Keskiviikon klassikko:Garagerockin henkilöitymä

Lukuisista 1960-luvun puoliväliin mennessä esiin nousseista, amerikkalaisista garagerockia edustaneista yhtyeistä washingtonilaista The Sonicsia voinee pitää tyylisuuntansa muotovaliona. Vaikka kollegoidensa tavoin myös sen ohjelmisto koostui ensisijaisesti covereista, edustivat yhtyeessä niin raaka vokalisointi, revittelevä saksofoni, rankka  kitarointi kuin vitaalinen rumputyöskentelykin omaa luokkaansa. The Sonicsin vuosien 1963-1966 tuotannolla oli oma merkittävä vaikutuksensa toistakymmentä vuotta myöhemmin läpimurtonsa tehneeseen punkrockiin. Kotikonnuillaan yhtye saavutti suoranaisen tähtistatuksen, mutta murtautuminen laajempaan tietoisuuteen kesti aikansa. The Sonicsin perusti vuonna 1960 kitaristi Larry Parypa, jolle kyseisen instrumentin esitteli hänen enonsa. Parypa sai kannustusta vanhemmiltaan, joilla molemmilla oli musiikillisia intressejä. The Sonics aloitti instrumentaaliyhtyeenä, jossa kitaristina vaikutti Larryn vanhempi veli Andy Parypa ja saksofonistina Parypan serkku Larry veljesten äidin huolehtiessa aika ajoin basistin tehtävästä. Ohjelmistossa oli rankkaa rhythm and bluesia ja kitarapainotteisia instrumentaaleja esimerkiksi Link Wrayn ja Duanne Eddyn tuotannosta. The Sonics pääsi konsertoimaan Tacoman nuorisoclubeihin esimerkiksi Paul Revere & The Raidersin ja The Wailersin tavoin. Yhtyeen vaihdellut kokoonpano vakiintui vuonna 1963, kun mukaan saatiin kolme aikaisemmin yhtyeessä nimeltä The Searchers vaikuttanutta muusikkoa. Kyseessä ei toki ollut samanniminen liverpoolilainen popyhtye, vaan myöhemmin Moby Grapessa kitaroineen Jerry Millerin luotsaama bändi. Searchersin rumpalista Bob Bennetistä, saksofonisti Rob Lindistä ja kosketinsoittaja Gerry Rosliesta tuli pysyviä The Sonicsin jäseniä. Larry Parypa jatkoi soolokitaristina Andyn siirtyessä basson varteen.

 Yhtye oli löytänyt unelmakokoonpanonsa. Bob Bennett oivalsi rumpujen todella olevan lyömäsoitin, Larryn kitaroinnista oli ajan myötä tullut entistä tarkempaa ja raivokkaampaa ja Roslien uskaltautuessa todella laulamaan hänen soundissaan oli vaikutteita Little Richardilta. The Sonicsista alkoi livekeikkojensa myötä muodostua ilmiö kotiseuduillaan Pacificin luoteisosissa. Vuonna 1964 Wailersin basisti Buck Ormsby vakuuttui The Sonicsin uudesta kokoonpanosta. Hän ryhtyi yhtyeen manageriksi ja kiinnitti sen pienelle paikalliselle levy-yhtiölle Etiquette Recordsille, jota hän oli itse mukana pyörittämässä.  Debyyttisinglekseen yhtye valitsi harvoihin omiin sävellyksiinsä lukeutuneen, tummasävyisen ja pahasta naisesta kertoneen kappaleen The Witch. Parypan kitarointi, Bennettin rumputyöskentely ja Roslien vokalisointi tarjosivat jotakin niin vitaalista, ettei yksikään luoteisosista kotoisin oleva yhtye ollut aikaisemmin kyennyt vangitsemaan nauhalle vastaavanlaista adrenaliinipurkausta. Singlen kakkospuolelle tuli raivoisa näkemys Little Richardin ikiklassikosta Keep on Knockin'. Single saavutti menestystä siinä määrin, että yhtye levytti b-puolelle mieluummin toisen originaalin, kuin maksoi rojalteja Little Richardille. Psycho-nimisen, ainakin edeltäjänsä veroisen rockräjähdyksen ansiosta Sonics saavutti kaksipuoleisen hitin. Vuonna 1965 The Sonics julkaisi debyyttitäyspitkänsä Here Are The Sonics!!! Covereiden runsaasta osuudesta huolimatta albumi tarjosi silkkaa dynamiittia ja oma osuutensa onnistuneeseen lopputulokseen oli myös ääniteknikko Kearney Bartonilla. Witchin ja Psychon paikallismenestyksen myötä Sonicsista muodostui ahkera ja suosittu live-esiintyjä ajankohdan huomioiden suurissakin keikkapaikoissa, joista mainittakoon Seattle Coliseum. Yhteiskeikkoja yhtye teki esimerkiksi The Beach Boysin ja The Shangri-Lasin kanssa.

 Vuonna 1966 ilmestyi edeltäneen albumin tavoin Bartonin kanssa yhteistyössä tehty kakkospitkäsoitto Sonics Boom. Se piti yllä kovaa tasoa ja sisälsi useampia paikallistasolla hitiksi nousseita originaaleja, eli Cinderella, Don't Be Afraid of the Dark ja Shot Down. Tässä vaiheessa Sonics oli saavuttanut paikallisen suosion osalta kaiken mahdollisen, mutta valtakunnallinen läpimurto takkuili vielä. Sonics solmi uuden sopimuksen toisen luoteisosassa vaikuttaneen yhtiön Jerden Recordsin kanssa. Sen jakelijana toimi ABC-Paramount Records laajemman huomion saavuttamiseksi. Jerdenin johtohahmo Jerry Dennon lähetti Sonicsit Los Angelesiin levyttämään kolmatta, vuonna 1967 ilmestynyttä pitkäsoittoaan Introducing The Sonics. Tuottaja Larry Levine oli tehnyt hienoa työtä Phil Spectorin kanssa, mutta ei saavuttanut Sonicsin kanssa työskennellessään sitä kaivattua raakaa soundia, joka oli tullut tutuksi Bartonin tuottamilta yhtyeen levyiltä. Sonicsin omat esitykset olivat toki edelleen vahvoja. Loppuvuodesta 1967 Sonics levytti Piccadilly Recordsille coverin Frank Zappan Anyway the Wind Blowsista. Siitä ei tullut kaivattua hittiä edes Uni Recordsin uudelleenjulkaisuna. Pian Bennett ja Roslie jättivät yhtyeen. Parypan veljekset ja Lind jatkoivat hetken mutta ei kestänyt kauan, kun Sonics tuli siltä erää tiensä päähän.

Sonics muistettiin edelleen paikallisten diggareiden keskuudessa ja vuonna 1972 yhtye teki paluukeikan Seattlessa. Etiquette julkaisi konsertista ep:n Live Fanz Only. Vuonna 1980 Roslie aloitti yhteistyön garagerockyhtye The Invadersin kanssa. The Sonics -nimeä käyttäen yhtye julkaisi albumin Sinderella, joka sisälsi Sonics-kappaleiden lisäksi covereita 60-luvun puolivälistä. Vaikka Roslie oli edelleen solistina vedossa, soitannollisesti ei enää tavoitettu entistä raakaa magiaa. Todellisten garagerockdiggareiden keskuudessa Sonicsilla oli joka tapauksessa merkittävä asema ja seuraavan vuosikymmenen alussa grungeyhtyeet Nirvana ja Mudhoney nimesivät Sonicsin yhdeksi vaikuttajistaan, samoin kuin myöhemmin The Hivesin ja White Stripesin kaltaiset yhtyeen perinteenvaalijat. Vuonna 2007 Sonics teki New Yorkissa paluukeikan osana vuosittaista Cavestomp garage rock n' roll festivalia. Originaalista kokoonpanosta mukana olivat Roslie, Lind ja Larry Parypa. Rytmiryhmän muodostivat rumpalina The Wailersin Ricky Lynn Johnson ja basistina The Daily Flashin Don Wilhelm. Kyseisen esiintymisen jälkeen Sonics on tehnyt joitakin clubi- ja festivaalikeikkoja Englannissa ja muualla Euroopassa. Bennett saapui uudemman kokoonpanon seuraksi lavalle vuonna 2008 kotikonnuilla Seattlessa. Seuraavana vuonna Wilhelm lähti yhtyeestä ja Freddie Dennisistä tuli Sonicsin uusi basisti. Vuonna 2010 Sonics meni pitkästä aikaa studioon tuottajanaan Jack Endino. Andy Parypa oli mukana albumin nimeltä 8 neljällä studiossa purkitetulla raidalla. Lisäksi mukana oli saman verran livemateriaalia. Sonicsin nykyisen kokoonpanon rumpalina vaikuttaa Dusty Watson. Uusi single Bad Betty on jo ilmestynyt ja uusi pitkäsoitto seuraa maaliskuussa.