Tiistain tukeva:Deep Purplen upea kakkosalbumi

Deep Purple:The Book of Taliesyn

The Book of Taliesyn on Deep Purplen toinen studioalbumi, joka nauhoitettiin ainoastaan kolme kuukautta yhtyeen esikoispitkäsoiton Shades of Deep Purple jälkeen. The Book of Taliesyn ilmestyi Tetragrammaton Recordsin julkaisemana lokakuussa 1968 juuri ennen yhtyeen ensimmäistä Yhdysvaltain-kiertuetta. Nimensä albumi sai 1500-luvun walesilaisen käsikirjoituksen Book of Taliesin mukaan. Albumin rakenne muistuttaa yhtyeen debyyttiä. The Book of Taliesyn sisältää neljä omaa tuotantoa edustavaa kappaletta ja kolme uudelleen sovitettua coveria, tosin kappaleet ovat pitempiä ja sovitukset monimutkaisempia kuin Shades of Deep Purplella. Tyylillisesti pitkäsoitto on mikstruura psykedeelistä rockia, progressiivista rockia ja hardrockia. Mukana on myös klassisesta musiikista otettuja osuuksia, joiden sovituksesta vastasi yhtyeen kosketinsoittaja Jon Lord. Deep Purplen amerikkalainen levy-yhtiö tavoitteli hippiyleisöä, mikä oli tuohon aikaan varsin keskeistä Yhdysvalloissa. The Book of Taliesyn ja albumilta poimitut singlet eivät kuitenkaan menestyneet odotusten mukaisesti. Kolme kuukautta kestäneellä Amerikan-kiertueellaan Purple soitti kuitenkin monissa keskeisissä keikkapaikoissa ja festivaaleilla ja saavutti positiivista vastakaikua niin yleisöltä kuin lehdistöltäkin. Sitä vastoin kotimaassaan Englannissa Purple säilyi edelleen undergroundyhtyeenä, joka soitti pienissä clubeissa ja kouluissa, eikä saavuttanut juurikaan huomiota medialta ja yleisöltä. Brittiläinen levy-yhtiö EMI julkaisikin  The Book of Taliesynin vasta kesäkuussa 1969 pienellä progressiiviseen rockiin keskittyneellä alamerkillään Harvest Recordsilla. Albumi ei noussut kotimaassaan listoille lainkaan. Edes uuden singlen Emmarettan julkaisu ja kesällä 1969 Britanniassa soitetut keikat eivät kasvattaneet albumin myyntiä tai Deep Purplen suosiota kotimaassaan. Myöhemmin laadituissa arvioissa The Book of Taliesyn on sentään saavuttanut ansaitsemaansa arvostusta.

 Deep Purplen Yhdysvaltain-kiertue oli buukattu yhtyeen siellä saavuttaman yllättävän suosion ansiosta. Vielä Shades of Deep Purplea suuremmaksi menestykseksi oli osoittautunut kesäkuussa 1968 albumilta poimittu single Hush, joka oli noussut Yhdysvalloissa neljänneksi ja Kanadassa aina kakkoseksi. Kyseisen vuoden heinäkuussa yhtye lähipiireineen asettui asumaan Lontoon West Susexiin. Siellä Purple treenasi tulevaa Yhdysvaltain-kiertuettaan varten silloin, kun ei ollut keikoilla tai tekemässä promootiotyötä. Tetragrammaton Recordsin edustajien mukaan olisi ollut suotavaa, että Purplella olisi Yhdysvaltain-kiertueellaan promotoitavana jo uusi albumi menestyneen Shades of Deep Purplen lisäksi.  Lisäksi Shades of Deep Purplen kahdeksan kappaletta, jotka oli levytetty kyseisen vuoden toukokuussa, ja joita oli soitettu kotimaan keikoilla heinä-elokuussa, eivät olleet keskeisintä mahdollista tuotantoa soitettaviksi Yhdysvalloissa pääesiintyjän ominaisuudessa. Mainituista syistä yhtye palasi studioon muutama kuukausi ennen kiertuetta, vaikkei sen debyyttialbumia ollut vielä edes julkaistu kotimaassa. Purplen esikoisen julkaisusta oli kulunut vain kolme kuukautta, eikä yhtye ollut juurikaan ehtinyt säveltää uutta tuotantoa. Paineen alla syntyi neljä uutta omaa kappaletta ja niiden lisäksi yhtye pidensi ja sovitti kolme coverbiisiä ihailemansa Vanilla Fudge -yhtyeen hengessä. Neil Diamondin Kentucky Womanin Purple soitti jo elokuussa BBC-sessiossa. Kappaleen versioon tarjosi inspiraatiota Mitch Ryder & The Detroit Wheelsin hitti Devil with the Blue Dress on. Toinen cover oli Ike & Tina Turnerin vuoden 1966 klassikkokappale River Deep Mountain High ja kolmanneksi valikoitui Beatlesin vuoden 1965 menestyksiin lukeutunut We Can Work It Out. Purplen jäsenille oli nimittäin kerrottu Paul McCartneyn ilmaisseen arvostuksensa Purplen Helpistä tekemää coveria kohtaan.

 Lontoon Kinswayn De Lane Lea  -studioilla tuottaja Derek Lawrencen kanssa äänitettiin elokuun ensimmäisenä aluksi kappaleet Shield ja Anthem. Niistä ensin mainitussa rumpali Ian Paice hyödynsi monimutkaista komppia ja jälkimmäinen vaati barokkimaiseen väliosaansa jousikvartetin. Seuraavina päivinä työn alla olivat Explosition/We Can Work It Out sekä omaa tuotantoa edustanut Listen, Learn, Read On. Omien kappaleiden osalta sävellystyön viimeistely ja äänitys tapahtuivat samana päivänä. Äänityksiä jatkettiin 19. elokuuta, jolloin nauhoitettiin Kentucky Woman sekä raskas ja nopeatempoinen instrumentaali Wring That Neck, joka syntyi pitkälti kitaristi Ritchie Blackmoren ja basisti Nick Simperin tiukan yhteistyön tuloksena. Kyseistä sanontaa yhtye käytti soittaessaan livenä ja viitatessaan kitaristin tai basistin tukevaan ja äänekkääseen soittotyyliin. 18. elokuuta työn alla oli myös instrumentaali Playground, mutta sen tekstiä ei saatu koskaan valmiiksi ja kappale hyllytettiin. River Deep Mountain Highta oli kaavailtu albumin päätösraidaksi ja se äänitettiin vasta kymmenes lokakuuta, ts. pitkään sen jälkeen kun muut kappaleet oli saatu valmiiksi ja kaavailtu studioajan deadline  ylitetty. Purplen kiertueaikataulu lokakuussa oli niin tiukka, että Lawrence teki miksauksen yksin ilman yhtyettä. Tuloksena oli puhtaampi ja raskaampi soundi kuin yhtyeen debyytillä. Miksaukset tehtiin sekä stereona, että monona, mutta jälkimmäiset nauhat tuhottiin, sillä levy-yhtiöillä EMI ja Tetragrammaton ei ollut niille mitään käyttöä.  Albumi julkaistiin Yhdysvalloissa lokakuussa 1968 juuri ennen kiertuetta. Siellä sen listasijoitus oli 54. ja Kanadassa 48. Single Kentucky Woman nousi sijalle 38. jääden kauas Hushin menestyksestä, mutta saavutti silti runsaasti radiosoittoa. The Book of Taliesynin  Kanadan ja Japanin julkaisuista vastasi Polydor Records.

 EMI julkaisi Book of Taliesynin vasta  seuraavan vuoden kesäkuussa. Tuolloin yhtye oli jo levyttänyt kolmannen albuminsa Deep Purple, joka oli julkaistu Yhdysvalloissa. Sen äänitykset alkoivat tammikuussa 1969 heti yhtyeen palattua kotimaahansa. Yhtyeen legendaarinen Mark II-kokoonpano oli kesään 1969 mennessä kasassa ja se oli julkaissut singlen. Purplen kiertue Yhdysvalloissa oli menestyksekäs ja yhtye soitti muun muassa kahtena iltana Fillmore Eastissa Creedence Clearwater Revivalin ja James  Cotton Blues Bandin kanssa ja toimi myös Goodbye-kiertueellaan olleen Creamin lämmittelijänä. Uuden singlensä Emmaretta, kahden julkaistun pitkäsoittonsa kappaleita ja myös uusia biisejä Purple esitti BBC:n ohjelmassa Top Gear 14. tammikuuta 1969. Mukana oli myös varhainen versio kappaleesta, joka tultiin myöhemmin tuntemaan nimellä The Painter. Deep Purplen Mk I-kokoonpano soitti konserteissaan runsaasti Book of Taliesynin kappaleita. Rod Evansin ja Nick Simperin saatua yhtyeestä kenkää heinäkuussa 1969 tilanne muuttui ja Ian Gillanin ja Roger Gloverin tultua mukaan Mark II:n keikkaohjelmistossa useamman vuoden säilyi ainoastaan instrumentaali Wring That Neck.