Keskiviikon klassikko:Eräs brittiläisen progressiivisen rockin merkkipaaluista

Emerson Lake & Palmer, josta käytetään myös lyhennettä ELP, oli englantilaisen progressiivisen rockin supertrio, joka perustettiin Lontoossa vuonna 1970. Yhtyeen muodostivat kosketinsoittaja Keith Emerson, kitaristi/laulaja Greg Lake ja rumpali/perkussionisti Carl Palmer.  Kyseessä oli eräs 70-luvun kaupallisesti menestyneimmistä ja suosituimmista progressiivista rockia edustaneista yhtyeistä. Sen soundia hallitsivat Emersonin Hammond-urut ja Moog-syntetisaattori. ELP:n musiikissa oli runsaasti vaikutteita klassisesta musiikista, jazzista, hardrockista sekä sinfoonisesta rockista. Lake piti huolen siitä, että kukin yhtyeen albumeista sisälsi vähintään yhden tarttuvan akustisen balladin, joka saavuttaisi runsaasti radiosoittoa. Lake toimi myös tuottajana yhtyeen viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla. Keith Emerson ja Greg Lake, jotka tutkivat musiikin tarjoamia mahdollisuuksia omien yhtyeidensä ulkopuolella, tapasivat San Franciscon Fillmore Westissä. Työskennellessään yhdessä he havaitsivat musiikillisten tyyliensä täydentävän toisiaan. Emersonin vuoden 1972 haastattelun mukaan Lake soitti bassokuviota, hän itse pianoa ja se oli siinä. Kaksikko oli itse asiassa soittanut samoissa keikkapaikoissa vuoden 1969 aikana; Emerson The Nicen riveissä ja Lake King Crimsonissa ja yhteisiä esiintymistilaisuuksia olivat olleet yhdeksäs Jazz ja Pop Festivaali Plumptonissa sekä Fairfield Hall Creydonissa. Rumpaliksi parivaljakko kaavaili aluksi Mitch Mitchelliä. The Jimi Hendrix Experience oli nimittäin hajonnut ja Hendrix perustanut Band of Gypsys -kokoonpanon, johon Mitchell ei siis kuulunut. Mitchellin on kerrottu ehdottaneen jamisessiota, johon hänen itsensä lisäksi olisivat ottaneet osaa Hendrix, Emerson ja Lake. Lehdistöhuhut kaavaillusta, mutta hylätystä superyhtyeestä HELP:istä (Hendrix, Emerson, Lake, Palmer) olivat ilmassa yli 40 vuoden ajan, kunnes Lake lopulta vuonna 2012 kumosi ne.

Carl Palmeria rumpaliksi ehdotti Creamin manageri Robert Stigwood. Palmer oli aikaisemmin soittanut Crazy World of Arthur Brownissa ja hänen tuonhetkinen yhtyeensä oli Atomic Rooster. Palmer oli haluton jättämään Atomic Roosterin, jota hän oli ollut mukana perustamassa. Hän koki kuitenkin magiikkaa soitettuaan Emersonin ja Laken kanssa ja pesti oli sillä selvä. Nimeen Emerson, Lake & Palmer päädyttiin, jotta koko kolmikko tulisi huomioiduksi, eikä kyseessä ollut uusi The Nice, joka oli yhtyeen jäsenistä siihen mennessä tunnetuimman, eli Keith Emersonin aikaisempi yhtye. ELP soitti debyyttikeikkansa Guildhallissa, Plymouthissa 23. elokuuta 1970, mutta kuusi päivää myöhemmin Isle of Wightin festivaaleilla soitettu konsertti tuli merkitsemään yhtyeen läpimurtoa. Kyseinen esiintyminen julkaistiin dvd:nä vuonna 2006 ja nimekseen se sai tyhjentävästi Birth of a Band. Yhtyeen taidot vahvana live-esiintyjänä helpottivat solmimaan levytyssopimuksen Yhdysvalloissa Atlantic Recordsin kanssa. ELP nimittäin veti konsertteihinsa 20 000 kuuntelijan yleisöjä, vaikkei yhtye ollut vielä julkaissut debyyttilevyään. Se näki päivänvalon loppuvuodesta 1970 ja kantoi konstailemattomasti yhtyeen nimeä. Albumi koostui ensisijaisesti soolokappaleista. Emersonin kappaleet sisälsivät otteita klassisesta musiikista ja mukana oli myös hänen omaa käsialaansa edustanut The Three Facets. Palmerin rumpusoolokappale oli nimeltään Tank. Lake vastasi kahdesta balladinomaisesta kappaleesta. Take A Pebble oli pitkä folkahtava esitys, mutta Laken jo 12-vuotiaana kirjoittama balladi Lucky Man muodostui yllätyshitiksi Amerikassa. Se saavutti myös runsasta radiosoittoa Britanniassa ja myös muualla Euroopassa. Onnistunut Isle of Wightin festivaalilla soitettu konsertti julkaistiin myös cd:nä vuonna 1997 nimellä Live at the Isle of Wight Festival.

Yhtyeen maaliskuussa 1971 tekemä liveäänitys Pictures at an Exhibition oli tulkinta Modest Mussorgskyn samannimisestä työstä. Se julkaistiin halpahintaisena levynä, jonka menestys vaikutti yleisestikin yhtyeen suosioon. Livelevy julkaistiin tosin vasta yhtyeen toisen studioalbumin Tarkuksen jälkeen. Levy-yhtiö oli haluton julkaisemaan klassista musiikkia sisältänyttä albumia ja olisi  halunnut julkaista sen klassiseen musiikkiin keskittyneellä levy-yhtiöllään. ELP arveli mainitunlaisen käytännön johtavan huonoihin myyntilukuihin ja päätti hyllyttää kyseisen levyn. Kun kakkosalbumi Tarkuksesta muodostui menestys, Atlantic julkaisi livelevyn midpride-hintaisena. Nousemalla top teniin kyseinen, klassisen musiikin tulkinnan sisältänyt albumi teki rockyhtyeiden osalta  historiaa. Niinikään vuonna 1971 ilmestynyt Tarkus oli yhtyeen ensimmäinen konseptialbumi. Sen toinen levypuolisko koostui ainoastaan yhdestä kappaleesta ja toisella puolella kuultiin hardrockia, instrumentaalikappale sekä jopa sarjakuvamaisia elementtejä sisältäneitä kappaleita. Tarkuksesta muodostuikin nopeasti merkkipaalu progressiivisen rockin saralla. Seitsemästä osasta koostuva albumin nimikappale nauhoitettiin ainoastaan neljässä päivässä. Vuoden 1972 pitkäsoitto Trilogy sisälsi ELP:n ainoan Yhdysvalloissa top 40:een nousseen singlen From the Beginning. Lucky Manin tavoin kyseessä oli akustinen balladi, joka sisälsi Moog-soolon. Kyseessä on Greg Laken suosikkialbumi ELP:n tuotannosta, tosin pitkäsoiton kappaleista ainoastaan Aaron Coplandin Rodeosta napattu Hoedown muodostui keikkavakioksi. Trilogyn julkaisun jälkeen ELP pystyi keskittymään kansainväliseen keikkailuun. Vuonna 1973 yhtye perusti oman levy-yhtiönsä Manticore Recordsin ja harjoitustilakseen kolmikko sai hylätyn elokuvateatterin. Loppuvuodesta 1973 ilmestynyt Brain Salad Surgery oli yhtyeen siihen mennessä kunnianhimoisin ja myös kuuluisin työ.

Albumin tekstit oli kirjoitettu yhdessä Peter Sinfieldin kanssa. Lake oli työskennellyt hänen kanssaan aikaisemmin King Crimsonissa. Yhtyeen maailmankiertueelta julkaistiin tripla-albumi Welcome Back My Friends to a Show That Never Ends. Huhtikuussa 1974 Emerson Lake & Palmer soitti California Jam -festivaalin pääesiintyjänä. Yhtyeen konsertti näytettiin Yhdysvalloissa ja sitä saapui kuuntelemaan yli 200 000 diggaria. ELP piti kolmen vuoden tauon ennen tupla-albumi Worksin julkaisua. Jokaisella yhtyeen jäsenellä oli kyseisellä tuplalla oma levypuoliskonsa viimeisen koostuessa kappaleista, joilla koko trio oli mukana. Viimeksi mainittuihin lukeutui cover Aaron Coplandin Fanfare of the Common Manista, joka nousi brittien singlelistalla toiseksi. Keith Emersonin osuus koostui hänen itse säveltämästään 20-minuuttisesta pianokonsertosta. Kyseistä albumia seurasi pian Works 2, joka koostui 3-4-minuuttisista kappaleista, joiden tyylilajien kirjo käsitti balladeja, popkappaleita, jazzahtavia instrumentaaleja sekä joulusinglen. Albumista ei muodostunut edeltäjiensä veroista menestystä, mutta ELP konsertoi Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuosina 1977-1978. Yhtyeen 70-luvun viimeinen pitkäsoitto, vuonna 1978 ilmestynyt Love Beach levytettiin ainoastaan sopimuksellisista syistä. ELP hajosi seuraavana vuonna, mutta niin ikään sopimusteknisenä julkaisuna vuonna 1980 ilmestyi vielä livealbumi In Concert. Vuonna 1985 Emerson ja Lake lyöttäytyivät yhteen muun muassa Rainbowsta tutun rumpalin Cozy Powellin kanssa. Pitkäsoitto Emerson Lake and Powell menestyi suhteellisen hyvin ja single Touch and Go saavutti radiosoittoa. Vuoden 1986 kiertueella Emersonin ja Laken väliset egot kalskahtelivat jälleen yhteen. Robert Perryn kanssa kaksikko perusti yhtyeen 3 ja julkaisi vuonna 1988 pitkäsoiton To the Power of Three.

 Emerson Lake & Palmerin paluualbumi Black Moon ilmestyi vuonna 1992 Victory Recordsin julkaisemana. Vuosien 1992-1993 maailmankiertue oli menestyksekäs ja vuonna 1994 levytyksille seurasi jatkoa pitkäsoiton In the Hot Seat muodossa. Vuoden 1996 kiertue toi kolmikon Japaniin, Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Keikkapaikat olivat tosin pienentyneet merkittävästi yhtyeen suosion huippuajoista. Viimeisen keikkansa siltä erää yhtye soitti San Diegossa elokuussa 1998. Uutta albumia koskevat konfliktit johtivat yhtyeen hajoamiseen. Huhtikuussa 2010 vuorossa oli Yhdysvaltain kiertue, jolla kuultiin akustisia versioita yhtyeen repertuaarista. Saman vuoden toukokuussa Shout! Factory julkaisi neljän cd:n kokoelman A Time and a Place, joka sisälsi livetulkintoja ELP:n kappaleista . 25. heinäkuuta 2010 ELP soitti 40-vuotisjuhlakonserttinsa High Voltage Festivaalin pääesiintyjänä Lontoon Victoria Parkissa. Konsertista julkaistiin myös tuplacd High Voltage. Vanhoja liveäänityksiä edustavat tuplacd Live at Nassau Coliseum 78, joka julkaistiin helmikuussa 2011 sekä Live at the Mar Y Sol Festival 72, joka ilmestyi saman vuoden joulukuussa. 40-vuotisjuhlakonsertti julkaistiin dvd- ja Blue Ray -formaateissa elokuussa 2011. Keith Emerson ampui itsensä 11. maaliskuuta 2016. Greg Lake menehtyi syöpään seitsemäs joulukuuta samaisena vuonna. Rocket 88 Booksin julkaisemana lokakuussa 2021 ilmestynyt Emerson, Lake and Palmer on ensimmäinen virallinen yhtyeestä työstetty elämäkerta. Se tehtiin yhteistyössä Palmerin ja Emersonin sekä Laken perheiden kanssa Palmerin toimiessa apulaiseditorina. Painokset olivat Classic, Signature ja Ultimate ja ne kaikki sisälsivät ennen julkaisemattomia haastatteluja ja valokuvia.