Grateful Dead:Grateful Dead
Maaliskuussa 1967 Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt Grateful Dead on Grateful Deadin esikoispitkäsoitto. Basisti Phil Leshin ja rumpali Bill Kreutzmannin omaelämäkertojen mukaan yhtye julkaisi kyseisen albumin nimellä San Francisco's Grateful Dead. Pitkäsoitto äänitettiin San Franciscon RCA:n A-studiossa pääosin neljässä päivässä. Yhtye olisi halunnut äänittää esikoislevynsä kappaleet kotikaupungissaan San Franciscossa, mutta sen studioissa ei ollut kaivattua modernia tekniikkaa. Tuottajaksi Grateful Dead valitsi David Hassingerin, sillä hän oli toiminut äänitysinsinöörinä Rolling Stonesin Satisfactionilla ja Jefferson Airplanen klassikkoalbumilla Surrealistic Pillow. Deadin Jerry Garcia oli vieraillut kyseisellä pitkäsoitolla ja myös albumin nimi oli hänen ideoimansa. Yhtyeen levy-yhtiön vaatimuksesta neljästä pitkäsoiton kappaleista kuultiin editoidut versiot. Bill Kreutzmannin mukaan esikoisalbumin kappaleiden studioversiot eivät tavoittaneet sitä energiaa, joka yhtyeellä oli kyseisiä biisejä livenä esittäessään. Vaikka Deadin esikoispitkäsoitto sai ansaitsemaansa huomiota San Franciscossa, sitä ei juurikaan soitettu AM-radioasemilla Bay Arean ulkopuolella. Vapaamuotoisempi FM radio, joka suosi Deadin tyyppisiä yhtyeitä, oli vasta kehittymässä. Grateful Deadin esikoispitkäsoitto julkaistiin North Beachin Fugazi Hallissa. Levy-yhtiön edustaja Joe Smith ilmaisi ylpeytensä siitä, että Warner Bros esitteli Grateful Deadin maaimalle. Yhtyeen kirjoittamista originaalikappaleista ja sovituksista käytettiin nimeä Mc Gannahan Skjellyfetti. Kyseessä oli muunnelma Kenneth Patchenin sarjakuvanovellin hahmosta Skujellifeddystä, joka oli myös yhtyeen alkuaikojen eräänlaisen johtohahmon Pigpen McKernanin kissan nimi. Noihin aikoihin tekijänoikeuksia oli vaikeampi varmistaa ja niinpä Cold Rain and Snow ja New New Minglewood Blues merkittiin yhtyeen nimiin, vaikka kyse oli jo entuudestaan olemassa olleiden kappaleiden adaptaatioista. Rhino julkaisi albumista vuonna 2001 remasteroidun version osana boxia The Golden Road 1965-1973. Viidestä albumin kappaleesta oli tarjolla pitkät versiot ja lisäksi mukana oli kuusi bonusraitaa. Yksittäisenä albumina Deadin debyytti ilmestyi vuonna 2003. Levykauppapäivänä vuonna 2011 albumi ilmestyi remasteroituna 180 gramman vinyylinä originaaleista mononauhoista ja kyseisessä formaatissa levyä ei ollut julkaistu yli 40 vuoteen. Vuoden 2013 digitaalinen remasteroitu versio sisältää originaalit lyhennetyt versiot neljästä albumin kappaleesta, joiden täyspitkät versiot olivat mukana Rhinon kyseisestä albumista vuonna 2003 julkaisemalla versiolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti