lauantai 9. heinäkuuta 2016

Sunnuntain extra:Naisrockin pioneeriyhtyeen mestariteos

The Runaways:Waitin' for the Night


Lokakuun ensimmäisenä 1977 ilmestynyt Waitin’ for the Night on uraa uurtaneen naisrockyhtyeen The Runawaysin kolmas studioalbumi. Kyseessä on lisäksi yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto, joka on työstetty kvartettikokoonpanolla. Solisti Cherie Currien erottua yhtyeestä Joan Jett toimi kyseisestä longarista lähtien yhtyeen leadvokalistina ja basistiksi Jackie Foxin tilalle oli vaihtunut Vicki Blue. Vaikka albumi ei noussut listoille yhtyeen kotimaassa, se oli suositumpi Euroopassa. Ruotsissa Waitin’ for the Night saavutti 24. sijan ja singlepoiminta School Days oli Belgiassa sijalla 29. Pitkäsoiton muihin ässäbiiseihin lukeutuvat erityisesti ärhäkät rockraidat Wasted ja Don’t Go Away, upea balladi Wait for Me sekä revittelevä You’re Too Possessive, joista kaksi viimeksi mainittua päätyivät myöhemmin Joan Jett and The Blackheartsin versioimiksi. Wastedia lukuun ottamatta mainitut kappaleet ovat täysin Jettin käsialaa. Lita Ford sävelsi albumille kaksi onnistunutta kappaletta; Trash Can Murders sekä balladimaisempaa tyyliä edustavan raidan Fantasies. Jettin, Kim Fowleyn ja Kari Kromen yhteistyötä oleva nimikappale Waitin’ for the Night on suorastaan pakahduttava slovari, ja iskevää perusrokkausta tarjoavat Little Sister ja Gotta Get Out Tonight edustavat niin ikään genressään varsin laadukkaita biisejä. Kappalemateriaaliltaan Waitin’ for the Night onkin todennäköisesti The Runawaysin onnistunein ja samalla laadukkain pitkäsoitto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti