maanantai 6. maaliskuuta 2023

Tiistain tukeva:Manfred Mannin jälkimmäinen solisti ja paljon muuta

 Ensimmäinen maaliskuuta 1944 syntynyt Michael David d'Abo on brittiläinen laulaja ja lauluntekijä, joka muistetaan ensisijaisesti Manfred Mannin solistina vuodesta 1966 yhtyeen vuonna 1969 ajoittuneeseen hajoamiseen saakka. Tunnetuimmat d'Abon säveltämät kappaleet ovat Handbags and Gladrags ja Build Me Up Buttercup, joista jälkimmäinen oli hitti The Foundations-yhtyeen levytyksenä. Manfred Mannin riveissä d' Abo saavutti kuusi brittilistalla kahdenkymmenen suosituimman joukkoon yltänyttä singleä. Niistä Mighty Quinn nousi aina listakärkeen. Cambridgesta kotoisin olleen d' Abon ensisijaisena pyrkimyksenä oli opiskella teologiaa ja valmistua papiksi. Hänen opiskelemansa filosofia ja idealisminsa tuoda ihmisille hyvää mieltä eivät kuitenkaan osuneet yksiin ja d' Abosta tuli Rave-lehdessä marraskuussa 1966 julkaistun haastattelun mukaan täysin mielikuvitukseton. Hänen pääaineekseen vaihtui taloustiede, mutta d' Abo jätti Cambridgen ensiluokkaisen jazzkokoelman omistajana, mutta viimeistelemättä opintojaan. d' Abon musiikillinen ura alkoi hänen ollessaan vielä Harrow Schoolissa. Hänen yhtyeellään A Band of Angelsilla oli oma sarjakuvastrippinsä Britanniassa viikoittain ilmestyneessä musiikkilehdessä Fab 28. A Band of Angelsin ura ei lähtenyt toden teolla käyntiin. D' Abon mukaan yhtyeen jäsenet eivät tulleet erityisen hyvin toimeen keskenään ja sen aloittaessa toimintansa bändin imago oli jo vanhanaikainen. Jätettyään A Band of Angelsin d' Abo liittyi heinäkuussa 1966 Manfred Maniin yhtyeen jättäneen solistin Paul Jonesin tilalle. D' Abon ensimmäinen hitti Manfed Mannin riveissä oli Semi-Detached Suburban Mr James. Hänen ensimmäinen albuminsa yhtyeen kanssa oli As Is, jolta julkaistiin singleformaatissa Bob Dylan-cover Just Like A Woman. Chris Farlowen hittisingle Gladbags and Gladrags oli D'Abon kirjoittama ja tuottama. Mainitusta kappaleesta ovat coverversionsa levyttäneet lisäksi Rod Stewart ja Stereophonics ja se on päässyt tunnuskappaleeksi BBC:n tv-sarjaan The Office. Rod Stewartin Immediate Recordsille levyttämästä tuotannosta Little Miss Understood ja So Much to Say (So Little Time) olivat d' Abon kirjoittamia.Hänen vokalisoimistaan Manfred Mannin singleistä menestyivät lisäksi Ragamuffin Man, Ha Ha Said the Clown ja My Name is Jack. Ykköshitti Mighty Quinn, originaalinimeltään Quinn the Eskimo oli Bob Dylanin käsialaa. D' Abon Tony Macaulayn kanssa vuonna 1968 kirjoittama Build Me Up Buttercup oli The Foundationsin levytyksenä miljoonamenestys. Huhtikuuhun 1969 mennessä mainittua biisiä oli myyty yli neljä miljoonaa kappaletta, joista miljoona Yhdysvalloissa. Joulukuussa 1968 D' Abo esitti pääosaa Mermaid Theatressa, Blackfriarsissa, Lontoossa esitetyssä Gulliver Travelsissa. Jesus Christ Superstarin originaalissa nauhoituksessa d'Abolla oli Herodin rooli ja pieni rooli hänellä oli myös Evitan originaalinauhoituksessa. Vuonna 1970 D'Abo sävelsi ja esitti musiikin Peter Sellersin elokuvassa There's a Girl in My Soup. No One Was Savedissa Royal Court Theatre Schoolissa d'Abo esitti John Lennonin roolin. Vuonna 1976 D'Abo ja Dave Clark Fiven kosketinsoittajana vaikuttanut Mike Smith julkaisivat brittiläisellä CBS:llä yhteisen albumin Smith &D'Abo. Vuonna 1997 d'Abo oli esittelijänä BBC Bristolille työstetyssä ohjelmassa The Golden Years, jota lähetettiin sunnuntaisin  BBC Radio Gloucestershirella ja myöhemmin myös BBC Wiltshire Soundilla.   1990-luvun lopussa d'Abo oli myös mukana Geoff Leonardin kirjoittamassa ja Phil Wovelsin juontamassa ja tuottamassa dokumentissa The Mike d'Abo Story. Sitä lähettivät BBC Radio Bristol ja BBC Radio Gloucestershire. Vuosina 1986 ja 1987 d'Abo esitteli BBC Radio 2:lla useita eri ohjelmia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti