Bad Company:I
Brittiläisen bluesrockin aatelistoon lukeutuvan Free-yhtyeen hajottua solisti
Paul Rodgers ja rumpali Simon Kirke jatkoivat uuden yhtyeen kera. Kitaristiksi
saatiin Ian Hunterin luotsaamasta Mott the Hooplesta tuttu Mick Ralphs. Freellä
ja Mott the Hooplella oli takanaan yhteistä keikkailua, joten Ralphs oli
luonteva valinta kepin varteen. Basistin kanssa olikin enemmän mietittävää. Yli 70 kokelaan
joukosta nelikielisen soittajaksi valikoitui melkoisen yllättävä valinta, eli
progeyhtye King Crimsonissa vaikuttanut Bob Buzzell. Managerikseen uusi yhtye
sai ensisijaisesti Led Zeppelin-yhteyksistään tutun legendaarisen Peter Grantin ja sen
levy-yhtiöksi valikoitui niin ikään luontevasti myös etenkin Zeppelinin levy-yhtiönä tutuksi tullut Swan Song. Bad Companyn vuoden 1974 kesäkuussa
ilmestynyt debyytti sisältää kahdeksan tasokasta biisiä. Avausraidasta,
tehokkaasti rullaavasta Can't Get Enoughista muodostui tarttuvuudessaan hitti,
mutta albumilla on tarjottavanaan vielä laadukkaampaa tuotantoa. Rock Steady sisältää
iskevän riffin ja upeasti svengaavan kompin. Ready for Love oli tuttu jo Mott
the Hooplen ohjelmistosta, mutta sopi myös Bad Companylle erinomaisesti.
The Way I Choose, Don't Let Me Down sekä sävykäs päätöskappale Seagull ovat
kaikki erinomaisen tyylitajuisia balladeita, joissa Paul Rodgersin
vokalisoinnin sielukkuus pääsee täysiin oikeuksiinsa. Movin' On turvautuu
tutuimmasta tutuimpaan biisinaiheeseen keikkamuusikon arjesta kertoessaan,
mutta svengissä löytyy myös tässä tapauksessa. Bad Companyn esikoisen upein ja
koskettavin hetki on kuitenkin sen kiistattomasti klassikkotasoinen nimiraita.
Rodgers, Kirke ja kumppanit olivat hyvässä vedossa vielä seuraavilla
pitkäsoitoillaan Straight Shooter ja Run with The Pack. Kyseisten albumien kirkkaimpiin
helmiin lukeutuivat Good Loving Gone Badin, Deal with the Preacherin, Live for the Musicin sekä Silver
Blue and Goldin kaltaiset huippuhetket.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti