15. maaliskuuta 1947 syntynyt Ryland Peter "Ry" Cooder on yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä, elokuvamusiikin säveltäjä, levytuottaja ja kirjoittaja. Hän on multi-instrumentalisti, mutta on tullut ensisijaisesti tunnetuksi slidekitaratyöskentelystään, kiinnostuksestaan traditionaaliseen musiikkiin ja yhteistyöstään mainittua musiikkityyliä edustavien, eri maista kotoisin olevien muusikoiden kanssa. Cooderin sooloalbumit sisältävät musiikkia useista eri genreistä. Artisteihin ja yhtyeisiin, joiden kanssa hän on soittanut, lukeutuvat John Lee Hooker, Captain Beefheart, Taj Mahal, Gordon Lightfoot, Ali Farka Touré, Eric Clapton, The Rolling Stones, Van Morrison, Neil Young, Randy Newman, Linda Ronstadt, Vishwa Mohan Bhatt, David Lindley, The Chieftains, The Doobie Brothers ja Carla Olson & Textones, jonka kanssa Cooder on esiintynyt sekä levyllä että elokuvassa. Cooder perusti yhtyeen Little Village ja tuotti Buena Vista Social Club-yhtyeen vuonna 1997 ilmestyneen esikoisalbumin, josta muodostui maailmanlaajuinen menestys. Vuonna 1999 Wim Wenders ohjasi samannimisen dokumenttielokuvan, joka oli vuonna 2000 ehdolla Academy Awardin vastaanottajaksi. Rolling Stonen vuonna 2003 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Cooder saavutti kahdeksannen sijan. Gibson Guitar Corporationin vuonna 2010 laatimalla vastaavantyyppisellä listalla Cooderin sijoitus oli 32. Vuonna 2011 hän julkaisi kokoelman novelleja nimellä Los Angeles Stories. Los Angelesissa syntynyt Cooder varttui Santa Monicassa, Kaliforniassa, jonka High Schoolista hän valmistui vuonna 1964. 1960-luvun aikana hän kävi Reed Collegea Portlandissa, Oregonissa. Kitaransoiton Cooder aloitti kolmivuotiaana. Neljävuotiaana tapahtuneen onnettomuuden vuoksi Cooderilla on ollut tuosta eteenpäin hänellä on ollut vasemmassa silmässään lasisilmä. 60-luvun aikana Cooder vaikutti Bill Monroen ja Doc Watsonin kanssa lyhytaikaisessa triossa, jossa hänen instrumenttinnsa oli banjo. Soitettuaan Ed Cassidyn ja Taj Mahalin kanssa yhtyeessä The Rising Sons Cooder saavutti ensiksi huomiota osuudestaan Captain Beefheartin vuonna 1967 ilmestyneellä esikoisalbumilla Safe As Milk. Lisäksi Cooder teki yhteistyötä Randy Newmanin kanssa muun muassa albumilla 12 Songs. 1960-luvun aikana myös Van Dyke Parks työskenteli sekä Cooderin että Newmanin kanssa. Vuosina 1968-69 Cooder vaikutti sessiomuusikkona The Rolling Stonesille. Hänen mandoliinin soittoaan kuullaan Let It Bleed-albumin kappaleessa Love in Vain ja Sticky Fingers-pitkäsoitolla Cooder vastaa slidekitarasta kappaleessa Sister Morphine. Mick Jaggerin, Charlie Wattsin, Bill Wymanin ja Nicky Hopkinsin kanssa Cooder oli työstämässä albumia Jammin' with Edward. Slidekitaristina Cooderia kuultiin myös vuonna 1970 ilmestyneen elokuvan Performance soundtrackillä, joka sisältää muun muassa Mick Jaggerin ensimmäisen soolosinglen Memo from Turner. 1970-luvun puolivälissä ilmestyneellä Rolling Stonesin kokoelma-albumilla Metamorphosis Cooder on mukana Bill Wymanin käsialaa olevassa kappaleessa Downtown Suzie, tosin ilman krediittiä. Cooder teki yhteistyötä myös Little Feat-yhtyeen johtohahmon Lowell Georgen kanssa soittaen pullonkaulakitaraa originaaliversiossa kappaleesta Willin'. Pullonkaula- ja slidekitarasta Cooder vastasi myös kahdessa kappaleessa Gordon Lightfootin albumilla Sit Down Young Stranger (jonka nimeksi vaihtui myöhemmin If You Could Read My Mind.) Mainittu albumi nauhoitettiin loppuvuodesta 1969 ja julkaistiin seuraavan vuosikymmenen alussa. 70-luvun aikana Cooder julkaisi sarjan albumeita Warner Brosille ja Reprise Recordsille. Hän tutki vanhoja musiikillsia genrejä, joille antoi päivityksensä muuta uuden ilmeen. Cooderin läpimurtolevynä voi pitää vuonna 1972 ilmestynyttä albumia Into the Purple Valley. Sillä hän hyödynsi harvinaisia insrumentaatioita ja sovituksia bluesista, gospelista, calypsosta ja countrysta. Cowboy-kappaleeseen Billy the Kid hän teki tempovaihdoksen. Albumi käynnistyy Agnes "Sis" Cunninhamin kappaleella How Can You Keep On Moving (Unless You Migrate Too), jonka teemana on oklahomalaisten pakeneminen länteen 30-luvun hiekkamyrskyjen aikana. Vuonna 1970 Cooder oli mukana Ron Naglen albumilla Bad Rice. Cooderin 70-luvun albumeista Jazz tutki ragtimea/vaudevillea. Cooderin esikois- ja samalla nimikkoalbumi on tulkittavissa bluesiksi, Boomer's Story ja Paradise and Lunch folkiksi ja bluesiksi, Chicken Skin Music ja Showtime Tex-Mexin ja havaijililaisen musiikin yhdistelmäksi, Bop til You Drop 50-luvun R&B:ksi ja Borderline sekä Get Rhythm rockpohjaisiksi albumeiksi. Bop til You Drop on kaikkien aikojen ensimmäinen julkaistu digitaalisesti nauhoitettu popalbumi ja se sisältää Cooderin suurimman singlemenestyksen, näkemyksen Elvis Presleyn kappaleesta Little Sister. Van Morrisonin vuoden 1979 albumilla Into the Music Cooder vastasi slidekitarasta kappaleessa Full Force Gale. Cooder osallistui Judy Collinsin vuoden 1970 konserttikiertueeseen ja oli mukana myös siltä taltioidulla ja vuonna 1971 ilmestyneellä albumilla Living. Samaisena vuonna Cooder vastasi kitaroista useilla Nancy Sinatran levytyksillä, kuten Is Anybody Goin' to San Antone, Hook & Ladder ja Glory Road. Mandoliinista Cooder vastasi Gordon Lightfootin vuonna 1972 ilmestyneellä albumilla Don Quiote. 1980-luvun aikana Cooder työskenteli sessiomuusikkona ja työsti useiden elokuvien soundtrackeja. Niistä merkittävin lienee vuonna 1984 ilmestynyt Wim Wendersin Paris, Texas. Mainitun elokuvan tunnuskappaleen ja koko soundtrackin musiikin Cooder pohjusti Blind Willie Johnin kappaleeseen Dark Was the Night (Cold Was the Ground), jota hän pitää kaikkien aikojen sielukkaimpana kappaleena. Mainittu biisi tarjosi Cooderille inspiraation myös kappaleeseen Powis Square, joka julkaistiin elokuvan Performance soundtrackillä. Hän on työstänyt musiikin Walter Hillin elokuviin The Long Riders (1980), Southern Comfort (1981), Streets of Fire (1984), Brewster's Millions (1985), Johnny Handsome (1986) Teapass (1992) ja The Last Man Standing (1996). Cooder vastasi musiikista myös Mike Nichollsin elokuvassa Primary Colours. Cooder ja Arlen Roth dubbasivat kaikki blues- ja slidekitaraosuudet Robert Johnsonin elämästä kertovassa ja vuonna 1986 valmistuneessa elokuvassa Crossroads. Vuonna 1988 Cooder tuotti pitkäaikaisten taustavokalistiensa Bobby Kingin ja Terry Evansin albumin Live and Let Live, jonka julkaisijana oli Rounder Records. Lisäksi Cooderia kuultiin slidekitaristina kaikissa albumin kappaleissa. Cooderin osuus muusikkona on keskeinen myös edellä mainitun kaksikon vuonna 1990 ilmestyneellä ja itsenäisesti tuottamalla albumilla Rhythm, Blues, Soul & Grooves. Cooderin musiikkia kuultiin lisäksi kahdessa tv-ohjelman Tales from the Crypt jaksossa; The Man Who Was Death ja A Thing from the Grave. Vuonna 1984 Cooder soitti kahdessa kappaleessa Carla Olson & The Textonesin esikoisalbumilla Midnight Mission. Kyseiset kappaleet olivat Carla's Number One Mission is to Survive ja aikaisemmin julkaisematon Bob Dylanin käsialaa oleva Clean Cut Kid. Pian tämän jälkeen Cooder kirjoitti ja nauhoitti musiikkia elokuvaan Blue City. Hän pyysi yhtyettä esiintymään mainitussa elokuvassa ja ja tuotti mainittua tarkoitusta varten kappaleen You Can Run, jolla hän myös itse soitti. Vuonna 1985 Cooder vieraili Kim Carnesin albumilla Barking at Airplanes kappaleessa Rough Edges. Tribuuttina Cooderille Carnes antoi poikansa nimeksi Ry. Vuonna 1988 Cooder oli mukana Les Blankin ohjaamassa konserttidokumenttielokuvassa Ry Cooder & The Moula Banda Rhythm Aces: Let's Have a Ball. Siinä Cooder soittaa useiden eri musiikkityylejä edustavien ja niiden parissa tunnetuiksi tulleiden muusikoiden kanssa. Hän oli elokuvassa myös tuottajana. 90-luvun alussa Cooder oli mukana kahdella maailmanmusiikin crossover-albumilla. Ne yhdistivät Cooderin ihailemia yhdysvaltalaisen traditionaalisen musiikin genrejä nykyaikaiseen Intian ja Afrikan improvisoituun musiikkiin. Vuonna 1993 ilmestyneellä albumilla Meeting by the River perkussionistina vaikutti Ryn poika Joachim Cooder ja sillä vieraili muun muassa archtopkitaran virtuoosi V. M. Bhatt. Multi-instrumentalisti Ali Faka Touren kanssa Cooder levytti vuonna 1994 ilmestyneen albumin Talking Timbuktu, jonka hän myös tuotti. Albumin työstämiseen osallistuivat lisäksi rumpali Jim Keltner, veteraani blueskitaristi Clarence "Gatemouth" Brown sekä afrikkalaisia muusikoita. Molemmat albumit voittivat vuoden maailmanmusiikkialbumin Grammyn. Vuonna 1995 Cooder oli mukana Lincoln Centerissä, New Yorkissa järjestetyssä hyväntekeväisyyskonsertissa The Wizard of Oz in Concert:The Dreams Come True, joka julkaistiin cd:nä ja videona vuonna 1996. 1990-luvun lopussa Cooder vaikutti osaltaan keskeisesti traditionaalisen kuubalaisen musiikin arvostuksen uuteen nousuun. Hän tuotti kansainväliseksi menestykseksi osoittautuneen Buena Vista Social Clubin esikoisalbumin, joka myös elvytti joidenkin 1900-luvun kuubalaisen musiikin henkiin jääneiden pioneerien uria. Vuonna 1984 Paris, Texasin ohjannut Wim Winders ohjasi Buena Vista Social Club-nimisen dokumettielokuvan albumilla mukana olleista muusikoista ja se oli ehdolla Academy Awardin vastaanottajaksi vuonna 2000. Cooderin vuonna 2005 ilmestynyt albumi Chavez Ravine on tribuutti samannimiselle Los Angelesissa sijainneelle saarekkeelle. Hyödyntämällä sekä todellisia että keksittyjä historiallisia hahmoja albumi kokoaa yhteen useita aspekteja Chicano-kommuunista, jota ei enää ole. 15 biisistä koostuva albumi sisältää sekä englannin, että espanjankielisiä kappaleita ja sen työstämiseen osallistuivat Lalo Guerrero, Pachuco boogien keskeinen edustaja Don Tosti, Thee Midnitersin johtohahmo Little Willie G, Ersi Arvizu, jonka yhtyeitä ovat olleet The Sisters ja El Chicano. Cooderin seuraava albumi, vuonna 2007 ilmestynyt My Name is Buddy kertoo Buddy Red Catin ja hänen samanhenkisten ystäviensä matkoista ympäri maailmaa. Albumin mukana seurasi booklet, joka kertoo kunkin kappaleen yksittäisen tarinan ja sisältää myös Vincent Valdezin käsialaa olevan kuvituksen. Cooder vaikutti tuottajana ja myös muusikkona Mavis Staplesin vuonna 2007 ilmestyneellä albumilla We'll Never Turn Back. Kyseessä on konseptialbumi, joka sisältää ensisijaisesti ihmisoikeusliikkeeseen liityviä gospelkappaleita, mutta myös kaksi uutta Cooderin käsialaa olevaa biisiä. Kesäkuussa 2008 ilmestynyt albumi I, The Flathead on Cooderin Yhdysvaltain-trilogian kolmas ja samalla viimeinen osa. Se perustuu 60-luvun alun kiihdytyskisakulttuuriin ja albumista julkaistiin myös deluxe edition, jonka toinen levy sisältää Cooderin kirjoittamia tarinoita musiikin seuraksi. Loppuvuodesta 2009 Cooder esiintyi Nick Lowen kanssa Japanissa, Uudessa Seelannissa ja Australiassa ohjelmiston koostuessa Lowen tuotannosta ja ensisijaisesti Cooderin 70-luvun kappaleista. Joaquim Cooder vastasi perkussioista ja Juliette Commagere sekä Alex Lilly taustalauluista. Vuonna 2009 Cooder oli mukana dokumenttielokuvassa The People Speak, joka perustui Howard Zinnin teokseen A People's History of the United States. History channelilla joulukuun puolivälin paikkeilla 2009 esitetyssä dokumentissa Cooder esiintyi Bob Dylanin ja Van Dyke Parksin kanssa. Vuonna 2010 ilmestyneen albumin San Patrisio Cooder levytti the Chieftainsin, Lila Downsin, Liam Neesonin, Linda Ronstadtin, Van Dyke Parksin, Los Cenzontlesin ja Los Tigresin kanssa. Elokuun lopussa 2011 Cooder julkaisi poliittisesti orientoituneen ja myönteiset arviot vastaanottaneen albuminsa Pull Up Some Dust and Sit Down. Elokuussa 2012 ilmestynyt Election Special on sävelletty kannattamaan Barack Obamaa vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Syyskuussa 2013 ilmestynyt Live in San Francisco on Cooderin ensimmäinen virallinen konserttitaltiointi sitten vuonna 1977 ilmestyneen Show Timen. Molemmat livelevyt on nauhoitettu Great American Music Hallissa ja Live in San Francisco on työstetty yhdessä The Corridos Famosos Bandin kanssa. Mainitun albumin työstämiseen osallistuivat muun muassa basisti Robert Francis ja solistit Jerry Evans, Arnold McCuller ja Juliette Commagere. Vuosina 2015-2016 Cooder konsertoi Ricky Skaggsin, Sharon Whiten ja muiden The Whites-yhtyeen jäsenten kanssa heidän Music for the Good People-showssaan. Toukokuussa 2018 ilmestynyt The Prodigal Son oli Cooderin ensimmäinen uutta tuotantoa sisältänyt albumi kuuteen vuoteen. Sen tiimoilta tehdyllä kiertueella Cooderin poika Joachim oli lämmittelyesiintyjänä. Vuonna 2019 Cooder teki Rosanna Cashin kanssa tribuuttikiertueen Johnny Cashille otsikolla Cooder and Cash on Cash. Huhtikuussa 2022 ilmestyi Ry Cooderin ja Taj Mahalin yhteinen albumi Get on Board:Songs of Sonny Terry & Brownie McGhee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti