tiistai 14. maaliskuuta 2023

Keskiviikon klassikko:Neljän ruusun vuoden 1992 suurmenestysalbumi

 Neljä ruusua:Haloo


Tammi-helmikuussa 1992 nauhoitettu ja samaisen vuoden maaliskuussa EMI:n julkaisemana ilmestynyt Haloo on joensuulaisyhtye Neljän ruusun viides studioalbumi. Mainittua pitkäsoittoa oli edeltänyt runsaasti radiosoittoa saavuttanut ja singlelistalla viidenneksi kohonnut pikkulevy Juppihippipunkkari, jonka b-puolella julkaistiin varsinaiselta albumilta löytymätön rokkaava helmi Soitat viulua. Tyylikirjoltaan Neljän ruusun tuohonastisia musiikillisia ääripäitä esitellyt albumi myi lopulta aina platinalevyksi saakka. Sen paras listasijoitus oli toisena, listaviikkoja kertyi 35 ja Neljän ruusun tuotannon suosituinta albumia on myyty yli 75300 kappaletta.  Suorastaan revittelevää kitararockia pitkäsoitolla edustavat kappaleet Viikatemies diilaa, 2011 ja Chicagon tuulet. Niiden vastapainoksi liki pitäen radikaalia balladiosastoa edustavat biisit Tie ajatuksiin, Sun täytyy mennä ja Neuvostoliitto, joista kaksi ensiksi mainittua muodostuivat myös suuriksi hiteiksi ja keskeisiksi kappaleiksi Neljän ruusun keikkasetissä aivan viime aikoihin saakka. Aikakauden lehti-biisin kertosäe sisältää jopa hienoisesti iskelmällisiä aineksia ja Hyvät ajat sekä Matka on syvä yhdistävät tyylitajuisesti melodisuuden ja voiman. Haloon konevoittoisempiin kappaleisiin lukeutuvat Pullaa ja Viisastun salaa, joista viimeksi mainittu oli Haloo-albumin tiimoilta tehdyn kiertueen alkuvaiheessa settien avauskappaleena. Pullaa/Sun täytyy mennä-tuplasingle nousi listalla kolmanneksi. Jouluksi 1992 julkaistiin Haloo-video ja vuonna 2012 ilmestyi Haloo-albumin 20-vuotisjuhlapainos. Sen laajempi versio sisältää kolmen bonusraidan (Soitat viulua, Neumannin vokalisoima Selkärankaa ja instrumentaalikappale Lumo) lisäksi kymmenen musiikkivideota ja yli puolituntisen albumin työstämisestä kertovan dokumentin. Kappaleista Juppihippipunkkari ja Sun täytyy mennä työstettiin musiikkivideot. Singleformaatissa julkaisemattomista kappaleista Tie ajatuksiin saavutti radiolistalla seitsemännen sijan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti