sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Maanantain mainio:Pink Floydin siirtymäkauden soundtrack-albumi

 Pink Floyd:Obscured by Clouds


Toinen kesäkuuta 1972 Harvestin ja Capitolin julkaisemana ilmestynyt Obscured by Clouds on brittiprogen keskeisimpiin edustajiin lukeutuvan Pink Floydin seitsemäs studioalbumi. Samalla mainittu pitkäsoitto on soundtrack Barbet Schroederin ohjaamaan ranskalaiseen elokuvaan La Vallee. Obscured by Clouds nauhoitettiin kahdessa eri pätkässä Ranskassa Pink Floydin keikkailun välillä ja albumi on yhtyeen itsenäisesti tuottama. Obscured by the Cloudsin kappaleita voi  pitää kestoltaan lyhyinä Pink Floydin varhaisempaan tuotantoon verrattuna. Albumilla hyödynnetään runsaasti akustista kitarointia ja ainoana singlenä pitkäsoitolta julkaistiin Free Four. Pink Floydin tuotannossa mainittua pitkäsoittoa pidetään välietappina ennen vuonna 1973 ilmestynyttä merkkialbumia Dark Side of the Moon, jonka työstämisen yhtye oli tuossa vaiheessa jo aloittanut. Obscured by the Clouds on saanut ristiriitaisen vastaanoton sekä diggareiden että kriitikoiden taholta. Britanniassa albumi nousi kuudenneksi ja Yhdysvalloissa sijalle 46. Jotkut kriitikot ovat löytäneet albumin kappaleista yhtäläisyyksiä Pink Floydin myöhäisempään tuotantoon. Albumin nimikappaletta sekä biisiä When You're In soitettiin keikoilla vuosien 1972 ja 1973 kiertueilla. Burning Bridges oli kosketinsoittaja Richard Wrightin säveltämä ja basisti Rodger Watersin sanoittama. Wot's...Uh the Deal? on suoraviivainen akustinen kappale, jota Pink Floyd ei esittänyt koskaan konserteissaan. Sitä vastoin kappale oli mukana David Gilmourin soolokiertueella vuonna 2006 ja eräs versio sisältyy seuraavana vuonna ilmestyneelle dvd:lle Remember the Night sekä  vuonna 2008 julkaistun livealbumin Live in Gdansk vinyyliversiolle. Childhood's End oli viimeinen Pink Floydin kappale, joka sisälsi Dave Gilmourin käsialaa olleen tekstin ennen vuonna 1987 ilmestynyttä albumia A Momentary Lapse of Reason. Kappaletta esitettiin muutaman kerran livenä loppuvuodesta 1972 ja seuraavan vuoden alussa. Kappaleen avaavaa rumpuosuutta kierrätettiin Dark Side of the Moonin kappaleessa Time. Singlekappale Free Four saavutti merkittävää radiosoittoa Yhdysvalloissa ensimmäisenä Pink Floydin kappaleena See Emily Playn jälkeen. Yhtyeen jäsenet aavistivat kappaleen potentiaalin AM-radiossa ja siksi se julkaistiin singleformaatissa. Saucerful of Secretsillä ilmestyneen Corporal Fleggin jälkeen kyseessä on toinen kappale Pink Floydin repertuaarissa, jonka lyriikassa viitataan Roger Watersin isän menehtymiseen toisessa maailmansodassa.  Stay on Richard Wrightin kirjoittama ja vokalisoima kappale, jonka lyriikat ovat Watersin käsialaa.  Obscured by Clouds nousi listakärkeen Ranskassa. Ensimmäinen cd-versio albumista ilmestyi vuonna 1986 ja remasteroitu cd kymmentä vuotta myöhemmin. Vuonna 2016 albumi remiksattiin boxia The Early Years varten ja seuraavana vuonna remiksattu versio ilmestyi yksittäisenä cd:nä. Pink Floydin jäsenistä Nick Mason on nimennyt Obscured by Cloudsin lukeutuvaksi suosikkialbumeihinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti