Maanantain mainio:Keskeisen brittiyhtyeen postuumi kokoelmatupla

The Housemartins:Now That's What I Call Quite Good


Vuonna 1988 ilmestynyt Now That’s What I Call Quite Good on merkittävän Hullista kotoisin olleen brittiyhtye The Housemartinsin hajoamisen jälkeen julkaistu tuplakokoelma-albumi. Kyseessä ei ole ainoastaan suurimmat hitit – tyyppinen kokoelma, vaan se sisältää lisäksi singlemenestysten b-puolia, albumiraitoja ja myös ennenjulkaisemattomia radiota varten tehtyjä nauhoituksia. Kuvaavaa on, että tupla-albumin 24 raidasta ainoastaan kolmasosa on The Housemartinsin kahdelta aikaisemmin julkaistulta studioalbumilta London 0 Hull 4:lta ja The People Who Grinned Themselves to Death – pitkäsoitolta. Niiden huippuhetkiin lukeutuvat erityisesti jälkimmäisen Build, hitiksikin muodostunut Me and the Farmer sekä nimikappale ja edellisen kirkkaimpiin helmiin lukeutuva Sheep sekä singlemenes Think For a Minute! Harvinaista coverosastoa tarjoavat Carole Kingin You’ve Got a Friend sekä todella komea tulkinta The Holliesin ydintuotantoon lukeutuvasta He Ain’t Heavy He’s My Brotherista. Gospelvaikutteitaan yhtye tuo esiin erityisesti raidoilla I’ll Be Your Shelter sekä Lean on Me. Harvinaisemman tuotannon huippuhetkiin lukeutuvat etenkin akustisvoittoinen Step Outside sekä koko tuplan käynnistävä erinomainen popralli I Smell Winter. Suurimmista hiteistä ovat itseoikeutetusti mukana listakärkeen kotimaassaan noussut upea accapellana toteutettu näkemys The Isley Brothersin Caravan of Lovesta, sekä yhtyeen fun fun fun – osaston tunnetuin ja suosituin raita Happy Hour. Rivakoilla poppaloilla on tuplalla vankka edustuksensa, mutta silti The Housemartinsin jäähyväistupla kallistuu sävyltään vakavaksi. Ärhäkämpään osastoon lukeutuvista Freedomista ja Drop Down Deadista ovat tarjolla vuonna 1985 taltioidut radionauhoitteet, edellinen Janice Long Sessiosta ja jälkimmäinen John Peel Sessiosta. Otsikoltaan vaatimattoman That’s What I Call Quite Goodin tuoreinta antia edustaa John Peelin sessiossa marraskuussa 1987 nauhoitettu There’s Always Something There to Remind Me, joka ei siis ole cover Sandy Shawn hitistä. Jos The Housemartinsin tuotannosta olisi pakko valita ainoastaan yksi levy, valinta voisi vallan hyvin kohdistua juuri Now That’s What I Call Quite Goodiin.