Joensuulaisen rootsmusiikin todellisen lipunkantajan
Wild Willie & Big Dealin, joka 90-luvun loppupuolelle saakka käytti
nimeä Wild Willie & NoBigDeal, ensimmäiset treenit ajoittuivat jo
niinkin varhaiseen ajankohtaan, kuin joulukuulle 1991. Solisti Esa ”Willie”
Hämäläinen, kitaristi Petri ”Pate” Friman ja basisti Mika ”Läde”
Karjalainen ovat olleet mukana yhtyeen kokoonpanossa alusta asti. Rumpalit
ovat yhtyeen lineupissa vaihtuneet tiiviimmin. Jari Kämäräinen vaihtui
ensiksi Arto Anttoseen, joka noin vuoden yhtyeessä viihdyttyään sai
paikalleen Aki ”Stuuwe” Kilpeläisen, joka viihtyikin yhtyeessä vuoden
2000 loppuun asti. Pari vuotta mukana ollut nuori Hencca Kuskelin
vaihtui veteraanisoittaja Anssi ”Ronski” Roseniukseen, mutta vasta Tuukka
Riikosesta Wild Willie & Big Deal löysi viimeisimmän pysyvän
kiinnityksensä. Ahkeran kotimaan keikkailunsa lisäksi juurimusiikkia
tyylitajuisesti laajalta skaalalta tarjoava Wild Willie & Big Deal on
konsertoinut esimerkiksi Saksassa viidestä kuuteen kertaa. Kyseiset reissut ovat
aina käsittäneet kahdesta neljään esiintymistä ja lisäksi vierailuja radio- ja
tv-lähetyksissä. Saksan visiiteistä eräs oli festivaaleilla, joiden
pääesiintyjänä oli Joe Cocker. Lisäksi yhtye on käynyt keikoilla
Ruotsissa, Espanjassa, Itävallassa, Eestissä ja Venäjällä. Erinomaisen
tiukkana ja energisenä keikkayhtyeenä kunnostautunut Wild Willie & Big Deal
on julkaissut myös useita omakustannelevyjä. Vuonna 1997 ilmestyi seitsemän
kappaleesta koostuva cd, jonka biiseistä kuusi edustaa omaa tuotantoa. Vuonna
1999 oli vuorossa ensimmäinen täyspitkä albumi Tie up & Jive!, jonka
biisilistaa voi pitää pätevänä läpileikkauksena yhtyeen tuonaikaisesta
keikkaohjelmistosta. Japanissa yhtyeeltä julkaistiin kiekko nimeltä Hey Baba
Leba, joka on kooste sen kahden ensimmäisen äänitteen biiseistä. Levyn julkaisi
Thousands Records – niminen pikkumerkki, ja se on julkaissut paikallisen
rootsmusiikin lisäksi myös mm. Wilko Johnsonia. Vuonna 2004 ilmestynyt, Ronski
Roseniuksen rumpaloima pitkäsoitto Boogie Station edusti siihen mennessä
ehdottomasti laadukkainta WW&BD:n levytystuotantoa ja nyt kesällä 2016 on
viimein saatu julkaistuksi yhtyeen tuorein albumi, osuvasti nimetty Back in
Business. Sen tiimoilta haastatteluun ehti kitaristi Pate.
12 vuoden levytystauko on ohi. Miksi Back in Business
julkaistaan vasta nyt?
– Alun perin menimme studioon jo pari vuotta Boogie
Stationin ilmestymisen jälkeen. Keskeytimme kuitenkin sessiot sillä kertaa,
koska koimme, että äänitettäväksi kaavailtu materiaali ei ollut tarpeeksi
laadukasta. Myöskään omaa materiaalia ei ollut mielestämme kasassa tarpeeksi.
Siispä palasimme treenikselle ja keikkailemaan. Jatkoa kuitenkin jarrutti
jäsentemme henkilökohtaisessa elämässä tapahtuneet muutokset, suurimpana
rumpalin muutto Tampereelle muutamaksi vuodeksi. Eri paikkakunnilla asuminen
hankaloitti keikkailua, mutta etenkin treenaamista ja sitä kautta myös uuden
materiaalin työstämistä. Rumpalin palattua Joensuuhun kesti vielä hetkisen ennen
kuin saimme kunnon kirjoitusvaihteen päälle ja se tapahtuikin oikeastaan vasta
kun löimme äänityspäivät lukkoon. Varasimme siis studion ennen kuin meillä oli
edes käsitystä siitä, mitä olemme menossa äänittämään. Mutta kuten taiteessa
niin usein, deadline toimi tälläkin kertaa parhaana inspiraationa.
Vielä pohjien äänitysten jälkeen kohtasimme melkein kaikki
mahdolliset vastoinkäymiset, mutta viimeinkin levy on nyt siis nähnyt
päivänvalon.
Lähitarkasteluun albumin omaa tuotantoa edustavat kappaleet
Trouble, Rebel Train ja Justice (By the Bullet from a Gun)
– Koska emme ole millään levy-yhtiöllä ja kustannamme omat
julkaisumme itse, meitä eivät ohjaile mitkään markkinavoimien tai taiteellisten
johtajien sanelemat tyylilliset linjaukset. Niinpä voimme kirjoittaa ja
äänittää juuri sellaista musaa kuin itse haluamme.
Trouble on eräänlainen pöhkörock, jonka tahtiin sekä
soittaja, että kuulija voivat laittaa aivot narikkaan ja jalan heilumaan!
Rebel Train taas edustaa jonkinlaista psykobillytwistiä,
jossa soiton kaoottinen tunnelma sopii oivasti sen tekstiin. Tekstissä
nimittäin kuvataan rokkibändissä soittamista eräänlaiseksi junamatkaksi, joka
ei pääty koskaan. Asema vaan vaihtuu, mutta kaaos ja bileet jatkuvat illasta
toiseen!
Justice (By the Bullet from a Gun) -biisissä seikkailee
villin lännen seikkailutarustoista tuttu mystinen sankarihahmo, joka puhuu
vähän, ampuu nopeasti ja on aina siellä missä heikkoja sorretaan. Ei kaipaa
kiitosta, ei rahaa eikä rakkautta, jatkaa vaan työnsä tehtyään matkaansa
seuraavaan paikkaan. Meidän mielestämme sävellys ja sovitus parittavat
Shadowsin ja Ennio Morriconen tunnelmat.
Miksi albumille valikoituivat juuri ne coverit, jotka ovat
mukana? Oliko lainakappaleiden joukossa sellaisia, jotka olisi ollut tarkoitus
ottaa myös levytysohjelmistoon jo aikaisemmin?
– Äänityksiin lähdettäessä ajatuksena oli, että levyn
yhdeksän originaalia toimivat levyn perusrunkona ja niiden kylkeen julkaistaan
muutamia keikkasettiimme vakiintuneita lainabiisejä. Äänitimme kaikkiaan kuusi
cover-kappaletta, joista Twenty Flight Rock on aikanaan äänitetty jo
ensimmäisille demoillemme ja Shut Up puolestaan jäi aikoinaan pois Boogie
Stationilta. Miksausvaiheessa emme saaneet lainakappaleita minkäänlaiseen
paremmuusjärjestykseen ja niinpä ne päätyivät sitten levylle kaikki. Tuumimme,
että kuulijoiden on helpompi valita niistä omat suosikkinsa jos ne ovat
levyllä, eivätkä leikkaamon lattialla. Ja jos joku kappale ei miellytä, on se
helppo skipata kuuntelussa. Toisaalta aiempien levyjen myötä kokemus on
osoittanut, että on käytännössä mahdotonta ennustaa etukäteen mitkä biisit
tulevat olemaan niitä suosituimpia ja mitkä porukka ottaa omikseen.
Kenen valintana keikka- ja myös levytysohjelmistoon on
päätynyt Dobie Grayn 70-luvun alkupuolen hitti Drift Away?
– No minähän sen aikoinaan treeneihin toin.... Biisin
tunnelma ja etenkin teksti rockmusiikin elävöittävästä voimasta teki
vaikutuksen ja ajattelin ehdottaa biisiä yhtyeen kokeiltavaksi. Lopullisen
valinnan teki tietenkin koko yhtye.
Yleiskatsaus koko Back in Business - albumin
levytysprosessiin?
– Homma oli toisaalta aika kivutonta, koska
neljännesvuosisadan jälkeen sitä on jo aika hyvin perillä siitä, mihin bändi
pystyy ja mihin ei pysty. Eikä meillä ollut mitään paineita mihinkään suuntaan,
koska ainoastaan me itse sanelemme taiteelliset kriteerimme. Toisaalta taas
prosessi oli äärimmäisen stressaava, koska pohjien äänittämistä lukuun
ottamatta lähes joka vaiheessa törmäsimme vastoinkäymisiin, jotka viivyttivät
ja viivyttivät levyn valmistumista. En halua lähteä noita mainittuja
vastoinkäymisiä erittelemään, mutta onneksi levy on nyt valmis ja ihmisten
saatavilla.
Nimeä kolme WW & BD:n koko tähänastisen uran kannalta
ikimuistoista esiintymistä?
– Tämä onkin vaikeaa..... mehän lähdemme siitä, että
jokainen esiintyminen on se kaikkein ikimuistoisin keikka ja pyrimme aina
antamaan parastamme -niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Mutta tietenkin nuo
ulkomaanvedot ovat jääneet mieleen jo pelkästään suurien yleisömääriensä
vuoksi... Mainitaan nyt vaikka Triumph Run Itävallassa, Narva Bike Eestissä ja
molemmat Ruotsin kiertueet.
Yhtyeenne tulevaisuudensuunnitelmat? Vieläkö juurevalle
rockille riittää kysyntää ja löytyykö teille sukulaissieluyhtyeitä?
– Juureva rock on puristettu marginaaliin lähinnä radioiden
suppeiden soittolistojen ja päivän ilmiöiden perässä kieli pitkällä juoksevien
muiden mediaatekevien toimesta, mutta kuolemaan sitä ei saa, vaikkei siitä
juuri kukaan mitään kirjoittaisikaan. Juurevan rokin harrastajat ovat sitkeää
ja uskollista porukkaa ja sitä kautta kysyntääkin riittää. Sen kertoi jo heti
ensi päivinä uuden levymmekin saama vastaanotto. Sukulaissieluyhtyeitä löytyy
vaikka kuinka monta, eturivissä vaikka jo legendaariset Melrose ja Francine. Ja
näiden tunnetuimpien nimien perässä on iso joukko hienoja ja elinvoimaisia
bändejä. Myös alan tapahtumia ja keikkoja järjestetään jatkuvasti joka puolella
Suomea, vaikka ne eivät medioissa näykään.
Meidän yhtyeemme ei ole koskaan tehnyt varsinaisia
tulevaisuudensuunnitelmia, eikä niitä ole nytkään. Homma jatkuu niin kauan kuin
se tuntuu mielekkäältä ja kun jalka vielä nousee monitorin päälle. Ja ainakin
juuri nyt molemmat ehdot täyttyvät kevyesti!
Nimeä lyhyiden perusteluiden kera kymmenen rockin
klassikkolevyä, jotka ovat tehneet itseesi lähtemättömän vaikutuksen?
– Eihh...... tämä on liian vaikea tehtävä mulle.
Lähtemättömän vaikutuksen tehneitä levyjä ja artisteja on niin paljon.... Mutta
Hurriganesin Roadrunnerin voi tietysti aina mainita. Eikä kaipaa perusteluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti