Sly and the Family Stone oli San Franciscosta kotoisin oleva yhdysvaltalaisyhtye. Sen aktiivikausi ajoittui vuosien 1966 ja 1983 välille ja yhtye vaikutti osaltaan keskeisesti funkin, rockin, soulin ja psykedeelisen musiikin kehitykseen. Sly and the Family Stonen johtohahmo oli laulaja/lauluntekijä, levytuottaja ja multi-instrumentalisti Sly Stone. Hänen lisäkseen yhtyeen kuuluisimpaan lineupiin kuuluivat Slyn veli, kitaristi/solisti Freddie Stone, sisko solisti/kosketinsoittaja Rose Stone, trumpetisti Cynthia Robinson, rumpali Greg Errico, saksofonisti Jerry Martini ja basisti Larry Graham. Kyseessä on ensimmäinen yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka lineupissa oli tasavertaisesti molempien sukupuolien edustajia. Vuonna 1966 perustetun yhtyeen musiikki sisälsi elementtejä useista genreistä, jotka olivat osaltaan määrittelemässä niin kutsutun psykedeelisen soulin soundia. Yhtye julkaisi sarjan Billboardin Hot 100 -listalla top teniin kohonneita singlejä, joihin lukeutuivat vuosien 1968 ja 1969 aikana Dance to the Music, Everyday People ja Thank You (Falettinme Be Mice Elf Agin) Yhtyeen albumeista ensimmäinen klassikko on vuonna 1969 ilmestynyt, popsensibiliteettiä ja sosiaalista kommentaatiota yhdistänyt Stand! Vuosina 1971 ja 1973 ilmestyneillä albumellaan There's a Riot Goin' On ja Flesh yhtye siirtyi tummasävyisempään funksoundiin, joka oli silti yhtä vaikutusvaltainen kuin yhtyeen varhaisemmat työt. Henkilökemioiden törmääminen ja huumeongelmat johtivat yhtyeen toiminnan loppumiseen 70-luvun puolivälissä. Sly Stone jatkoi levytyksiä ja keikkailua uudella kokoonpanolla edelleen Sly and the Family Stonen nimellä. Hän lopetti aktiiviset esiintymisensä vuonna 1987. Sly and the Family Stonen työt vaikuttivat keskeisesti yhdysvaltalaisen funkin, popin, soulin, R&B:n ja hip hopin kehitykseen. Musiikkikriitikko Joel Selvin on jakanut mustan musiikin aikaan ennen Sly Stonea ja aikaan hänen jälkeensä. Rolling Stonen vuonna 2010 laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan artistin listalla Sly and the Family Stone saavutti sijan 43. Vastaavasti Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla on kolme Sly and the Family Stonen tuotantoon lukeutuvaa pitkäsoittoa. Rock and Roll Hall of Fameen Sly and the Family Stone pääsi vuonna 1993. Sylvester Stewart syntyi Dallasissa, Teksasissa perheeseen, joka kuului Church of God In Christin seuraajiin ja kodissa painotettiin musiikillista ilmaisua. Stewartien muutettua Vallejioon, Kaliforniaan neljä nuorinta sisarusta (Sylvester, Freddie, Rose ja Vaetta) muodostivat yhtyeen The Stewart Four, joka julkaisi vuonna 1952 paikallistasolla singlen On the Battlefield of the Lord/ Walking In the Jesus Name. Kouluaikanaan Sylvester ja Freddie liittyivät kouluhtyeisiin. Yksi Sylvesterin opiskeluaikaisista bändeistä oli doowop-yhtye The Viscayens, joka julkaisi paikallistasolla singlejä ja Sylvester levytti myös soolosinglejä nimellä Danny Stewart. Vuoteen 1964 mennessä Sylvester oli ottanut käyttöön nimen Sly Stone. Hänestä tuli dj San Mateossa, Kaliforniassa sijainneelle radioasemalle KSO:lle. Sly sisällytti soittolistoilleen Beatlesin ja Rolling Stonesin kaltaisia valkoisia yhtyeitä. Samanaikaisesti hän vaikutti levytuottajana Autumn Recordsilla Beau Brummelsin ja The Mojo Menin kaltaisille, San Franciscon alueelta kotoisin olleille yhtyeille. Sylvester Stewartin Autumn Recordsille tuottamista singleistä Bobby Freemanin C'mon and Swimistä muodostui hitti paikallistasolla. Sylvester Stewartin Autumn Recordsille levyttämät soolosinglet eivät sitä vastoin menestyneet. Vuonna 1966 Sly perusti yhtyeen Sly & Stoners, jossa Cynthia Robinson vaikutti trumpetistina. Samoihin aikoihin Freddie perusti yhtyeen Freddie & Stone Souls, jonka lineupiin kuuluivat rumpali Gregg Errico ja saksofonisti Ronnie Crawford. Slyn ystävän, saksofonisti Jerry Martinin ehdotuksesta Sly ja Freddie yhdistivät yhtyeensä ja Sly and the Family Stone perustettiin marraskuussa 1966. Ensimmäisen keikkansa Redwood Cityssä, Kaliforniassa yhtye soitti tosin nimellä Sly Brothers and Sisters. Sly ja Freddie olivat molemmat kitaristeja, mutta Sly piti Freddietä yhtyeen virallisena kitaristina ja niinpä hän opetteli itse soittamaan sähköurkuja. Slyn myötä Robinsonin serkusta Larry Grahamista tuli yhtyeen basisti. Vaetta Stewart halusi myös liittyä yhtyeeseen. Ystäviensä Mary McCrearyn ja Elva Moutonin kanssa hänellä oli gospelyhtye The Heavenly Tones. Koulunsa päättäneistä teineistä tuli Sly and the Familyn nimeä Little Sister käyttänyt taustalauluhtye. Winchester Cathedralissa soitetun konsertin jälkeen CBS Recordsin David Kapralik kiinnitti yhtyeen CBS Recordsin alamerkille Epic Recordsille. Sly and the Family Stonen esikoisalbumi, vuonna 1967 ilmestynyt The Whole New Thing saavutti myönteistä palautetta Mose Allisonin ja Tony Bennettin kaltaisilta artisteilta. Albumin vähäisen myynnin vuoksi yhtye esiintyi ainoastaan pienissä clubeissa. Clive Davis kehotti yhtyettä kirjoittamaan ja levyttämään kappaleen Dance to the Music. Vaikka yhtye itse suhtautui siihen penseästi, helmikuussa 1968 julkaistusta biisistä muodostui Sly and the Family läpimurtohitti, joka saavutti Billboardin listalla kahdeksannen sijan. Juuri ennen sen julkaisua Rose Stone täydensi yhtyeen kokoonpanon solistina ja kosketinsoittajana. Rosen veljet olivat pyytäneet häntä liittymään yhtyeeseen jo sen alkuvaiheessa, mutta tämä oli ollut haluton jättämään pysyvän työpaikkansa levykaupassa. Dance to the Music-albumi menestyi kohtuullisesti, mutta sen seuraaja Life vaatimatomammin. Syyskuuhun 1968 ajoittui Sly and the Family Stonen ensimmäinen ja melko lyhyeksi jäänyt kiertue Britanniassa. Loppuvuodesta 1968 ilmestyneestä singlestä Everyday People muodostui Sly and the Family Stonen ensimmäinen listakärkeen kohonnut single. Tekstissään se vastusti kaikenlaista epäluuloisuutta. Everyday People oli esimakua toukokuun alussa 1969 ilmestyneeltä neljänneltä albumilta Stand! jota myytiin lopulta yli kolme miljoonaa kappaletta. Myös albumin nimikappale nousi singleformaatissa listoille saavuttaen sijan 22. Stand!-albumia pidetään eräänä Sly and the Family Stonen uran taiteellisista huippukohdista. Everyday People ja Stand! singlejen b-puolilla julkaistut kappaleet Sing a Simple Song ja I Want to Take You Higher lukeutuvat niin ikään Standin! tunnetuimpaan antiin kappaleen You Can Make It If You Try tavoin. Vuonna 1969 yhtye esiintyi Mount Morris Parkissa järjestetyllä Harlem Cultural Festivaalilla kymmenille tuhansille kuulijoille useita viikkoja ennen huomattavasti tunnetumpaa Woodstockia. Vuonna 2021 Ahmir "Questlove" Thompson työsti Harlem Cultural Festivaalista dokumenttielokuvan Summer of Soul. Stand!albumin menestys varmisti Sly and the Family Stonelle esiintymisen Woodstockin mammuttifestivaaleilla. Yhtyeen keikka ajoittui elokuun 17:n päivän aamun tunteihin ja se on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi festivaalin parhaimmistoon. Niin ikään elokuussa julkaistu ja albumilta löytymätön single Hot Fun in the Summertime saavutti Billboardilla toisen sijan, tosin vasta ilmestymisvuotensa lokakuussa. Woodstock-dokumentin ilmestyttyä Stand!-single julkaistiin uudestaan ja tällä kertaa sen a-puolena oli myös mainitussa dokumentissa kuultu I Want to Take You Higher, joka nousi top 40:ään. Menestyksen myötä erityisesti Stonen veljesten ja Larry Grahamin välillä ilmeni eripuraa. Yhtyeen muutettua Los Angelesin alueelle syksyllä 1969 sen jäsenistä tuli kovien huumeiden käyttäjiä. Kesän 1969 ja syksyn 1971 välillä yhtye julkaisi ainoastaan yhden singlen Thank You (Falettinme Be Mice Elf Agin)/Everybody Is a Star. Se ilmestyi joulukuussa 1969 ja kohosi Billboardin listan kärkeen seuraavan vuoden helmikuussa. Rumpali Errico jätti yhtyeen ensimmäisenä alkuvuodesta 1971. Sessiorumpaleiden jälkeen Sly valitsi hänen tilalleen Gerry Gibsonin, joka oli mukana lineupissa vuoden ajan. Vuonna 1973 hänen paikkansa otti Andy Newmark. Sly and The Family Stonelta alettiin kaivata levytystuotantoa ja koska uutta sellaista ei ollut syntynyt, Epic Records turvautui uudelleenjulkaisuihin. A Whole New Thing ilmestyi uudella kansikuvalla ja Sly and the Family Stonen ensimmäinen kokoelma-albumi, Greatest Hits nousi Billboardin albumilistan kakkossijalle vuoden 1970 aikana. Näihin aikoihin Sly Stone neuvotteli julkaisudiilin Atlantic Recordsin kanssa. Se johti hänen oman Stone Flower Productionsinsa perustamiseen. Mainittu yhtiö julkaisi neljä singleä muilta yhtyeiltä ja artisteilta. Niistä kaksi edusti yhtyeen Little Sister tuotantoa ja kyseisistä singleistä Somebody's Watching You oli ensimmäinen populaarimusiikkia edustava levytys, jonka rumpuraidassa hyödynnettiin rumpukonetta. Vuonna 1971 Sly and the Family Stone palasi uudella singlellä Family Affair, joka nousi Billboardin listakärkeen. Se oli ensimmäinen pikkulevy kauan odotetulta uudelta albumilta There's a Riot Goin' On. Sly and the Family Stonen 60-luvun tuotannon optimistisen rocksävytteisen soulin vastapainoksi uutuusalbumi sisälsi tummaa instrumentaatiota ja sen lauluosuudet heijastivat Slyn ja useiden muiden 70-luvun alussa kokemaa toivottomuutta. Tuotantovaiheessa Sly hyödynsi voimakkaasti päällekkäisäänityksiä. Hän vastasi albumin instrumentaatiosta ensisijaisesti itse. Family Stonen jäsenistöä on kreditoitu joillakin kappaleilla ja Billy Prestonin, Ike Turnerin ja Bobby Womackin kaltaisia muusikkoystäviä toisilla. There's a Riot Goin' Onin kappaleista singleformaatissa ilmestyivät myös Family Affairin tavoin menestyksekkäästi (Yoy Caught Me) Smiliin' ja Runnin' Away. Alkuvuodesta 1972 Sly täydensi Family Stonen kokoonpanoa saksofonisti Pat Rizzolla, mutta myös Jerry Martini jäi yhtyeeseen. Myöhemmin samana vuonna Slyn ja Larry Grahamin väliset erimielisyydet saavuttivat huippunsa. Larry joutui jättämään Sly and the Family Stonen. Hän perusti menestyksekkääksi osoittautuneen yhtyeen Graham Central Station, joka jatkoi tyylillisesti Sly and the Family Stonen jalanjäljissä. Grahamin paikan Family Stonessa otti ensiksi Bobby Womack ja sitten vasta 19-vuotias Rusty Allen.Vaikka Sly and the Family Stone oli menettänyt originaalin rytmiryhmänsä, yhtyeen seuraava albumi Fresh ilmestyi vuonna 1973. Sillä Sly hyödynsi voimakkaasti päällekkäisäänityksiä edeltäjänsä tavoin. Yhtyeen soundista oli tullut suoraviivaisempaa, mutta rytmiikaltaan monimutkaisempaa. Vaikka albumin vastaanottamat arviot olivat ristiriitaisia ja sen kaupallinen menestys yhtyeen aikaisempia töitä vähäisempää, Fresh on sittemmin kohotettu erääksi kaikkien aikojen keskeisimmistä funkalbumeista. Rose Stone oli leadvokalistina gospeltyylisessä coverissa Doris Dayn Que Sera, Serasta ja singleformaatissa ilmestynyt If You Want Me to Stay nousi Billboardilla 20 suosituimman joukkoon. Vuonna 1974 ilmestynyt albumi Small Talk sai ristiriitaiset arviot, eikä myöskään menestynyt. Siltä poimitusta singlestä Time for Livin' muodostui yhtyeen viimeinen top 40-hitti. Toisena singlenä mainitulta albumita julkaistu Loose Booty jäi sijalle 84. Sly and the Family Stone lopetti toimintansa tammikuussa 1975 soitettuaan viimeisen konserttinsa Radio City Music Hallissa. Rose Stone aloitti soolouransa ja nauhoitti vuonna 1976 Motown-tyylisen albumin nimellä Rose Banks. Freddie Stone liittyi joksikin aikaa Graham Central Stationiin. Hän työskenteli veljensä kanssa vielä vuonna 1979 ilmestyneellä ja Sly and the Family Stonen nimellä julkaistulla albumilla Back on the Right Track. Tämän jälkeen Freddie jätti musiikkibisneksen ja on työskennellyt pastorina. Myös Little Sister lopetti toimintansa. Leon Russellin kanssa avioitunut Mary McCreary työskenteli hänen kanssaan erilaisissa musiikkiprojekteissa. Andy Newmarkista tuli suosittu sessiorumpali ja hän on työskennellyt esimerkiksi Roxy Musicin, B. B. Kingin ja Stevie Winwoodin kanssa. Sly levytti Epicille vuosina 1975 ja 1976 ilmestyneet sooloalbumit High on You ja Heard You Missed Me, Well I'm Back, tosin niistä jälkimmäinen julkaistiin Sly and the Family Stonen nimellä. Vaikka Sly jatkoi ajoittaista työskentelyään joidenkin Sly and the Family Stonen originaalijäsenten kanssa, yhtye ei enää toiminut. Levyllä Sly soitti suurimman osan instrumenteista itse, livekeikoilla hänellä oli myös säestysyhtye. The Family Stone jäsenistä yhteistyökumppaneihin kuuluivat Cynthia Robinson ja Pat Rizzo sekä taustalaulajat Lynn Mabry ja Dawn Silva. Vimeksi mainittu kaksikko lopetti yhteistyönsä Slyn kanssa vuonna 1977 ja perusti seuraavana vuonna yhtyeen The Brides of Funkenstein. Epic vapautti Slyn sopimuksestaan vuonna 1977. Kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt 10 Years Too Soon oli remix-albumi, joka sisälsi discoversioita Sly and the Family Stonen 60-luvun hiteistä. Sly solmi levytyssopimuksen Warner Brosin kanssa ja julkaisi albumin Back on the Right Track. Vaikka Freddie ja Rose Stone osallistuivat sen työstämiseen, Sly ei enää onnistunut saavuttamaan 60- luvun lopun ja seuraavan vuosikymmenen alun veroista suosiotaan. 70- ja 80-lukujen vaihteessa hän konsertoi George Clintonin ja Funkadelicin kanssa ja oli mukana myös mainitun yhtyeen vuonna 1981 ilmestyneellä albumilla The Electric Spanking of War Babies. Mainittuna vuonna Sly ja Clinton aloittivat työskentelyn Sly Stonen uuden albumin parissa. Clinton ja Funkadelic jättivät kuitenkin Warner Brosin mainitun vuoden lopussa ja myös Sly katosi itse kuvasta. Stewart Levine viimeisteli albumin, joka ilmestyi vuonna 1982 nimellä Ain't But the One Way. Se ei menestynyt, mutta mainittuna vuonna Sly esiintyi Late Night with David Lettermanissa. Hän konsertoi Yhdysvalloissa eri taustayhtyeiden kanssa. Huumevieroituksesta palattuaan Sly jatkoi ajoittain singlejen julkaisua ja teki myös musiikillista yhteistyötä vuoteen 1987 saakka. Vuonna 1992 ilmestyneellä Red Hot Organizationin julkaisemalla dance- kokoelma-albumilla Red Hot + Dance Sly and the Family Stone on mukana originaalikappaleellaan Thank You (Falettinme Be Mice Elf Agin), josta kuullaan Todds CD Mix. Vuonna 2009 ilmestyneessä Willem Alkeman ohjaamassa dokumentissa Coming Back For More Sly kertoo konflikteistaan managerinsa Jerry Goldsteinin kanssa ja siitä, kuinka hän mainituista syistä joutuu asumaan hotelleissa. Elokuussa 2011 ilmestyi Sly Stonen toinen sooloalbumi I'm Back! Family & Friends. Se koostuu uudelleen nauhoitetuista versioista Sly and the Family Stonen hiteistä ja albumilla vierailevat Jeff Beck, Ray Manzarek, Bootsy Collins, Ann Wilson, Carmine Appice ja Johnny Winter. Mukana on myös kolme aikaisemmin julkaisematonta kappaletta. Heinäkuussa 2005 Starbuckin yhtiö Hear Music julkaisi Sly and the Family Stonelle työstetyn tribuuttialbumin Different Strokes for Different Folks. Se sisältää coverversiota Sly and the Family Stonen kappaleista, Sly and the Family Stonen originaalituotantoa sämplääviä kappaleita ja kappaleita, jotka tekevät molempia. Albumilla ovat mukana mm. John Legend, Joss Stone ja Van Hunt, joiden versio Family Affairista voitti vuonna 2007 parhaan duon tai yhtyeen lauletun R&B-esityksen Grammyn ja Steven Tyler sekä Robert Randolph, jotka coveroivat I Want to Take You Higherin. Vuoden 2006 Grammy Awardseissa nähtiin Sly and the Family Stone-tribuutti, johon osallistuivat mm. Nile Rodgers, Joss Stone ja Van Hunt ja John Legend. Puolivälissä tributtia stagelle saapuivat The Family Stonen muusikot, tosin Sly oli itse mukana I Want to Take You Higherin versiossa ainoastaan kolmen minuutin ajan. Hänen harvinaislaatuista esiintymistään julkisuudessa pidettiin lehdistössä kummallisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti