tiistai 7. maaliskuuta 2023

Keskiviikon klassikko:Patti Smith Groupin vuoden 1978 menestysalbumi

 Patti Smith Group:Easter


Maaliskuussa 1978 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt Easter on Patti Smith Groupin kolmas albumi. Jimmy Iovinen tuottamaa pitkäsoittoa on pidetty yhtyeen kaupallisena läpimurtona. Se sisältää muun muassa Smithin ja Bruce Springsteenin yhteistyötä edustavan kappaleen Because the Night, joka nousi Billboardin Hot 100-listalla kolmanneksitoista ja brittilistalla aina viidenneksi. Kyseessä on Smithin ensimmäinen albumi, jonka hän työsti edellisen pitkäsoittonsa Radio Ethiopian tiimoilta tekemällään kiertueella tapahtuneen loukkaantumisen jälkeen. Easteria on pidetty Smithin tuotannon helpoimmin lähestyttävänä albumina. Tyylillisesti se on Smithin diskografian kahta edellistä pitkäsoittoa monipuolisempi kokonaisuus, joka sisältää toki klassista rockia (Rock N' Roll Nigger, 25:th Floor/High on Rebellion, folkkia (Ghost Dance), puhutun esityksen (Babelogue) ja poppia (Because the Night) Smithin 70-luvun tuotannosta Easter on ainoa albumi, jonka työstämiseen Richard Sohl ei osallistunut Patti Smith Groupin jäsenenä. Pitkäsoiton ilmestymisen aikaan antamassaan haastattelussa Smith mainitsi Sohlin olleen sairaana ja tämä esti häntä osallistumasta Easter-albumin nauhoituksiin. Bruce Brody on kreditoitu Easterin kosketinsoittajaksi, tosin sekä Sohl että Blue Öyster Cult-yhtyeen kosketinsoittaja Allen Lanier vierailevat kappaleessa Space Monkey. Easter-albumin kansikuva on Lynn Goldsmithin käsialaa. Otsikkonsa lisäksi Easter-albumilla hyödynnetään raamatullista ja etenkin kristillistä kuvastoa. Kappaleen Privilege (Set Me Free) lyriikat ovat Psalmista numero 23. Smithin albumin nimikappaleesta kirjoittamat merkinnät liittyvät katoliseen kastamisen, ehtoollisen ja Kristuksen veren teemoihin. Albumiin sisäpussissa soittajatietojen alapuolella  on käsinpiirretty risti. Kansitekstien viimeinen rivi kuuluu "I have fought a good fight, I have finished my course.." Kristillisten teemojensa lisäksi kappaleessa Ghost Dance viitataan Yhdysvaltojen natiivien 1800-luvun lopun uskonnolliseen seremoniaan. Ilmestyessään Easter vastaanotti varsin myönteisiä arvioita. Albumia ylistivät esimerkiksi Rolling Stonen Dave Marsh ja Soundsin Sandy Robertson. Creemiin Easterin arvioinut Nick Tosches piti sitä Smithin parhaan työnä. Jopa Village Voicen yleensä  varsin kriittinen Robert Christgau kirjoitti albumista myönteiseen sävyyn. Ainoastaan Lester Bangs oli arviossaan maltillisempi. Phonograph Recordiin Easteristä laatimassaan arviossa hän mainitsi sen olevan varsin laadukas levy, mutta Smithin esikoisalbumi oli muuttanut hänen elämänsä. The Village Voicen kriitikkoäänestyksessä Easter valikoitui vuoden 1978 14:ksi parhaaksi ja New Musical Expressissä vuoden 46:ksi parhaaksi albumiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti