Tiistain tukeva:Raakaa britti-invaasiota

Vuonna 1962 perustettu The Nashville Teens lukeutuu varhaisen britti-invaasion ja myös nk. brittiläisen beat boomin keskeisiin nimiin. Kyseisen statuksen yhtyeelle on suonut yksi klassikkotasoinen singlehitti, John Loudermilkin käsialaa oleva ja vuonna 1964 levytetty Tobacco Road. Kappaleesta muodostui menestys myös Yhdysvalloissa ja sen myötä Nashville Teens pääsi mukaan amerikkalaiseen elokuvaan Beach Ball, jonka esiintyjäkaartiin lukeutui myös The Supremes.  Aluksi kuudesta jäsenestä koostunut yhtye kasaantui Weybridgessä, Surreyssa vuonna 1962. Originaalin miehityksen muodostivat solistit Art Sharp ja Ray Philips, pianisti John Hawken, basisti Pete Shannon, kitaristi Michael Dunford ja rumpali Roger Groom. Alkuvaiheessaan yhtye soitti amerikkalaista rock n' rollia erottuen kuitenkin aikalaisistaan soittotyylinsä riehakkuudessa. Dunford ja Groom erosivat yhtyeestä ensimmäisinä vuonna 1963. Mainittakoon, että myöhemmin Dunford oli keskeisiä hahmoja progressiivista rockia ja folkia ansiokkaasti yhdistelleessä yhtyeessä Renessance ja hän oli lisäksi mukana Elkie Brooksiin ja Robert Palmeriin henkilöityvässä Vinegar Joessa. Uusiksi jäseniksi Nashville Teensiin tulivat John Allen ja Barry Jenkins. Kokoonpano laajeni vielä uudella solistilla Terry Crowlla yhtyeen pitempiaikaisella kiertueella Hampurissa, Länsi-Saksassa. Siellä se säesti keskeisimpiin varhaisiin rockin pioneereihin lukeutuvaa Jerry Lee Lewista ja lopputuloksena oli tyylisuuntansa tärkeimpiin konserttitaltiointeihin lukeutuva Jerry Lee Lewis Live at the Starclub. Hampurin visiitillä myös Bo Diddletä säestäneeseen Nashville Teensiin iski korvansa piakkoin Britannian keskeisimpiin levytuottajiin lukeutunut Mickie Most. Hän sainasi yhtyeen brittiläiselle Deccalle ja kesällä 1964 ilmestyneestä debyyttisinglestä Tobacco Road muodostui suuri menestys Atlantin molemmin puolin.

 Kappale oli saanut inspiraationsa Erskine Caldwellin vuoden 1932 novellista, josta oli tehty myös menestynyt näytelmäversio ja vähemmän suosittu elokuva. Brittiyhtye kuulosti esityksessään vakuuttavalta ja erityismaininnan levytyksessä ansaitsevat Hawkenin suoranainen pianohyökkäys ja rytmiryhmän kiitettävä tiukkuus. Tobacco Roadia seurannut single, edeltäjänsä tavoin Loudermilkin kirjoittama Google Eye nousi kotimaassaan top teniin, mutta ei ollut Yhdysvalloissa edeltäjänsä veroinen menestys. Nashville Teens soitti moitteettomasti boogiepoljentoista rockia tyyliään blues- ja folkvaikutteilla rikastaen. Se toimi myös useiden Britanniassa vierailleiden amerikkalaisten tähtisolistien säestysyhtyeenä. Yhtyeen solistit eivät kuitenkaan omanneet todella erottuvaa karismaa, eikä yhtye vastannut itse sävellysmateriaalistaan. Nashville Teensin vertailukohdaksi sopisi näin ollen esimerkiksi Downliner's Sect. Jo vuonna 1965 Nashville Teens joutui esimerkiksi Swinging Blue Jeansin tavoin konsertoimaan pienemmissä keikkapaikoissa. Kotimaassaan yhtye pääsi säestämään Chuck Berryn ja Carl Perkinsin kaltaisia rockin pioneereja. That's My Womanin kaltaisilla kappaleilla Nashville Teens laajensi repertuaariaan onnistuneesti soulin suuntaan ja vuonna 1968 yhtye coveroi raa'asti Dylanin All Over the Watchtowerin, mutta ansaittua menestystä ei enää siunaantunut. Barry Jenkins liittyi vuonna 1966 Animalsin myöhäiseen kokoonpanoon ja hänen edeltäjänsä Roger Groom palasi Nashville Teensiin. Ray Phillipsin johtamana yhtye jatkoi keikkailua Euroopassa vuoteen 1973 saakka. 80-luvun alkuun mennessä Nashville Teens oli saavuttanut uutta arvostusta britti-invaasion diggareiden keskuudessa jopa Amerikassa, missä Tobacco Road oli yhtyeen ainoa suuri menestys. Näihin aikoihin yhtye aloitti toimintansa uudelleen Ray Phillipsin ollessa ainoa originaali jäsen. Hänen vokalisoimanaan Nashville Teens keikkailee edelleen silloin tällöin. Keväällä 2000 Repertoire Records julkaisi hyväsoundisen ja kattavan cd-kokoelman Nashville Teensin keskeisestä tuotannosta. Yhtyeen jäsenistä Dunford menehtyi 20. marraskuuta 2012 Surreyssä, Britanniassa.