Torstain terävä:Superyhtyeen viimeinen huipputyö

Bad Company:Run with the Pack


21. helmikuuta 1976 Swan Songin julkaisemana ilmestynyt Run with the Pack on solisti Paul Rodgersista, kitaristi Mick Ralphsista, rumpali Simon Kirkestä ja basisti Boz Burrellista muodostuneen superyhtye Bad Companyn kolmas, ja samalla viimeinen likipitäen mestariteokseksi luokiteltavissa oleva studioalbumi. Mainittu pitkäsoitto nauhoitettiin edellisen vuoden syyskuussa Ranskassa Rolling Stones Mobile – studiolla äänitysinsinööri Ron Nevisonin kanssa ja miksauksesta Los Angelesissa vastasi Eddie Kramer. Tavanomaisesta Hipgnosisin kansitaiteesta poiketen kannen osalta Koshin käsialaa ollut pitkäsoitto nousi Britanniassa parhaimmillaan neljänneksi ja Billboardin listalla yhtä sijaa alemmaksi. Vaikka Run with the Pack sisälsi varsin laadukkaita omaa tuotantoa edustaneita kappaleita, albumin suurimmaksi singlehitiksi muodostui cover The Coastersin originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Young Blood, joka saavutti singletilastoissa 20. sijan. Rodgersin käsialaa oleva, melko perusrockina käynnistyvä, mutta tyylikkäästi kasvava ja jousilla instrumentaatiotaan rikastava nimikappale Run with the Pack julkaistiin singlenä jo vuoden 1975 puolella. Kolmas albumilta poimittu pikkulevy oli koko yhtyeen käsialaa ollut svengaava rocknumero Honey Child. Runsaasta radiosoitosta pääsivät nauttimaan myös Ralphsin säveltämä avausraita, ärhäkkä Live for the Music sekä Rodgersin käsialaa oleva, upean melodian kannattelema balladikaunokki Silver, Blue & Gold. Vaikka kappale lukeutunee Bad Companyn tunnetuimpiin, sitä ei koskaan julkaistu singleformaatissa. Rodgersin työstämät Love Me Somebody, Do Right by Your Woman ja päätösraita Fade Away sekä Ralphsin Simple Man edustavat kaikki tyylikkäästi balladimaisempaa tuotantoa. Viimeksi mainitun käsialaa oleva Sweet Lil’ Sister sitä vastoin lukeutuu pitkäsoiton rivakimpiin rockrypistyksiin. Run with the Packin remasteroitu uusintapainos julkaistiin vuonna 1994 sekä vinyyli, että cd-formaatissa. Niistä ensin mainittu sisälsi hopeisen hohtavan kannen, mutta cd-versiossa tyydyttiin vaalean harmaaseen, pelkistettyyn kansitaideratkaisuun.