sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Maanantain mainio:Eräs kaikkien aikojen suosituimmista esikoisalbumeista

 Boston:Boston


25. elokuuta 1976 Epic Recordsin julkaisemana ilmestynyt ja Tom Scholtzin ja John Boylanin tuottama Boston on samannimisen yhtyeen esikoisalbumi. Scholtz on multi-instrumentalisti ja insinööri, joka on vaikuttanut Bostonin musiikkiskenessä 1960-luvun lopusta lähtien. Solisti Brad Delpin kanssa hän alkoi kirjoittaa kappaleita ja nauhoittaa demoja kotistudiossaan vastaanottaen levy-yhtiöiltä kielteisiä kommentteja. CBS:n omistama Epic vakuuttui kuitenkin yhtyeen demosta ja kiinnitti Bostonin vuonna 1975. Levy-yhtiö toivoi yhtyeen nauhoittavan esikoisalbuminsa Los Angelesissa. Yhtye huijasikin yhtiötään saaden sen uskomaan, että nauhoitukset tapahtuivat länsirannikolla, kun ne tosi asiassa toteutettiin Scholtzin Massachusettsissa sijainneessa kotistudiossa. Bostonin esikoisalbumi sisältää yhtyeen demonauhalla julkaistut kappaleet uusina nauhoituksina. Ajallisesti ne olivat jo usean vuoden takaa. Albumin tyyliin viitattiin niin kutsuttuna Boston-soundina ja siihen olivat vaikuttaneet Scholtzin viehtymys klassiseen musiikkiin, melodiset koukut sekä The Kinksin ja The Yardbirdsin kaltaisten raaempien 1960-luvun britti-invaasiota edustaneiden yhtyeiden musiikki. Lisäksi Scholtz kehitti kotistudiossaan useita analogisia sähköisiä efektejä. Hän vastasi suurimmasta osasta instrumenteista Bostonin esikoisalbumilla. Scholzin ja Delpin lisäksi muihin pitkäsoitolla soittaneisiin muusikoihin lukeutuivat rumpalit Jim Masdea ja Sib Hashian, kitaristi Barry Gordreau ja basisti Fran Sheehan. Masdeaa lukuun ottamatta mainituista soittajista tuli Boston-yhtyeen täysaikaisia jäseniä. Ilmestyessään elokuussa 1976 Bostonin esikoisalbumista tuli omana aikanaan parhaiten myynyt esikoisalbumi Yhdysvalloissa ja se vastaanotti saavutuksestaan RIAA Century Awardin.  Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistut kappaleet More Than a Feeling, Peace of Mind ja Foreplay/Long Time saavuttivat merkittävää radiosoitoa FM ja AM-radioasemilla. Koko albumia on soitettu runsaasti classic rock-tyyppisillä radiokanavilla. Siitä on muodostunut eräs 70-luvun rockin virstanpylväistä ja albumi on päässyt lukuisille keskeisistä levyistä laadituille listoille. Yhdysvalloissa Bostonin esikoisalbumia on myyty ainakin 17 miljoonaa kappaletta ja maailmanlaajuisesti vähintään 20 miljoonaa kappaletta. Bostonin debyytistä onkin muodostunut eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä debyyttilevyistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti