. Etelä-Afrikassa kappale oli parhaimmillaan kolmantena, Argentinassa neljäntenä ja Norjassa sijalla viisi.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Torstain terävä:Bostonin debyyttihitti

 More Than a Feeling on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Bostonin kappale, joka julkaistiin ensimmäisenä singlenä mainitun yhtyeen syyskuussa 1976 ilmestyneeltä debyytti - ja samalla nimikkoalbumilta b-puolellaan kappale Smokin'. Bostonin johtohahmo Tom Scholtz kirjoitti More Than a Feelingin täysin yksin. Single kohosi Billboardin Hot 100 -listalle 18. syyskuuta 1976 ja sen paras sijoitus oli viidentenä. More Than a Feelingistä on muodostunut classic rock-tyyppisten radiokanavien vakio-ohjelmistoa ja vuonna 2008 VH1 nimesi sen kaikkien aikojen 39:ksi parhaaksi hardrockkkappaleeksi. More Than a Feeling on päässyt Rock and Roll Hall of Famen 500:n rockia muokanneen kappaleen listalle ja Rolling Stonen laatimalla kaikkien aikojen 500:n parhaan kappaleen listalla More Than a Feelingin sijoitus on 212. Kappaleen kirjoitustyö vei Scholtzilta kaiken kaikkiaan viisi vuotta. Kappaleen lyriikat kertovat läheisen henkilön menettämisestä ja tavasta, jolla musiikki voi yhdistää henkilön menneisyyteen liittyviin muistoihin. More Than a Feeling ei sinänsä liity mihinkään tiettyyn tapahtumaan Scholtzin elämässä, mutta kappaleessa esiintyvä  Marianne on myös hänen serkkunsa nimi. More Than a Feeling on yksi niistä kuudesta ja samalla viidestä Bostonin esikoisalbumilla julkaistusta kappaleesta, joiden parissa Scholtz työskenteli vuosien 1968 ja 1975 välillä ennen Bostonin levytyssopimuksen solmimista. Bostonin kotisivun mukaan More Than a Feeling kertoo siitä voimasta, mikä vanhalla kappaleella voi olla ihmisen elämässä.

tiistai 12. maaliskuuta 2024

Keskiviikon klassikko:Eräs Iron Maidenin tuotannon ydinteoksista

 Hallowed Be Thy Name on Iron Maidenin vuonna 1982 ilmestyneen albumin The Number of the Beast päätöskappale. Yhtyeen perustajajäsenen, basisti Steve Harrisin käsialaa olevaa biisiä on pidetty eräänä kaikkien aikojen parhaista heavy metal-kappaleista ja myös eräänä Iron Maidenin tuotannon tunnuskappaleista. Hallowed Be Thy Name on ollut levytyksestään lähtien mukana lähes kaikkien Iron Maidenin kiertueiden settilistoissa. Ainoina poikkeuksina ovat olleet Maiden England-kiertue vuosina 2012-2014 ja Book of Souls-kiertueen jälkimmäinen osuus vuonna 2017. Hallowed Be Thy Name kertoo tarinan hirttämistä odottavasta vangista ja kappale sisältää Steve Harrisin filosofisimpiin lukeutuvia lyriikoita. Monet Iron Maidenin jäsenistä ovat sijoittaneet Hallowed Be Thy Namen yhtyeensä parhaiden kappaleiden joukkoon. Solisti Bruce Dickinsonin mukaan kappaleen esittäminen konserteissa on kuin elokuvan kertomista yleisölle. Hallowed Be Thy Name lukeutuu lisäksi Iron Maidenin tuotannon runsaimmin coveroituihin kappaleisiin. Siitä ovat levyttäneet versionsa esimerkiksi Dream Theater, Machine Head, Cradle of Filth sekä Iced Earth. Iron Maiden levytti Hallowed Be Thy Namen uudelleen Channel Fourin tv-sarjaan Live from the Abbey Road. Vuonna 2005 BBC Radio 1:a varten levytetty versio julkaistiin singlen The Reincarnation of Benjamin Breeg kakkosbiisinä. Hallowed Be Thy Namen otsikko on poimittu Isä meidän -rukouksesta.